Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 9, 2019 19:48:01 GMT 1
Valmennukseen valmistautuminen ja uusi tulokas
Kävelin tallikäytävällä Ace perässäni ja tervehdin Benjaminia hymy kasvoillani. Tänään oli hyvä päivä! "Kengittäjä Sammy on tulossa viikonoppuna jos tarviit Bryanille tai Enzolle uudet kengät niin laita ilmotustaululle lappua tai tule mulle kertomaan niin sovitaan", mies ilmoitti ohjaten samalla osaa tuntilaisista. Ace yritti kerjätä lisää rapsutuksia ja nauroin sen pelleilyille. "Joo kiitti mä katson ja laitan Bryan ainakin tarvii Enzo ei oikeen oo vielä niin yhteistyökykyinen me harjotellaan vähän vielä", selitin naureskellen. Mies hymyili ja jatkoi matkaansa tuntilaistensa kanssa ja minä jatkoin dobermannini kanssa kohti uuden varsani karsinaa. Se tutki minua katseellaan ja haisteli taskujani silitellessä sen kaulaa. "Sori poju eioo herkkuja nyt", voivottelin ääneen. Ace oli siirtynyt suosiolla Bryanin luo onnekseni. Suljin Enzon karsinan oven ja lähdin hakemaan sen harjapakkia varustehuoneesta. Tartuin kahvaan ja kipitin varsan luo pikaisesti. Ace ja Bryan seurasivat minua katseellaan avatessani harjapakin ja talsiessani karsinaan. Enzo siirtyili harjatessani sen ruskeaa karvaa ja jouduin laittamaan sille riimun päähän jotta sain sen sidottua kiinni. Harjaaminen kävi huomattavasti helpommin kun orivarsa ei liikahdellut eestaas.
Saatuani varsan harjattua talutin sen tallikäytävää pitkin pihaan jossa aurinko pääsi lämmittämään oikein kuunnolla. Varsa haisteli tallin hiekkapihaa ja kuopi maata. Napakalla otteella pidin kiinni riimunarusta hiekkapölyn ympäröidessä meitä matkallamme tarhaan. Enzo tutki kaikkea uutta ja sain olla todella tarkkana sen kanssa ettei se tunkisi turpaansa väärään paikkaan. "Noniin pikkukaveri nyt pääset vähän juoksemaan kavereiden kanssa!", kerroin orille avatessani tarhan porttia. Shireori Nando tutkaili varsaa kävellen porttia kohti hitaasti. Enzo lukkiintui ja hätäisesti asteli tarhaan korvat päässä pyörien. Kun Nando kuitenkin otti tulokkaan hyvin vastaan varsa rauhoittui ja irroitin riimunarun sen päästä. Enzo pinkaisi laukkaan ja yritti leikkiä Nandon kanssa vaikkei isokokoinen lajitoveri jaksanut innostua ajatuksesta. Tarhan toisessa päässä varsaa kuitenkin tähyili Dope, joka ravasi varsan luo uhoava ilme yllään. Dope nuuski varsaa ja uhosi hetken pistäen pikkuisen ruotuun ja kertoen kuka määräsi. Pian kaikki kolme kuitenkin jatkoivat menoaan ja minä suuntasin askeleeni kohti tallirakennusta missä Bryan odotti jo minua.
"Mitäs lempipoikani tänään?", kyselin laittaessani riimua orini päähän. Talutin orin käytävälle ja lähdin hakemaan harjapakkia. Kun tulin takaisin hölkötteli Ace käytävällä yrittäen leikkiä tallikissan, Purrin kanssa. Kissa juoksi karvat pystyssä koiraa karkuun ja hyppäsi pöydälle sähisten. Ace vilkaisi kissaa pää kallellaan ja katsoi sitten kysyvästi minua. Hihittelin ja taputin reittäni kutsuna koiralleni. Purri katsoi helpottuneena ja livahti tilaisuutensa saatuaan pois tallista. Ohjasin Acen tallitupsan ja kiinnitin sen hihnalla niin ettei se livahtaisi minnekkään. Sitten palasin alakertaan ja jatkoin ottamalla harjan häntää ja harjaa varten. Selvitin jouhet perusteellisesti ja siirryin itse karvaan. Harjasin rivakasti mutta kunnolla pölyt ja hiekat pois orini tummasta turkista ja suihkutin ötökkäsumutetta jalkoihin, lautasille ja kaulalle. Sitten tartuin vielä kaviokoukkuun ja putsasin kaviot tarkistaen orin kenkien kunnon. Etukengät olivat vaihtoa vailla mutta meillä olisi edessämme valmennuksia ja treenejä niin että kokonaan uusi kenkä arsenaali olisi parempi. Päätin huikata asiasta Benjaminille hänen lopettaessa tuntinsa. Lähdin hakemaan orini kankisuitsia, koulusatulaa mustine huopineen ja karvaromaaneineen, mustia pinteleitä mustilla patjoilla sekä mustaa korvahuppua. Siinä sivussa vaihdoin itselleni saappaat jalkaan ja kiinnitin kannukset. Raahattuani varusteet orin luo aloitin varustamisen. Ensin huopa, sitten romaani jonka jälkeen satula paikoilleen. Kiinnitettyäni satulavyön siirryin pinteleihin. Asettelin patjat huolellisesti kierittäen pintelit ainakin kahteen kertaan. Kun ne olivat mielestäni hyvin suukotin orini turpaa ja rapsutin sen kaulaa. Se pärski ja lepuutti toista jalkaansa odottaessaan että saisin hommani hoidettua. Niinpä tartuin kankisuitsiin ja laitoin ne Bryanille vaivattomasti. Kiristelin solkia ja lopulta laitoin riimun roikkumaan karsinan ovesta. Levitin sinisen suuren "vilttimäisen" coolerloimen orin ylle sen punaisten reunojen korostaessa siistiä olemusta. Vetäisin hanskat käteeni ja iskin kypärän päähäni ja lähdin taluttamaan Bryania kohti kenttää.
Tallipihalla Benjamin lopetteli juuri tuntiaan ja kysyin haittaisiko jos tulisin lämmittelemään oriani vaikkeivat tuntilaiset olleetkaan vielä lähteneet. "Tule vaan tule vaan!", Benjamin sanoi viittoen kädellään kentälle päin. Astelin reippaasti kentän hiekkapohjan mukautuessani askeliini ihanasti. Bryan seurasi ja katseli muita ratsukoita jotka kävelivät vielä loppukäyntejä. Hetken taluteltuani Bryania heitin loimen kentän aidalle ja hyppäsin satulaan. Kiristin ohjia samantien ja nostin ravin kääntyen pääty-ympyrällä varoen tuntilaisia. He katsoivat työskentelyämme kun nostimme laukan ja teimme erilaisia Bryneltä kuuntelua ja keskittymistä vaativia tehtäviä. Kun ori tuntui käyttävän itseään hyvin siirryimme pohkeenväistöihin. Bryan liikkui hieman kankeasti mutta muutaman kerran jälkeen väistöt alkoivat jo sujua. Huomasin ratsuni olevan vaikeampi vasemmalle ja hidastin käyntiin hetkeksi. Juuri silloin Benjamin vilkutti minulle ja heilautin kättäni takaisin kooten sitten ohjat ja jatkaen työskentelyä. Tein enemmän tehtäviä vasemmalle puolelle mutta ori tuntui edelleen kankealta. Otin pienen kävelytauon ja tasasin hengitystäni pyyhkäisten hikeä otsaltani. Sitten jatkoin käynnissä työstämistä. Kokosin ja laitoin orin käyttämään myös takaosaansa aktiivisesti. Bryanilla oli nimittäin kehittynyt uusi tapa tehdä työt puolitiehen. Pian ori käytti selkäänsä ja takaosaansa hyvin ja lähdin työstämään ravia. Se sujui samantien todella hienosti ja väläyttelimme jopa lisättyä ravia muutaman askeleen. Kehuin Bryania ja nostin samantien laukan. Jouduin hiukan muistuttelemaan oria että minä päätin tahdin ja pian sulavasti laukkakin rullasi uudella tavalla. Vaahto tipahteli orini suusta roiskuen ympäriinsä. Kokeilin vielä itse tehtävää; ensin käynnissä, sitten ravissa ja viimeiseksi laukassa. Kootussa käynnissä ratsastin orin lävitse ja lähdin tekemään kentän keskihalkaisijan lävitse väistöjä puolelta toiselle. Tein saman muutamaan otteeseen jotta saisin enemmän toistoja. Käynnissä homma sujui niinkuin pitikin, ja nostaessani ravin aloitinkin toisesta päästä kenttää. Bryan aloitti verkkaisesti väistöt ja tehtyäni ensimmäisen sarjan loppuun ravailin orin uudelleen kentän päähän kokeillen väistöjä uudelleen. Tälläkertaa ne menivät paremmin mutta ori tuntui haraavan vastaan edelleen vasempaan suuntaan mentäessä. Myös vasemman puolen jalat oikeassa väistössä eivät tulleet kokonaan orin alle. Viimeisenä kulmat kurtussa otin tehtävän laukassa. Bryan oli jo väsynyt enkä viitsinyt väkisin tehdä tehtävää mikä olisi hevoselle muutenkin vaativa. Kiitin ratsuani taputtaen sen hikistä kaulaa molemmilla käsilläni. Laskeuduin alas satulasta ja levitin coolerloimen orin ylle lähtien kävelemään kohti tallirakennusta.
