Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 28, 2019 10:45:50 GMT 1
Kiitos kun huomauttelet noista tosiaan en itse huomaa kun kaikki omassa päässä toimii😂
|
|
Amy
New Member
Posts: 10
|
Post by Amy on Apr 30, 2019 17:36:19 GMT 1
Amy - Belle
Kyllähän minä sen tiesin, että niin ratsastajat kuin hevosetkin olivat aivan täpinöissään tulevasta maastoretkestä, mutta nyt Bellen touhotus alkoi jo käydä hermoille. Jalustinhihnat olivat pikkulapsen mitoissa, eivätkä suostuneet yhteistyöhön hiestä märkien näppieni kanssa. Pidätin tammaa aavistuksen ronskimmalla otteella sen tepastellessa vastoin tahtoani ympäri tallipihaa. Muut osallistujat tässä ne makeimmat naurut saivat, ja Senjakin yltyi vitsailemaan, että “oltiinpa sitä nyt positiivisella tuulella heti aamusta”.
Tilanne rauhoittui, kun hevosjono lähti rauhallisessa käynnissä matkaamaan pitkää suoraa polkua. Ohjat roikkuivat löysinä ja jalatkin olin vapauttanut jalustimista heilumaan Bellen käynnin tahdissa. Bryne askelsi rinnallamme Senja selässään, ja juttua riitti kilometri- ja minuuttitolkulla. - Siirrytään raviin! kajautti Ben kärjestä. Siinä sitten keräilemään ohjia käsiinsä, kun hevonen oli alta aikayksikön sännännyt raville. Hetken kuluttua sain sentään kevennyksen rytmistä kiinni ja Bellenkin jotenkuten oikealle reitille. Viileä tuuli puhalsi kasvoilleni ja Belle pärski tyytyväisenä reippaammasta etenemisvauhdista.
Pitkälle suoralle oli mahtunut useampiakin ravi- ja laukkapätkiä, ja jalkani olivat päässeet kovalle koetukselle ennen edes kapuamista korkeuksiin. Benjamin taisi mainita helpomman reitin olemassaolosta, mutta Senjan kääntyessä jyrkemmän rinteen puoleen, valintani oli selkeä. Belle kulki epäröimättä Brynen hännillä ja kuin ihmeen kaupalla onnistui löytämään oikeat jalansijat. Ylhäältä avautuva näköala oli huikea, ja Benjamin antoikin kiipeämisestä väsähtäneille ratsastajille tilaisuuden pysähtyä maisemia tuijottelemaan. - No niin, eikös lähdetä sitten, ollaan kohta ekalla taukopaikalla, Benjamin havahdutti kauempana kimaltelevaa merta tarkkailevat ratsastajat. Sinäänsä olin tyytyväinen jatkaessamme matkaa, sillä evääksi valmistamani voileipä ei olisi olemassaolostaan voinut enempää muistuttaa. Sen siitä sai, kun jätti aamiaisen kokonaan välistä!
Jatkoin yhä jonon hännillä - Brynen ja Senjan vierellä kulkiessa juttuseura oli taattu. Alaspäin suuntautuva mutkitteleva polku päättyi lopulta risteykseen, josta jatkettiin rauhallisessa käynnissä kohti Benjaminin lupailemaa taukopaikkaa. Kaivoin eväät repustani pidellessäni juotavaa tankkaavaa Belleä. Ben viritteli tulta nuotioon, mutta minulle ei lämmin makkara Australian helteessä maistunut. Siispä istahdin hetkeksi alas ja suljin silmäni ympäröivän luonnon ääniä kuunnellen. Muiden maastoilijoiden ja itse Benjaminin seura toi turvallisuudentunnetta. Yksikään krokotiili ei hotkaisisi Amy-parkaa suihinsa, siitä olin enemmän kuin varma. - No millasta sulla on ollut? kyseli tallille parisen viikkoa sitten saapunut Mia. Muut olivat ilmeisesti pidemmänkin tovin jutelleet retken iloista ja kauhuista, ja hieman “mistä jäin paitsi”-fiiliksin vastasin, että kivaahan minulla oli ollut. - Oikeen Takaa päädyit toivomaan, se on ihana! hymyilin naiselle. Toivottelin vielä hyvät pääsiäiset ja kapusin Benin kehotuksesta takaisin Bellen satulaan. Mutkitteleva reitti vei meidät varjoisaan eykalyptusmetsään, ja kohta ensimmäinen koala oli paikannettu. Jos minut olisi isketty sarjakuvan ruutuun, silmieni paikalla näkyisivät punaiset sydämet. Koalat onnistuivat suloisuudellaan lumoamaan minut täysin. Belle hädin tuskin korvaansa heilautti, metsän asukkaat taisivat olla samaa arkipäivää kuin ruokakuppiin ladotut kauratkin.