Tallipihassa Benjamin käveli vastaan. "Hei et viitsis pitää Bryneä hetken?", kysyin ja mies tarttui orin vaahtoisiin ohjiin ilomielin. Hölkkäsin orin karsinalle ja otin käsiini harjapakin, riimun ja narun. Jätin tavarat harjauspuomille ulos ja kiitin Benjaminia avusta. "Ei mitään!", hän vastasi ja jatkoi matkaansa. Laitoin loimen puomille ja kiinnitin riimunarun riimuun sitoen sen harjauspuomiin kiinni. Sitten toin Bryania lähemmäs ja laitoin riimun sen kaulalle. Sitten otin pois suitset ja sujautin riimun paikoilleen antaen Bryanin nyhtää ruohoa maasta. Avasin satulavyön ja nostin satulan puomille odottamaan. Tartuin harjaan ja kuurasin uudet pölyt ja hiekat pois ja tarkistin kaviot huolella ottaen samalla pintelit ja patjat pois. Tuumasin orini olevan niin hikinen että tartuin pihalla tallin seinällä olevaan vesiletkuun ja suihkutin orin läpikotaisin. Se nautti siitä silminnähden ja hieroessani hikisiä alueita kumisualla meinasi Bryan nukahtaa. Suljin hanan ja keräsin letkun paikoilleen kuivaten seuraavaksi mustanruunikkoni. Tartuin tavaroihin ja jätin orin puomille kuivumaan ja syömään ruohoa. Tullessani takaisin se haukkasi maasta vielä viimeiset ruohot ja lähdimme talliin.
Tallissa päästin Bryanin karsinaan levittäen sen ylle samantien kuivatusloimena toimivan normaalin coolerloimen. Bryan aloitti iltaheiniensä syömisen heti ne nähdessään ja sain tehdä jopa töitä riimun poissaamiseksi. Kun vihdoin suljin oven ja laitoin riimun roikkumaan oveen lähdin rehuhuoneeseen tekemään kahdelle orilleni ruokaa. Kun olin tehnyt illaksi seuraavaksi aamuksi ruoat vein ne karsinoiden eteen ja lähdin hakemaan Enzoa tarhasta.
"Enzoo!", huutelin lähestyessäni tarhan porttia. Varsa huomasi minut ja laukkasi innoissaan portille. Hetken kuluttua huomasin myös sen uusien ystävien tömistelevän maata. Äkkiä livahdin portista sisään ja kiinnitin riimun varsan riimuun. Juuri kun isommat kääntyivät takaisin laukaten olisi pikkuiseni enemmän kuin mielellään mennyt mukaan. Pidin tiukasti riimunarusta ja riimusta kiinni ja talutin hirnuvan varsani ulos tarhasta. Kun se lopulta rauhoittui päästin sen tutkimaan tienvarsia. Aina muutaman raviaskeleen otettuaan orivarsa kiljaisi kuuluvasti ja polkaisi etusillaan maata. Tallipihassa laitoin Enzon ruotuun ja hienosti se kävelikin tallikäytävää pitkin omaan karsinaansa. Taputin sen kaulaa ja irroitin riimun jättäen sen oveen roikkumaan. Nappasin harjapakista pölyharjan ja kävin varsan läpi viimeistä senttiä myöten. Tarkistin sen kaviot ja samalla totutin sitä kengitystä varten. Se seisoi etusten ajan paikallaan mutta takajalkojen kavioita sörkkiessäni pitemmän aikaa sai Enzo hermoromahduksen ja hyppäsi toiseen päähän karsinaa. Rauhoittelin varsaa ja annoin sen eteen iltaruoan jättäen sen mutustamaan sitä itsekseen. Nappasin Enzon harjat mukaani ja kävellessäni kohti varustehuonetta nakkasin Bryanille ohimennessäni myös iltamössöt. Laitoin tavarat paikoilleen ja putsasin varusteet oerusteellisesti pistäen ne takaisin pusseihin ja kaappiin odottamaan va valmennusta tai kisoja. Palasin Acen vesikupin kanssa ja hain koirani yläkerran tallituvasta alakertaan. Uros joi ja tuli sitten tekemään talliaskareita iloisesti kanssani. Nappasin Bryanin ja Enzon iltaruokaämpärit huuhdellen ne ja vieden karsinalle. Viimeisenä siivosin vielä pahimmat lannat ja list pois karsinoista jonka jälkeen katsoin vielä että kaikki oli kunnossa. Ace haukahti sen merkiksi että kaikki oli kunnossa ja olin samaa mieltä. Kyykistyin rapsuttamaan koiran päätä ja suukotin sen otsaa. Sitten kiinnitin hihnan sen K-9 kaulapantaan ja lähdin käyttämään Acea lenkillä matkallani kotia kohti.
|
|
Amy
New Member
Posts: 10
|
Post by Amy on Apr 13, 2019 9:56:08 GMT 1
13.4.2019 Ei minusta esteratsastajaa saa - sitten millään
Pari kuukautta vanha Rosie-pentu oli muuttanut kolmiooni vajaa viikko sitten, mutta jokainen nurkka oli jo ehtinyt toimittaa wc:n virkaa ja yksikään pöydänjalka tai sohvatyyny ei ollut jäänyt Rosielta huomaamatta. Kuitenkin tämän tuijottaessa hölmistyneenä nappisilmillään, minun rakas tohvelini suussaan, myönsin, että suloisempaa eläintä sai hakea.
“Kun se vielä vähän kasvaisi ja oppisi käytöstavat niin pääsisi tallille Aceen ja Ripperiin tutustumaan” suunnittelin. Katselin parivaljakon telmimistä pihamaalla, ja pääsin parahiksi todistamaan, kuinka Senja asteli hevosta taluttaen tallia kohti. Ja ihan kohtalaisen hevostietämykseni mukaan nelijalkainen ei ollut Bryne. - Moi Senja ja kuka toi hevonen on? hihkaisin pihan toiselta laidalta. - Enzo, 1 vee orivarsa, Senja kertoi. - Onpa isokokoinen, ei uskois et se on noin nuori, kommentoin omaan töksähtelevään tyylini, jota sai aina katua jälkeenpäin. - Eikö olekin,ja kasvaa vielä, Senja vastasi naurahtaen. - Ja sä nyt koulutat siis siitä… jotain? kyselin. - No ihan näitä perusjuttuja, kuinka kävellään nätisti ja niin edelleen, tyttö jaksoi yhä selittää tietämättömälle Amylle. Nyökyttelin kasvot leveässä virneessä ja kiskaisin riimunnarun Bellen karsinan ovesta. - Paria tuntia kauempaa mä en voi kyllä viipyä kun kotona odottaa sellanen kahdeksanviikkoinen aussie-pentu, totesin, ja sehän oli jo ennalta-arvattavissa, kuka joutui vaihteeksi lukuisien kysymysten kohteeksi. Livistin kuitenkin paikalta riimunnaru olallani keikkuen, katse nauliutuneena luonnon antimia popsivaan Belleen. Tarhalle päästyäni tamma oli jo siirtynyt portille odottamaan, ja valtavaa tyytyväisyyttä tuntien rapsutin tammaa korvan takaa. Hevosella ei sitten ollut aikomustakaan pinkaista pakomatkalle heti hoitajan ilmestyessä lähistölle. Saatoin tuntea vieläkin sen nöyryytyksen, kun lapsuudenaikaisen bestikseni poni juoksutti meitä pitkin tarhaa. Voi niitä ikimuistoisia kokemuksia!
Matkan satulahuoneeseen tuli hoitua ilman turhia käänteitä, mutta ilmoitustaulu onnistui pysäyttämään minut niille sijoilleni. - Pääsiäismaasto, onks täällä joku sellanenkin? ihmettelin ääneen. - Juu, ja suosittelen ihmeessä osallistumaan! Benjaminin en odottanut seisovan käytävällä parin metrin päässä, mutta mikäs siinä, houkutus oli liian suuri kieltäytyäkseni. Jatkoin kuitenkin matkaani lopulliseen määränpäähäni, satulahuoneeseen, josta minun oli määrä noutaa Bellen varusteet martingaaleineen päivineen. Harjausoperaationi oli nimittäin päättynnyt Senjan yllättävään ehdotukseen: hyppäisin esteitä ensimmäistä kertaa koko 20-vuotisen ratsastusurani aikana! Minulla oli kyllä paha tapa mennä lupaamaan ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä, tajuten seuraukset vasta jälkeenpäin…
Belle lampsi eteenpäin vailla huolen häivää, ratsastajan käydessä läpi sarjan mahdollisia onnettomuuksia. Kentälle kyhäämäni este oli 50 senttimetrin paikkeilla kiivetessäni satulaan, puolet tuosta määrästä muutaman käyntikierroksen jälkeen ja lopulta olin vapisevine käsineni laskenut puomin aivan maan tasalle saakka. Kaipa sitä oli iän myötä lisääntynyt se varovaisuuskin?
Ravasin kohti hiekassa makaavaa puomia, ja Belle nosteli jalkansa sen ylitse kuin estehevonen konsanaan. -Ja tämäkö sinusta on niin kamalan pelottavaa? hieman halveksivaan sävyyn juttelin itsekseni, kuitenkin eläen sen tiedon kanssa, että puillakin oli korvat. Autiolta näyttävä tallipiha saattoi kätkeä sisäänsä uteliaitakin kuuntelijoita. Nostin laukan, pienen ristikon ylittämisen ajaksi kohottauduin asteen verran irti satulasta… ja se oli siinä! - Noniin, ablodit Amylleee ja Bellelleee, riemuitsin ja vaihdoin lävistäjällä suuntaa. Bellestä paistoi malttamattomuus, ja varmasti se olisi syöksähtänyt laukalle, ellei minulla olisi ollut näppini pelissä. Heh, kirjaimellisesti.
Vaikka hyppääminen olikin osoittautunut... noh, siedettäväksi lajiksi, maastoilu säilyi aina ykkössijalla. Ja mikä oli sisäiselle maastointoilijalleni parempaa ajanvietettä kuin päivän pituinen vaellusretki? Riittääköhän kuntoni?
|
|
Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 13, 2019 13:52:37 GMT 1
Pääsiäismaasto 21.4
Saavuin talliin aikaisin aamulla. Niin aikaisin että saapuessani tallille kukaan ei ollut vielä liikkeellä. Vilkaisin kelloa ja avatessani tallin pääoven kello löi puoli kuusi. Jätin tallin oven auki ja pian monta silmäparia katseli kun kävelin pitkin käytävää kenkieni pohjat hieman kopisten. Astelin suoraan lantalaan jossa kottikärryt ja talikko odottelivat minua. Tartuin kärryihin ja vetäen syvään henkeä korjasin kurssini kohti ensimmäistä karsinaa, Olympian karsinaa.
Avasin karsinan oven ja pian tasainen hörähdys sai minut hymyilemään. Tamma tökki minua turvallaan kerjäten rapsutuksia ja muutaman hellittelykerran jälkeen työnsin mustankimon pois edestä astuen karsinaan. "Noh, eikai tässä auta muu kuin laittaa talikko heilumaan!", totesin tammalleni joka katseli hieman kummastuneena touhujani. Kun olin viskellyt lannat ja likaiset turpeet kärryihin siirryin Bryanin karsinaan. Ori haukotteli ja tottuneesti väistyi tullessani siivoamaan sen jätöksiä. Se tutki taskujani mutta herkkujen sijasta se löysi vain puhelimeni jonka nappasin siltä pois ennenkuin sekin lentäisi lannan mukana kärryyn. Sieltä en sitä haluaisi tonkia vaikka hevosia rakastinkin!
Kun olin siivonnut hevosteni karsinat siirryin siivoamaan vielä muidenkin bokseja. Olihan minulla aikaakin vielä ennen muiden tuloa tallille. Kuitenkin siivottuani Bellen, Tacon, Galan, Woodoon ja Coren karsinan luovutin ja istahdin tuulettimen eteen painaen sen puhaltamaan täysillä. Hiki valui otsaani pitkin ja istuttuani tovin kävin kaatamassa ylitäytetyn kärryn lantalaan. Vilkaisin kelloa ja se näytti 7.15am. Pian kuulinkin askeleita pihalta ja sisään astui Benjamin venytellen käsiään. "Huomenta aamuvirkku", mies sanoi hieman hämmentyneenä siitä ettei ollutkaan ensimmäinen. "Huomenta vaan", tokaisin takaisin ja aloin jakamaan hevosille mössöjä ja puuroja. Benjamin tarttui itsekin ripeästi tuumasta toimeen ja jakeli heinät verkkoineen hevosille. Kun tyytyväinen mussutus täytti koko tallin kerkesimme jutella hiukan päivän suunnitelmasta tarkemmin. "Mites meinaat että matka menee?", kysäisin Benjaminilta huuhdellessani Olympian ja Bryanin ämpäreitä. "Noh porukkaa ei ole liikaa joten oletan onnistunutta ja opettavaista matkaa", hän jatkoi ja otti kädestäni ämpärit laittaen ne omille paikoilleen. Keskustelimme myös kuinka ratsastajia hevosineen tuli myös muualta ja millaisiahan he mahtaisivat oikein olla. Kun olimme aikamme jutelleet veimme hevoset ulos ja kerroin Benjaminille siivonneeni jo osan karsinoista. Hän kiitti ja sanoi hoitavansa loput jääneistä itse minun hoitaessa pihatot myöhemmin hänen kanssaan. Onnekseni Amy huudahti juuri tuolloin tervehdyksensä ja pakenin paikalta kertoen että Amy auttaisi varmaan mielellään. Leikkisästi nainen alkoi nauramaan ja vitsaili kuinka hän retkellä kostaisi tämän jotenkin. Nauroin takaisin ja suuntasin matkani kohti varustehuonetta.
Kasasin mukaani Olympian harjapakin sekä kärpäsloimen ja lähdin vasta tulleen hevoseni karsinalle hyräillen laulua joka jäi soimaan päähäni jo jokin aikaa sitten. Karsinalla Olympia söi maasta heinää aloittaessani harjausta. Kävin tamman perusteellisesti läpi ja siirryin kavioihin. Rauhassa etenin lautasilta kohti kaviota ja ratsuni nosti jalkansa nätisti ylös kuten olemme harjoitelleet. Levitin kärpäsloimen sen ylle ja lähdin taluttamaan letkeästi kävelevää tammaa kohti tarhoja.
Kun Olympia käveli heinäkasansa luo lähdin takaisin talliin. Nyt hain käytävälle Bryanin ja matkalla huomasin juuri ne ratsastajat jotka olivat tulleet muualta. Tervehdin heitä ja tallissa katselin heidän hevosiaan. Avatessani Bryanin karsinan huomasin senkin kummastelevan uusia tulokkaita, niin kaksi- kuin nelijalkaisiakin. Sujautin riimun sen päähän ja talutin pesuboksiin. Sitten kipaisin varustehuoneeseen hakemaan orini nivelsuitset, koulusatulan lisävarusteineen sekä olympia-merkkiset mustat jänne- ja hivutussuojat. Ja tietysti harjapakin. Palatessani takaisin Bryan kuopi kärsimättömänä maata mutta laskiessani tavarat paikoilleen se lopetti. Aloitin harjaamisen ja orin karva oli onnekseni melko puhdas joten pääsin nopeasti varustamaan. Laskiessani satulahuopaa orin selkään se hirnahti yhdelle tallin uusista ratsuista ja säikähdin. Naurahdin hermostuneena ja laskin seuraavaksi satulan tarkistaen kaikkien olevan kohdallaan kahteen kertaan. Kiristin satulavyön reikä kerrallaan pitkin hoitoprosessia ja kun viimeisenä laitoin suitset orille kiristin vyön viimeiseen reikään. Kiinnitin suitsien soljet ja tarkistin suojien olevan vielä kunnolla. Kun kaikki oli kunnossa vaihdoin itselleni ylle saappaani kannuksineen, hanskat sekä kypäräni napaten käteeni orin riimun sekä narun. Kun olin valmis suihkaisin Brynelle vielä ötökkäsuihketta paljaille alueille ja siirsin tavaramme orin karsinan eteen. Sitten talutin nelijalkaiseni pihalle odottamaan muiden kanssa.
Pihalla annoin Bryanin nyhtää ruohoa maasta ja laitoin samalla mukaan ottamani eväät paremmin pieneen reppuuni jonne laitoin myös riimun ja narun. Pian Benjamin tekikin nimenhuutoa ja nousimme ratsujemme selkään. Minä tulin jonon viimeisenä Amyn kanssa, olimmehan sentään kulkeneet miltei jokainen kerta maastossa yhdessä. Juttua lensi ja nautimme käynnin keinuttaessa meitä matkallamme eteenpäin. Pian kiristin ohjia ja kaikki nostivat ravin. Pitelin Bryania jolla oli tapana näyttää ja kerskailla muille, sen lisäksi että se inhosi olla viimeinen mikäli vauhti oli käyntiä kovempaa. Pitelin oria kunnes olin hiestä märkä ja se alkoi ottaa ravin sijasta korkeita ja pikaisia laukka-askelia. Sitten se kuitenkin palasi raviin ja huokaisin helpotuksesta muiden hidastaessa takaisin käyntiin.