Matka merenrannalle oli taitettu lähinnä käynnissä, mutta valkealla hiekalla oli lupa ottaa pari vauhdikkaampaakin laukkapätkää. Kisailun päätyttyä olin edelleen yhtä mieltä siitä, että merenrannalla laukkaaminen vei todellakin voiton kaikesta! Bryne, Benin Iffy ja muutamat muut kahlasivat matalassa vedessä nauttien täysin siemauksin, mutta tiesin Bellen suhteen veteen ja uimiseen, ja käytinkin ajan mustan, ehkä vähän Belleä pienemmän ruunan ratsastajan kanssa jutustellen. Ennalta-arvattavissa oli, että tuonkaan henkilön nimi ei painunut muistiini kuin muutamaksi minuutiksi, mutta ainakin näkemiemme koalojen lukumäärät päätyivät myös toisen osapuolen tietoon.
Hämärä oli yllättänyt huomaamattani, ja Benjaminin mainitsemat lepakot eivät sitten helpottaneet olotilaani yhtään. Olin joka hetki varullani, valmiina suojautumaan yläilmoista hyökkäävältä lepakolta, vaikka Ben vakuuttelikin, etteivät ne sellaista harrastaneet. Kotona söisin sitten parikymmentä tuhatta pääsiäismunaa ja yrittäisin unohtaa retken loppupuolen karmaisevaisuuden. Niin tekisin.
|
|
|
Post by Benjamin on May 2, 2019 11:23:26 GMT 1
02207/Tomford - Pinerock Altair FlamingoIhan huippua, miten tartuit tuohon koalaseikkailuun! Ne ovat varmasti jännittävä näky sekä ratsastajalle että hevoselle jotka eivät niitä ihan joka päivä näe. Tästä lyhyestä pätkästä jäi ihanan hyvä mieli, kiitos kovasti osallistumisesta! Saat tosiaan kopioida tuon kunniamerkin vaikkapa hevosesi sivuille! Amy - BelleVoi Belleä, kun tamma oli noin innoissaan! Tietystihän se, kun kavereita on kerrankin lähtemässä mukaan isompi sakki. Vitsit, sulla on aina niin hyviä sanavalintoja näissä tarinoissa! Erinomaista kuvailua, saatoin ihan tuntea itsekin miten auringon alla hiki valui ja laukkapätkien aikana viileä tuuli oli oikein tervetullutta. Mukavaa miten otit myös muita ratsukoita huomioon keskustelemalla mm. Senjan ja Mian kanssa! Ilahduttaa aina kovasti mieltäni, ja varmasti myös näiden hahmojen kirjoittajien mieltä. Etenkin tuo koalahetki oli mielestäni hauskin, sillä saatoin kuvitella Amyn ihastelemassa koaloja oikein kunnolla aikaisemman, aamuisen myrtyneisyytensä kokonaan unohtaneena! Toivottavasti Amy saa ainakin nukuttua hyvin, vaikka lepakot selkeästi hänen mielestään olivatkin kamalia. Onneksi niistä harvemmin koituu vaivaa! Ihanaa kun osallistuit ja jaksoit kirjoittaakin! Saat kopioida tuon kunniamerkin vaikka Amyn kaappiin halutessasi!
|
|
|
Post by Benjamin on May 2, 2019 11:46:10 GMT 1
Päivä oli mitä hienoin. Jo varhain aamulla heräsin hyväntuulisena tietäen, että tänään osa hevosista pääsisi kunnolla maastoilemaan, ja loput saisivat vapaapäivän. Ripper mukanani lähdin ajamaan tilaa kohti aamiaisen syötyäni, ja matka taittui sukkelaan auton viileän ilmastoinnin hyrähtäessä käyntiin.
Senja oli jälleen yllättänyt minut toimeliaisuudellaan. Nuori naisenalku oli saapunut talliin ennen minua, ja hänen pitelemästään talikosta päätellen hän oli ehtinyt karsinoitakin siivota. “G’mornin’”, tervehdin häntä hymyillen stetsonia kallistaen. Vedin tallin ovet auki jotta ilma pääsisi yön jälkeen vaihtumaan ja auringon valo tulvimaan sisälle. Se sai ilmassa leijuvat pölyhiukkaset kimaltelemaan. Senjan avustuksella hevoset oli nopeasti ruokittu ja viety pihalle. Otin mielelläni kaiken avun vastaan, jota innokkailta tallilaisilta vain sain. Toistaiseksi innokkaita työntekijöitä ei ole ilmestynyt, joten työtä tosiaan riittää.