Mentyämme suoraa muutaman kilometrin saimme luvan laukata. Ratsukot jotka eivät halunneet laukata väistivät tien vasempaan sivuun ja muut saivat poistua ravaamalla ohitse ennenkuin aloittivat laukan. Pysähtymispaikaksi oli sovittu iso kivi joka tuli noin kilometrin päässä vastaan. Nautin laukatessa tuulesta joka löi vasten kasvoja viilentäen ja tuoden vapauden tunteen. Jouduin kuitenkin pian hidastamaan ja jäin odottamaan muutaman muun ratsukon kanssa Benjaminia ja muita. Kun he vihdoin olivat näköpiirissämme tervehdimme vilkuttamalla ja palasimme kaikki paikoillemme. Matka jatkui vielä hetken suoralla jonka jälkeen maasto muuttui hieman vuoristomaisemmaksi. Tie oli edelleen helppokulkuista hevosille ja jotkut jopa innostuivat jo pienestä kiipeilystä. Onneksi Bryan ei siitä niin välittänyt vaan se ennemminkin tutkaili maisemia. Pian tulimme kohtaan jossa oli myös mahdollisuus kiivetä jyrkkä mäki seuraavalle stoppipaikalle. Mahdollisuus oli myös mennä helppokulkuista reittiä mutta valitsin jyrkän polun. Jouduin hieman antamaan Bryanille rohkaisua ja painoin pohkeeni sen kylkiin niin että orin jalat alkoivat liikkua. Huomasin että viimeisellä metrillä Bryan alkoi uupua ja kannustin sitä kiipeämään loppuun asti. Lopulta ylhäällä kehuin suoritusta ja kiitin oria kunnolla. Laskeuduin alas satulasta taluttaen oria lähemmäksi edessäpäin näkyvää merta. Se kimalteli kauniisti auringonvalossa ja näin aaltojen puskevan yli kivien vaahtoavana ja lopulta huuhtoutuvan rantaan. Huokaisin ihastuksesta ja Benjaminin huutaessa matkan jatkuvan olisin halunnut mielummin jäädä katselemaan tuota niin kauniin näköistä maisemaa.
Laskeuduimme alas ja tälläkertaa kaikki tulimme helppokulkuista polkua pitkin. Pysähdyimme pidemmäksi aikaa seuraavalle taukopakkalle jossa laskeuduin satulasta ja vaihdoin orin suitset riimuun sitoen sen kiinni niin että se sai nyhdettyä maasta ruohoa. Kun kaikki olivat lopulta alhaalla ja hevoset kiinni aloitimme syömään eväitämme jutellen jo taittuneesta matkastamme. "Huippu kivaa!", yksi sanoi kun taas toinen vastasi enemmän pelokkaasti. Kaikenkaikkiaan kaikilla oli hauskaa ja halusimme tietää mitä muuta matka toisi eteemme. Lisää jyrkkiä mäkiä vai kenties vaarallisia eläimiä?
Levähdettyämme hetken vaihdoin Bryanille suitset takaisin ja tungin riimun reppuun. Nousimme kaikki takaisin satuloihin ja käänsimme hevoset kohti lähellä olevaa puroa. Kävelimme sitä kohti Benjaminin kertoessa historiaa ja yleistietoa maisemista joita parhaillaan ohitimme. Purolle saapuessamme osa hevosista halusi juosta veteen mutta hetki oli tarkoitettu juomiseen. Juotimme hevosia pari minuuttia ja jotkut joivat itsekin hieman lisää. Itse istuin satulassa ja tunsin orini pienetkin liikkeet allani. Hetken kulutta se nosti tumman päänsä ylös purosta ja palasimme takaisin paikoillemme ja jatkoimme matkaa.
"Ja nyt saavumme eukalyptusmetsään!", Benjamin esitteli ja aloitti kertomaan paikan historiasta. Kummastelin karvaturreja ja ne kummastelivat minua. En ihmetykseltäni halunnut keskittyä niiden laskemiseen mutta keskityin siihen kuinka erilaisia ne olivat yksilöinä. Yksi jopa yritti sanoa jotain ja naurahdin sen hauskalta kuulostavalle äännähdykselle. Jätimme taaksemme pian mahtavan metsän ja koalat ja jatkoimme matkaa kohti merenrantaa jota olin niin ihastellut. Aallot hipoivat orini jalkoja laukatessamme rantaviivaa pitkin saatuamme luvan laukata. Bryan oli todella nopea ja kisasimme Amyn ja yhden toisaalta tulleen ratsukon kanssa. Pian kuitenkin hidastimme sillä näimme edessämme merileijonia kivillä ottamassa aurinkoa. Benjamin oli kertonut että ne saattaisivat olla näkösällä. Ne olivat suloisen näköisiä mutta kunnioitusta herättäviä olentoja ja Bryankin katseli eläimiä värähtämättä. Pian käännyimme takaisin jättäen merieläimet rauhaan ja lähdimme uittamaan hevosiamme vasta hieman kauempana. Bryan asteli veteen innoissaan pisaroiden roiskuessa ympäriinsä. Mustanrautiaani päätti jopa tehdä pientä vesitreeniä ja otimme muutaman ravi- ja laukkapätkän kauempana muista. Palasimme takaisin rantaa pitkin ja kuivattelimme auringossa muita odotellen.
Kun oli taas aika lähteä oli aurinko jo hieman kerennyt laskea. Ilma viileni ja ollessamme suurinosa ratsukoista märkiä alkoi iltatuuli viilentää hieman liikaakin. Nopeensimme matkan tahtia ja ravatessamme kohti tallia viimeisenä määränpäänämme näimme muutamia lepakoita lentelemässä pimeimmissä kolkissa. Osaa ne hieman kammottivat mutta itse koin nekin mielenkiintoisiksi eläimiksi. Bryan tosin ei nauttinut siivekkäistä ja nousi pystyyn yhden lentäessä suoraan edestämme. Sain orin kuitenkin takaisin maihin vaikka loppumatkan se olikin jännitynyt ja kireä. Kun tallipiha alkoi häämöttää olivat ratsastajatkin niin väsyneitä että puheensorina oli jäänyt kauas ja nyt vain heinäsirkkojen soitto sävelsi kävelymatkaa muutaman metrin. Laskeutuessamme satuloista jäi Benjamin auttamaan hevosten hoidossa ja sanoi sopivansa huonejärjestelyt vierastiloissa kaikkien vieraiden ollessa valmiita. Minä ja Amy jäimme Bellen ja Bryanin kanssa ulos odottamaan tallin täyttyessä puunaamisella ja varusteiden riisumisella. Kun väsyneitä ratsastajia alkoi lipua ulos tallista talutimme Amyn kanssa hevosemme talliin. Kiitin ystävääni hyvästä matkasta ja jatkoin seuraavaani toiselle puolelle tallia.
Taluttaessani oria pesuboksiin se kavahti nostaen päänsä korkealle silmät pyörien. Sen etuset kauhoivat matalalla ilmaa ja satulan toinen jalustin valahti alas. Kun Bryan oli taas kaikilla jaloillaan maassa kiinni niputin jalustimen takaisin pakettiin ja rauhassa ohjasin ratsuni pesupaikalle uudestaan. Tälläkertaa se onnistui vaikka olihan Bryne edelleen säikyn oloinen. Laitoin riimun sen märälle kaulalle ja kytkin ketjut kiinni. Sitten otin orilta suitset pois ja pujottelin riimun paikoilleen. Laskin suitset niin etteivät ne kastuisi enempää ja siirryin satulan puoleen. Nostin sen huopineen suitsien alle odottamaan, ja irroitettuani suojat heitin ne satulan eteen. Nyt orini oli täysin pestävissä ja se taisikin odottaa hieman lämmintä pesua sillä se tiesi että minulla oli tapana tehdä niin. Suomen kylmillä keleillä toki asia hoidettiin aivan eri tavalla mutta Bryan osasi kuitenkin odottaa mitä tapahtuisi. Kipaisin kaikki varusteet varustehuoneen puolelle ja nappasin mukaani samalla catago fir-tech hoitavan loimen ja four season loimen. Palasin takaisin Bryanin luo ja kaivoin jättämäni harjapakin Bryanin eteen jonka jälkeen kaivoin esiin kumisuan jättäen kypärän ja hanskat varusteiden luo. Sitten laskin vettä letkusta hieman kovemmalla paineella ja aloitin kastelemaan Bryania hieromalla samalla kumisualla hieman kovemmilla otteilla. Ori alkoi nojaamaan sukaan ja sen silmät painuivat kiinni enemmän ja enemmän. Bryan nautti hierontahetkistämme varsinkin jos siinä samalla sai lämpimän pesun. Vaihdoin pian puolta jonka jälkeen huuhtelin jalat perusteellisesti tarkistaen niiden kunnon. Kaikki vaikutti hyvältä ja Bryankin kerkesi rentoutumaan, kai se unohti jo sen pelästyttäneen lepakon. Oli miten oli tartuin hikiviilaan ja vetelin ylimääräiset vedet pois ratsuni entistäkin tummemmasta karvasta ja levitin sen ylle ensin mustan värisen hoitavan loimen ja sen päälle tummansinisen four season loimen kaulakappaleella, sillä se kuivattaisi orin nopeammin antaen samalla hoitavan vaikutuksen. Laitoin myös lisäksi orille jalkoihin catagon fir-techin hoitavat suojat jonka jälkeen talutin sen karsinaan jonne Benjamin oli kilttinä jakanut jo heinät ja Bryan pääsi samantien syömään. Suljin karsinan oven ja vein kypäräni ja hanskani harjapakin kanssa varustehuoneeseen omalle paikalleen. Sitten kiiruhdin tarhoille hakemaan Olympiaa.
Tarhan kulmassa Olympia tutkaili maisemia. Se lähti kävelemään samantien minut nähdessään ja tunki turpansa syliini. Tervehdin sitä ja kiinnitin riimunarun tammani riimuun. Lähdimme yhdessä kävelemään hiekkatietä pitkin tallia kohden nauttien pääsystä sisälle lämpimään. Olympia käyttäytyi matkalla todella hyvin, en ollut varma johtuko se lentomatkasta vai oliko kisatykkini oppinut olemaan myös rauhassa. Tallisssa talutin Olympian karsinaan. Riisuin siltä kärpäsloimen heilauttaen sen karsinan oven ylle ja sitten vielä riimun jonka jälkeen annoin tamman käydä iltaheiniensä kimppuun. Kaadoin ruoat sen ruoka-astiaan ja suljin karsinan oven jättäen sen omiin oloihinsa.
Palasin Bryanin luo mukanani Olympian ruokaämpärit. Ori katseli niitä hetken jonka jälkeen avasin sen karsinan ujuttautuen sisään nälkäisen hevoseni ohitse. Kaadettuani orin iltapuuron kuppiin se iski turpansa sinne pikavauhdilla. Nauroin kun tyytyväinen louskutus kävi orin korvien lupsahdellessa puolelta toiselle. Kokeilin karvaa loimien alta mutta se oli edelleen kostea. Päätin tulla ottamaan loimen pois vasta myöhemmin.
Huuhdeltuani molempien hevosteni ilta- ja aamuruokaämpärit kiiruhdin rehuhuoneeseen ja valmistin ratsujeni ateriat seuraavaa päivää varten. Kun olin valmis kiinnitin nimikoidut kannet oikeisiin ämpäreihin ja ruokiin ja kiikutin ne karsinoille odottamaan. Sitten palasin Bryanin luo ja otin four season loimen pois toivottaen orille vielä hyvät yöt. Katselin orin reaktiota hoitavasta loimesta ja suojista mutta ne eivät tuntuneet sen menoa haittaavan joten hyvillä mielin lähdin varustehuoneeseen vieden loimen kuivumaan. Viimeisenä muttei vähäisempänä putsasin kaikki varusteet rasvaten ne myös huolella jonka jälkeen laitoin ne paikoilleen ollen iloinen siitä että päivä oli nyt pulkassa mutta myös siitä että sain kokea tämän kaiken.
|
|
Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 13, 2019 16:05:36 GMT 1
Ennustettu tulevaisuus
Olin saanut edellispäivänä puhelun. Enzon entisen omistajan tytär soitti ja kyseli vieläkö varsa oli minulla. Vastasin myöntävästi huolen kiivetessä kurkkuani pitkin. Kuuntelin nuoren naisen puhetta ymmärtäväisesti. Hän kertoi äitinsä menehtyneen jokin kuukausi sitten minkä takia hän ei ollut ottanut yhteyttä minuun varsan takia. Ymmärsin ja annoin osanottoni. Tunsin entisen omistajan. Hänen nimensä oli Leila ja hänen tyttärensä oli Anna. Leila oli pyytänyt koulutusapua sillä hän halusi varsasta mahdollisimman hyväkuntoisen juurikin sen sukutaustojen terveyspuolen vuoksi. Olin suostunut mutta muuttaessani Australiaan en voinut jättää varsaa vaan otin sen mukaani. Nyt kuitenkin tytär kyseli olisiko mahdollista lennättää Enzo takaisin Suomeen hänen tilalleen. Itku kurkussa vedin syvään henkeä ja sanoin kyseleväni tallin omistajalta järjestelyitä. Anna pahoitteli suruani Enzosta, olin kerinnyt jo kiintyä veijariin oikein kunnolla. Ymmärsin kuitenkin että Enzo oli kaikki mitä Annalla oli äidistään jäljellä ja lupadin järjestää asian. Kerroin etten itse pääsisi kentälle Suomeen ja hän sanoi ettei se olisi ongelma. Hetken juteltuamme varsan kuulumisia lopetimme puhelun ja purskahdin itkuun. En halunnut luopua Enzosta vaikka osasin odottaa niin käyvän. Kun seuraavana päivänä pyöräilin tallille juoksin suoraan varsan luo ja hellin sitä normaalia enemmän. "Minun tulee ikävä sinua", kerroin sille sen karvan kastuessa kyynelistäni. Varsa ei oikein ymmärtänyt miksi olin surullinen mutta se yritti parhaansa mukaan auttaa minua piristymään. Se tökki minua turvallaan ja nuoli naamaltani pois suolaiset kyyneleet jotka kisasivat poskiani pitkin. Nauroin varsan hönöydelle ja suukotin sen silkinpehmeää turpaa. Olin saanut koulittua varsasta jo nyt paljon paremman hevosen alun kuin mitä se oli minun luokseni tullessaan ollut. Olin ylpeä vaikka tiesin että tehtävää olisi vielä. Tiesin myös että Anna oli hyvä hevosten kanssa ja luotin häneen enemmän kuin kehenkään muuhun. Suljin karsinan oven ja lähdin etsimään Benjaminiä pidätellen itkuani.
Löysin Benjaminin toimistosta kulmakarvat kurtussa silmät tiukasti papereihin tuijottaen. Astuessani huoneeseen mies kuitenkin keskeytti tekemisensä ja heti kasvoni huomattuaan hän nousi hitaasti seisomaan kysyen mikä oli hätänä. "Enzon omistaja soitti", selitin ääni vapisten. "Tai siis sen tytär oikeestaan", jatkoin yrittäen hengittää. "Ja???", Benjamin kysyi hätääntyneenä yrittäen ynnätä asioita yhteen. "Se pyysi mua lennättämään Enzon takaisin Suomeen", sanoin ja tunsin kyyneleiden valuvan vaikka kuinka niitä pidättelinkin. Benjamin kurtisti kulmiaan taas ja huokaisi. "Miksi ihmeessä?", hän sanoi hieraisten silmiään. "Noh niiden se on ja Enzo on kaikki mitä sillä on sen äidistä enää jäljellä, oikee omistaja menehty muutama kuukaus sitten minkä takia ne ei ollu ottanu minkäänlaista yhteyttä muhun", jatkoin tälläkertaa kunnolla parkuen. Benjamin otti minut isoon halaukseen ja sanoi järjestävänsä asian mahdollisimman pitkälle niin että saisin olla Enzon kanssa vielä. "Ei kun se kuuluu Annalle se kaipaa ja tarvii Enzoa", sanoin pyyhkien kyyneleitäni päättäväisenä. "Ja Enzo pääsis takaisin kotiin", sanoin käheällä äänellä niistäen nenäni Benjaminin ojentamaan nenäliinaan. "Noh katsotaan mitä voimme tehdä", mies sanoi ymmärtäväinen katse kasvoillaan. Hän katsoisi milloin Australiasta lähtisi Suomeen seuraava lento millä Enzo pääsisi vihdoin rakkaidensa luo, kotiin. Pyysin Beniä soittamaan minulle mihin kellonaikaan tahansa ja lähdin hakemaan pikkuistani ehkä viimeiselle yhteiselle kävelyllemme.
Laittaessani riimua orin ylle itkin holtittomasti. Tiesin että Enzo ei ollut virallisesti ikinä minun mutta se sattui silti. Lähtiessäni taluttamaan oria tallipihaa kohti painoin mieleeni jokaisen pikkuasian matkaltamme; suloisen kavioiden kopinan joka rytmittyi juuri niinkuin varsoilla yleensä, sen hengityksen tuhinan ja uteliaisuuden. Kävellessämme kohti kenttää huomasin etten enää itkenyt. Ja päätin pitää hauskaa vielä kerran.