Vajaan viikon tallissa asunut punainen tamma oli varastanut osan sydämestäni. Se oli kaunis, herkkä ja ehdottomasti yksi viisaimmista hevosista, jonka olin nähnyt. “Hoojaa, hyvä.. Noin juuri”, puhelin Iffylle rauhallisella äänellä tamman kanssa tallin edustalle siirtyessäni. Loputkin ratsastajat olivat ilmestyneet paikan päälle, osa jopa kauempaa saapuneita. Jokainen oli saanut lämpimän vastaanoton, sekä minulta että Australian auringolta, ja nyt kaikki alkoivat olla valmiita lähtöön. Ponnistin maasta Iffyn satulaan ja taputin sen kaulaa tamman pureskellessa sen kuolaimia. Annoin katseeni kiertää valmistautuvissa ratsukoissa. Mukaan oli lähtenyt holsteinia, friisiläistä, kanadan hevosta ja ihka aito ja oikea suomenhevonen. Ne näyttivät omiin silmiini hauskoilta kavereita valtavine päineen ja tasapaksuine rakenteineen, mutta myös suomessa asuvan Dineon mukaan ne olivat hienoja hevosia. Ja olivathan ne, niinkuin jokainen sillä hetkellä O’ Haran pihassa seisova hevonen.
Matka alkoi rauhallisin merkein. Pienestä vierastamisesta huolimatta jokainen ratsastaja oli rohkaistunut juttelemaan lähimmän kaverin kanssa kulkiessamme jonossa maastopolkua pitkin. Tie oli tarpeeksi leveä, että rinnakkain mahtui menemään sekä kunnollisin turvavälein. Mereltä päin puhaltava viileä tuuli helli ihoa kuumuuden lomassa, ja puiden lehdet humisivat kodikkaasti korkealla yläpuolellamme. Lintujen sinfonia säelsi matkaamme, ja niiden kirjo oli niin valtava etten edes minä olisi voinut olla kaikista varma.
Illan alkaessa hämärtymään jokainen ratsukko tuntui melko voipuneelta. Olin ylpeä uutukaisesta tammastani, miten hyvin se oli jaksanut pitkän vaelluksen ajan. Kiipeilystä oli jokainen suoriutunut mallikkaasti, ja taukopaikalla yksi hevosista oli ottanut makuullaan lyhyet nokoset. Lähellä oleva puro oli soljunut kauniisti nuotiotulen rätistessä, ja puheensorina oli iloista. Isonaurajien, koalojen ja merileijonien näkeminen oli saanut yhden jos toisenkin kaivamaan kännykän esiin ja napsimaan kuvia näistä eksoottisista eläimistä. Merellä olimme viipyneet pisimään, enkä ihmettele. Se kimalteli aurinkoa vasten niin lumoavasti, että olin Iffynkin kanssa innostunut kokeilemaan, mitä mieltä tamma on uimisesta. Jalkansa campolina suostui kastamaan, mutta kunnolla uimaan se ei ryhtynyt. Erinomaista vesipetoa siitä tuskin siis saisi, mutta onhan minulla jo Hero siihen hommaan.
Paljon tyytyväisempi en olisi voinut olla. Jokaisella kävijällä tuntui olevan kivaa, eikä mitään suurempia kommelluksia ollut tapahtunut. He olivat uteliaina kuunnelleet kertoessani sen paikan historiaa ja luonnosta, eläimistä, ja maatilastani. Onnistuneesta matkasta huolimatta olin varma, että vierailijat olivat valmiita levolle mitä pikimmiten takaisin päästyämme. Kävisin heille näyttämässä vierasmajoituksen, johon he voisivat jäädä yötä viettämään.
Takaisin kulkiessamme lepakot olivat lähteneet liikkeelle. Seurailin niiden lentoa puiden lomassa, ja kertaalleen sain pidättää Iffyä tamman säpsähtäessä turhan läheltä liitäneen lepakon takia. Muiden ilmeistä päätellen lepakot eivät herättäneet samanlaista ihastusta kuin koalat aikaisemmin, joka sai minut hymyilemään. Minusta ne ovat hauskoja otuksia, mutta kieltämättä, näin pimeällä niitä katselee mieluummin kauempaa kuin ihan lähietäisyydeltä.
|
|
|
Post by Tomford on May 10, 2019 6:51:18 GMT 1
Hei! Koska tästä saa kommentin?
|
|
|
Post by Tomford on May 10, 2019 6:52:38 GMT 1
Oho, pahoittelut - en tajunnut topikin toista sivua huomata ollenkaan!
|
|