"Hyvä Enzo! Hyvä poika!", kehuin oria kun se sai ylitettyä pienen esteen jonka oli kasannut kentälle. Olin myös laittanut ravipuomeja maahan hiukan Enzon tikittävää kävelytyyliä isommille väleille. Pidin riimusta kiinni ja ästelin orivarsan vierellä puomeja. Aluksi varsa ei saanut ideasta kiinni vaan pompiskeli minne sattuu kun jalat eivät mahtuneetkaan paikoilleen. Tullessamme puomit uudestaan Enzo tajusi pidentää askeltaan ja se asteli letkeästi puomien yli. Hymyilin ja silloin puhelimeni värisi taskussani. Kaivoin sen esiin ja näytöllä välkkyi Benjaminin nimi. Vastasin nielaisten kurjan olon alas mahaani. "Nooh?", sanoin silitellen Enzoa toisella kädelläni. "Seuraava lento lähtee tänä iltana yhdeltätoista. Saisin järjestettyä kuljetuksen kentälle ja koneeseen vai haluatko lisää aikaa?". Mietin hetken katsellen uteliasta varsaa ja sitten sanoin: "Ei. Tää ilta käy hyvin ei pitkitetä surua enempää". "Ootko varma?", Benjamin kysyi ja voisin lyödä vaikka vetoa että hänellä oli taas kulmat kurtussa. "Joo oon varma", sanoin ja suukotin tummaa otsaa. "No, it's settled then!", miehen ääni sanoi puhelimesta ja seuraavaksi kuulinkin puhelun katkaisevan. "Kuulitko poju? Sä pääset kotiin", sanoin varsalle joka ei edes kuunnellut vaan tutki kentän pohjaa. Nostin Enzon pään hiekasta ja lähdin taluttamaan ystävääni takaisin talliin missä laittaisin sen valmiiksi lähtöä varten.
Enzo nautti heiniään karsinassaan kun minä pakkasin sen vähäisiä tavaroita sen tulevaan kisakaappiin. Laitoin sinne loimet ja suihkeet sekä harjapakin. Otin karsinalle mukaani vain pölyharjan, kumisuan, kuminauhoja, kuljetusloimen ja kuljetussuojat. Talsin karsinalle vilkaisten kelloa. Se oli jo kahdeksan. Avasin varsan karsinan astellen sisään ja aloitin harjaamisen. Tein samalla orille rentouttavan hieronnan kumisualla ja samalla sain likaa paremmin irti. Kun olin käynyt Enzon kahteen kertaan läpi huomasin että olin käyttänyt siihen aikaa liikaa ja kiireellä loimitin ja laitoin suojat orille. Letitin sen hännän ja harjan niin etteä ne olisivat nätin kiharat kotona. Sitten kuulin Enzon kyydin olevan pihassa. Iso hevosrekka kääntyi pihassa ja talutin varsan sen taakse ja avasin luukun. Kuski tuli auttamaan minua ja tervehti kertoen matkasta ja mitä kaikkea muut hevoset sisällä tekivät. Nyökkäilin vain en saanut sanaakaan sanottua ja jättäessäni varsani muiden joukkoon tunsin kyynelten taas jälleen polttelevan silmissäni. Kun kuski laitteli vesiä ja heiniä, minä puolestani hain vielä Enson tavarat. Pieni liikuteltava kisakaappi mahtui autoon hyvin ja kiitin kuskia paljon. Toivotin hyvää matkaa ja kuski hyppäsi istuinpaikalleen ajaen rekan pois pihasta. Korviahivelevä kimeä hirnunta kuului rekasta mutta pian se vaimeni ja Enzo oli matkalla kentälle. Itkin ja juoksin talliin Bryanin luo ja se antoi minun olla luonaan. Se jopa kävi vierelleni makaamaan ja nojatessani siihen, nukahdin.
Heräsin aamulla samasta kohtaa. Bryan ei ollut liikahtanutkaan vaan sensijaan nukkui pää taivutettuna sylissäni. Sydämeni pakahtui ja samaan aikaan oloni oli niin kurja että kyyneleet vierivät uudestaan poskilleni. Halasin ja silittelin orin päätä ja suukottelin sen poskea. Lopulta minun oli pakko nousta ylös ja mennä kotiin. Laitoin Benjaminille viestiä voisiko hän hoitaa tänään Bryanin ja kenties jopa ratsastaa sen. Hyppäsin pyöräni selkään ja väsyneenä sekä itkunsekaisena poljin kotiin missä pääsin suihkuun sekä sängynpohjalle odottamaan soittoa Enzosta. Ja katsomaan TV:tä ja syömään surujäätelöä.
Samana iltana olin juuri sammuttamassa televisiota kun puhelimeni soi. "Haloo?" "Anna täällä moi! Enhän huonoon aikaan soittanut?", tuttu ääni vastasi puhelimessa. "Et et!", kerroin ja nousin istumaan paremmin. Anna kertoi että matka oli sujunut hyvin ja että Enzo oli tyytyväinen päästessään kotiinsa. Hymyilin haikeana mutta olin iloinen. "Sillä tais olla sulle asiaakin", nainen sanoi ja kuulin hänen sanovan Enzolle että minä olin puhelimen toisessa päässä. Varsa hirnahti iloisesti ja nauroin viimeisten kyynelten tipahdellessa peitolleni. "Kiitos Senja että pidit Enzosta huolen", Anna kiitti minua. "Kiitos kun annat sille kodin jota minä en sille koskaan voisi antaa", vastasin ja toivottelin hyvät yöt.
|
|
Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 14, 2019 19:38:22 GMT 1
Aikaeroa ja tarharalleja
Silittelin Bryanin vahventunutta kaulaa sen syödessä aamuruokaansa. Hetken kuluttua jätin orin kuitenkin karsinaan ja lähdin hakemaan harjapakkia sekä tarhasuojia. Tänään Bryanilla olisi kävelytyspäivä ja se saisi viettää suurimman osan päivästään tarhassa lepäillen ja nauttien. Tiesin orin riehaantuvan tarhaan päästyään ja varustauduin tarjasuojilla etukäteen. Ehkä niin olisi viisainta... Harjasin pitkin ja voimakkain liikkein Brynen tummaa karvaa joka pölisi mielettömästi. Saatuani yskimällä pölyt pois vielä keuhkoistani tartuin nahkariimuun joka roikkui karsinan ovessa. Laitoin riimun Brynen päähän ja kliksautin riimunarun kiinni heittäen sen orin sään yli. Sitten kiinnitin vielä tarhasuojat jalkaan ja lähdimme talsimaan ulos auringonpaisteeseen.
Hiekka rahisi Bryanin kavioiden alla sen kävellessä letkeästi eteenpäin. Ori katseli ympärilleen kävellessämme O'Haran pihojen lävitse kohti metsäpolkua. Pian lintujen laulu kuului selkeämmin ja näimmekin muutamia livertelijöitä puissa. Bryan pärski häntä heiluen ja kerroin sille mitä tekisimme seuraavissa treeneissä ja kuinka olin ilmoittautunut jopa koulukisoihin sen kanssa. Bryan näytti innostuvan kuullessaan sanan kisa, ja rauhoittelin sitä kertomalla että osallistuisimme vain HeB sekä HeA luokkiin. Ori tuhahti ja nauroin ääneen sen mielipiteille. "Olisit iloinen että pääset kilpailemaan!", totesin orille kääntyessämme ympäri. Se ei äännähtänytkään pysäyttäessäni sen ja ponnistellessani sen selkään. Hetken puurtamisen jälkeen olin ison kiven päältä päässyt kapuamaan korkean orini paljaaseen selkään. Painoin pohkeeni hellästi sen kohoileviin kylkiin ja tunsin kuinka kaikki neljä siroa jalkaa liikkuivat rytmitetysti allani. Nautin hetkestä täysin siemauksin ja pian tallialue siinti näkökentässäni ja laskeuduin alas ja jatkoin matkaani jalkaisin. Tiluksilla vastaani käveli tallikoira Ripper joka suoritti ilmeestä päätellen päivätarkastusta. Tein kädelläni otsalta lähtevän jämäkän heilautuksen kertoen että kaikki oli meillä hyvin. Koira haukahti iloisena ja jatkoi hölkötellen matkaansa.
Päästyämme Bryanin kanssa tarhoille oli ori ensimmäinen. Astelin sen kanssa porttien sisäpuolelle ja avasin riimun ottaen sen pois jalosta päästä ja "WIUH!" ori säntäsi ennennäkemättömään pukkilaukkaan. Kipitin portin ulkopuolelle sulkien sen perässäni ja ihmettelin moista touhua. Pian Bryan onneksi rauhoittui ja alkoi nyhtää ruohoa maasta suun täydeltä. Ravistin päätäni hymyillen ja lähdin kävelemään takaisin kohti tallia.
Tallissa kuurasin Bryanin sekä Olympian aamuruokaämpärit ja jätin ne kuivumaan karsinoiden eteen. Sitten hain kottikärryt ja talikon ja siistin hiukan karsinoita. Bryanin karsinasta tuumailin siivota muutakin kuin vain pohjan, ja kun tulin takaisin mukanani kottikärryssä olevat turpeet kippasin ne karsinan pohjalle ja levitin ne tasaiseksi alustaksi. Sen jälkeen tarkistin Olympian karsinan mutta se oli onnekseni juuri putsattu muutenkin joten säästyin vaivalta ja vein kärryt paikoilleen. Lantalasta juoksin varustehuoneeseen ja etsin kaapistani käsiini rätin. Kastelin sen ja kipitin Brynen karsinan luo putsaten vesikupin ja samalla hieman ruokakuppia. Kun kaikki oli puhdasta vein rätin takaisin varustehuoneeseen missä huuhtelin sen ja laitoin pyykkipussiini joka odotti kotiinviemistä. Läimäytin kaapin kiinni otettuani ratsastustavarani ja etsin Olympian harjapakin matkanvarrella. Kiikutin kaikki tavarat karsinalle ja hain vielä tammani varusteet. Musta etesatula ja musta huopa, jännesuojat ja putsit, hivarit sekä viimeisenä muttei vähäisimpänä mustat ps of sweden jump off revolution suitset ja musta korvahuppu. Nautin olostani avatessani Olympian karsinan. Tamma ei lotkauttanut korvaansakkaan astellessani sisään ja aloittaessani suoraan sen harjaamisen. Tamman karva oli kerennyt kasvaa Suomessa ollessaan joten päätin klipata sen tänään ja tehdä vain läpiratsastus tyylisen treenin. Suin jalkoja kunnes kaikki niissä ollut turve oli irronnut. Putsasin kaviot ja tarkistin jokaisen kengän samalla. "Kaikki kunnossa!", hihkaisin ääneen alkaessani siirtyä varustamisen puoleen. Laskiessani huovan ja satulan tamman selkään se nosti kauniin päänsä ylös ja haisteli käsivarttani. "Moi tyttö, mennään vähän ulos jumppaamaan eiks nii?", sanelin kysyvästi tammalle joka jatkoi pian heinän syömistä. Kiristin satulavyön ja siirryin suojiin. Liu'utin ne jokaiseen valkoiseen jalkaan paikoilleen jonka jälkeen laitoin etusiin myös putsit. Noustessani takaisin seisomaan suoraan taputin tamman lapaa ja nakkasin suitset sekä hupun käteeni. Astelin tamman pään viereen ja nostin sitä niin että sain ohjat pujotettua sen valkealle kaulalle. Sitten väänsin hupun paikoilleen ja pikaisesti laitoin suitset perään sillä juuri kun oli kiinnittämässä poskihihnaa Olympia ravisteli päätään. Huppu pysyi sentään paikoillaan ja suoristin huvittuneena suitsia ja kiinnitin kaikki soljet. Tarkistin ettei mikään ollut liian tiukalla tai löysällä ja talutin tamman käytävälle sulkien karsinan ja laittaen tavarat syrjään. Laitoin hanskani käteen ja vasta pihalla kiinnitin kypärän ja ohjasin tammaani ohjasta pitäen oikeaan suuntaan. Kävelimme kohti kenttää Benjaminin tullessa vastaan. "No kappas siinähän on kaunokainen!", Benjamin sanoi tervehtien Olympiaa joka katsoi miestä hieman aristellen. Pian se kuitenkin polkaisi rajusti maata ja Benjaminin kanssa räjähdimme nauruun. "Virtapelle se on, just meen vähän läpiratsastamaan sitä jos saatais purettua pakkaa", selitin miehelle kysyen samalla voisiko hän kaivaa klipperin esiin. "Joo enköhän mä voi jos löydän sen", Ben sanoi hymyillen ja jatkoimme molemmat matkaamme.
Kentällä laskin jalustimet alas ja nousin selkään. Otin hyvän ohjastuntuman suoraan ja annoin käskyn kävellä eteenpäin. Pyytäessäni ravia ei tamma tahtonut kuunnella ja pieni näpäytys raipalla sai komennot takaisin mieleen. Kevensin keskittyneesti satulan naristessa ja ratsuni jalkojen polkiessa maata energisesti. Ravasin voltteja ja suoria kunnes pyysin tammalta laukkaa. Tunsin sen liikahtavan eteenpäin kuin luoti ja nousin kevyeeseen istuntaan varautuen pukkeihin. Olympia kuitenkin laukkasi nätisti muutamaa pientä takapäännostoa lukuunottamatta ja hymyillen leveästi taputin sen kaulaa hidastaen sen raviin. Kimo hikoili jo nyt hieman liian paksun karvansa takia joten otin enää muutaman ravipätkän ja sitten loppukäynnit. Istuin satulassa tallille asti ja talutin tammani karsinaan jossa riisuin siltä varusteet vieden mm. satulahuovan kuivumaan ja muut varusteet paikoilleen. Palatessani takaisin karsinalle kiinnitin riimunarun tamman mustaan nahkariimuun ja suuntasimme pesukarsinalle harjapakin kera. Benjamin oli kilttinä tuonut klipperin pesarille. Kiinnitin Olympian ja testasin laitteen toimivuutta. Kaikki pelitti hyvin ja aloitin klippaamisen. Noin 45 minuutin jälkeen sammutin klipperin tyytyväisenä. Olympiakin vaikutti huojentuneelta ohuemmalla karvalla. Putsasin klipperin terät valkoisista haivenista ja palautin sen toimistoon josta Benjamin sen varmasti bongaisi. Sitten avasin harjapakin ja kävin koko valkoisen hevoseni läpi niin ettei mikään karva jäisi sitä kutittamaan. Kun olin harjannut sen, pistin harjat pakkiin ja kiikutin sen varustehuoneeseen ottaen samalla myös Olympialle ostetut hoitavat suojat sekä loimen. Levitin loimen tamman ylle ja kiinnitin suojat. Sitten irroitin ketjut riimusta ja talutin Olympian takaisin karsinaansa jossa se pääsi lepäämään ja totuttelemaan uuteen kotiinsa. Tamma vaikuttikin hiukan väsyneeltä ja olin varma että se johtui vain aikaerosta sekä matkasta.
Sulkiessani karsinan nappasin mukaani Bryanin ja Olympian ruokaämpärit ja valmistin aamuruoat valmiiksi. Lisäksi tein Olympialle sen päiväruoan (5dl pelletit, 1dl kivennäiset, 1dl pellava) jonka jätin turpoamaan karsinan eteen lähtiessäni hakemaan uljasta mustaani tarhasta.
Tarhoilla Bryan mitteli juuri Bonon ja Heron kanssa. Kolme oria tulivat mainiosti toimeen kunhan Bryanille oli näytetty paikka laumassa. Sulkiessani portin ja kävellessäni oreja kohti ne eivät vaivautuneet tulemaan vastaan. Huokaisin ja pidensin askeltani pian ollen jo orini luona. "Noniin tuleppas sitten", sanoin Bryanille joka nykäisi päätään juuri vastakkaiseen suuntaan. "Bryan nyt mennään", sanoin hiukan ärhäkämmällä äänellä ja pidin pintani. Hetken taisteltuamme Bryan lähti seuraamaan minua hirnahdellen lajitovereilleen. Suljin portin perässämme ja lampsin väsyneen oloisena tallia kohti.
Bryanin astellessa karsinaansa irroitin siltä riimun ja tarhasuojat. Harjasin orin karvan läpi pikaisesti todeten että se oli miltei puhdas ja liu'utin karsinan oven kiinni. Sitten kipaisin antamaan Olympialle sen jo valmistuneen ruoan jota se alkoi syömään normaalisti. Katsoin myös että tamma joi ja laitoin vesikupin pohjalle sokeripalan jotta se hörppäisi hiukan lisää. Olympialla oli tapana matkojen jälkeen olla juomahaluton. Onneksi se joi nyt ja pääsin jatkamaan matkaani. Vein Bryanin harjapakin karsinaan ja soitin äidilleni joka kertoi juuri tulleensa Acen kanssa lenkiltä. He tulisivat yhdessä hakemaan minut kotiin ja saisin illalla tehtyä koulutehtäviä ellen nukahtaisi ennenkuin kerkeisin avaamaan koneen.
|
|
ronja
New Member
Posts: 5
|
Post by ronja on Apr 15, 2019 10:58:21 GMT 1
Austraaliassa on kuuma. En ole vieläkään tottunut lämpötilaan ja jouduin pukeutumaan joka aamu kahdesti. Tänään aamulla olin kiskonut harmaan hupparin ja farkut päälle. En päässyt edes autolle asti ennenkun tajusin että lämpöhalvaus koituu mun kohtaloksi jos en vaihda vaatteita. Mun oli kuitenkin pakko pysähtyä ihastelemaan meidä upeaa taloa ennenkuin hipsin takaisin sisälle vaihtamaan vaatteet.
Suomessa mä asuin 34 neliöisessä kerrostalo yksiössä. Nyt mä asun 90 neliöisessä kaksikerroksisessa hirsimökissä. Mökki oli keskellä metsää, lähimmät naapurit asuvat neljän kilometrin päässä. Mökissä oli yläkerrassa valtava makkari ja iso vaatehuone. Alakerrassa oli kylpyhuone, vessa, valtava keittiö, olohuone ja pieni makkari jonka mä olin muuttanut lintuhuoneeksi. Olin myös tehnyt Kevinille ulkohäkin jossa se mahtuu lentämään. Kiitos Austraalian ilmaston, Kevinillä on vapaa pääsy ulkohäkkiin milloin vain. Olin salaa alkanut harkitsemaan toisen hyasinttiaran hankkimista. Kevin ei tuntunut mitenkään erityisen yksinäiseltä mutta fakta on se että lintu on onnellisempi lajitoverin kanssa. Kevin selkeästi nautti ulkohäkistään. Se lensi pitkin häkiäja huusi niin että jos asuttaisiin jossain missä olisi naapureita, meidät oltaisi häädetty. Pikkulinnut ei uskalla tulla enää meidän pihalle.
Heitin Kevinille vielä muutaman pähkinän ulkohäkin pohjalle jotta sillä olisi jotain tekemistä kun olen tallilla. Vaihdoin päälleni vaalean sinisiksi kuluneista farkuista leikatut shortsit ja punaisen topin. Jalkaan laitoin kuitenkin mun mustat bootsit jotka mä olin saanut mun isältä. Monen vuoden kulutuksen jälkeen ne oli muotoitunut täydelllisiksi mun jalkaan. Pakkasin vielä reppuun vesipullon ja pienen ensiapupaketin. En mä uskonut että Twisti tyhmäilisi mutta mielummin pelaan varman päälle kun otan tyhmiä riskejä. Mulla oli Suomessa käytössä pieni ja vanha Honda civic, täällä mä olin ostanut valtavan lava-auton. Mulla oli kestänyt ikuisuus tottua siihen mutta nykyään mä rakastin sitä.
Ajaessani tallin pihalle mä huomasin ensimmäisenä Twistin makaamassa tarhassa auringossa Tacon vieressä. Kirjavat tammat olivat selkeästi ystävystyneet. Portille päästyäni nappasin Twistin naruriimun portilta ja aloin viheltemään tammalle.
"Twistiii! Lähetään maastoon. Tule tule!"
Taco nousi ylös ja lähti kävelemään mua kohti. Twisti laski päänsä lämpimään maahan ja huokaisi. Sillä ei ollut aikomustakaan nousta.
"Noniin mamma. Tulehan nyt."
Ei mitään reaktiota. Lähdin kävelemään kohti Twistiä riimu kädessä. Taco seurasi mua ihan mun takana. Hetken jo harkitsin että ottaisin sen maastoon ja vättäisin etten tunnista kirjavia hevosia toisistaan. Kyykistyin makaavan Twistin viereen ja aloin rapsuttaa sitä otsasta. Tamma nosti korvat pystyyn ja laski päänsä mun syliin.
"Mennäänkö maastoon?" Kysymys sa Twistin heräämään. Se hörähti kerran ja nousi ylös. Innostunut mamma tunki itse päänsä riimuun ja lähti touhottamaan kohti porttia.
Portilla Taco koitti tunkea ulos tarhasta. Se olisi halunnut lähteä meidän mukaan. Taco yritti kolmesti tunkea ulos tarhasta kunnes Twistin meni hermo. Yleensä niin tyyni mamma painoi korvat niskaan ja hyökkäsi kohti Tacoa. Se ei edes yrittänyt osua toiseen tammaan, tarkoitus oli vaan saada nuorempi kirjava väistämään. Twisti halusi pitää oman tilansa ja mut itsellään. Se ei aikonut jakaa aurinkoista maastoretkeä liian innokkaan kakaran kanssa.
Twisti sai syödä vähän heinää tallissa sillä aikaa kun mä harjasin sen. Se oli vähän pölyinen muttei se olisi vaatinut muutakun pikaharjauksen. Harjasin siät kuitenkin melkein 20 minuuttia sillä tamma selkeästi nautti siitä. Harjauksen jälkeen lähdin hakemaan Twistin satulaa ja suitsia. En edes muistanut että lännensatula painaa kun synti. Ja sen kyytiin saaminen vaatii joko lihaksia tai kikka kolmosia. Onneksi mulla oli edes niitä kikka kolmosia. Hetken taistelun jälkeen mä sain satulan paikalleen. Suitset oli todella helppo homma satulan jälkeen. Talutin Twistin pihalle ja kiipesin sen selkään. Tänään Twisti sai valita reitin. Se lähti kävelemään korvat pystyssä kohti meren rantaa.
Me käveltiin reipasta tahtia pellon reunaan asti. Twisti halusi ravaamaan pellolle. Annoin sen itse päättää myös askellajin. Luotin siihen että se oli jo maastoillut elämänsä aikana niin paljon ettei se juossut itseään henkihieveriin tai tunkenut mihinkään mistä se ei osannut tulla pois. Twisti halusi pellolle ravaamaan. Se oli yhtäkkiä hirveän kovassa työmodessa joten mun oli pakko hyödyntää se. Twisti ravasi todella kauniisti ja rentona. Testasin muutaman slidestopit ja pyörittelin tammaa molempiin suuntiin. Ravattiin eri kokoisia ympyröitä ja harjoiteltiin siirtymisiä käynnistä ja paikaltaan raviin. Twisti ei ollut tuntunut näin hyvältä koko sinä aikana kun se oli ollut mulla. Meidä yhteistyö alkoi yhtäkkiä pelaamaan täydellisesti. Testasin vielä nostaa laukan ja se toimi myös todella hyvin. Twisti liikkui reippaasti eteenpäin rentona ja kuunteli mua kokoajan. Päätin kuitenkin lopettaa treenaamisen onnistumiseen ja palkita Twistin maaston jatkamisella. Jatkettiin ravissa kohti rantaa.
Rannalla Twisti villiintyi täysin. Se lähti laukkaamaan vesirajaa pitkin korvat pystyssä. Melkein 10 minuuttia se jaksoi laukata täysille pitkin rantaa. Tamma alkoi tuntuman pikkuhiljaa sen verran väsähtäneeltä että pyysin sen siirtymään raviin. Ravattiin vähän pellon ohi takaisin päin. Sen jälkeen siirryttiin kävelemään. Me käveltiin kotiin päin hyvin rauhallisesti. Twisti tuntui väsähtäneen kunnolla. Se muistutti mua taas siitä että Twisti on yli 15 vuotta vanha. Se ei ole enää mikään nuori tyttönen.
Takaisin päästyämme riisuin Twistin ja juotin sille melassivettä sekä kylmää vettä. Talutin sen lammelle tarkoituksena viilentää sen jalkoja. Riisuin omat kengät ja sukat lammen rannalle ja lähdin kävelemään lampeen. Twisti seurasi kiltisti perässä. Se seisoi vedessä hetken paikallaan ennenkuin se alkoi kauhoa vettä etusellaan. Se painoi turvan pinnan alle ja puhalteli ilmakuplia. Sitten se jatkoi kauhomista ja lopulta pyörähti veteen piehtaroimaan. Twisti nousi ylös vedestä ja tuijotti mua. Sen järkyttävän pitkästä ja paksusta harjasta valui varmaan kymmeniä litroja vettä ennenkun se ehti pehtaroimaan uudelleen. Toisen kerran jälkeen se ravisteli itseään niin että tällä kertaa mä olin se josta valui vettä. Hengailtiin lammessa melkein puolituntia koska liian lyhyestä jalkojen kylmäämisestä ei ole mitään hyötyä. Mä olin todella tarkka hevosten jalkojen hoidosta. Hevosiin kun ei saa vararenkaita.
Palautin Twistin takaisin tarhaan Tacon luo ja lähdin itse kotiin. Mä olin luvannut itselleni että alan tutustumaan tallin porukkaan mutta tänään oli sellainen päivä etten mä edes kaivannut Twistin lisäksi seuraa.
|
|
Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 15, 2019 16:48:01 GMT 1
Kaksin karkuteillä Heiluin äitini valkoisen auton takapenkillä sen ajaessa O'Haran tilusten pihaan. Avasin oven astuen ulos ja kiittäen äitiäni. Samalla nostin kädessäni olevaa hihnaa ja Ace pomppasi ulos perässäni. Talsimme yhdessä talliin jossa irroitin hihnan dobermannin pannasta ja se hölkötteli juomakupilleen jonka olin päättänyt laittaa toimiston kulmalle niin ettei se ollut kenenkään tiellä. Itse suuntasin kohti varustehuonetta jossa nostin mukaani kaksi harjapakkia. Kiikutin ensimmäisen Bryanin karsinalle ja toisen Olympian karsinalle. Olympia oli tekemässä juuri tuttavuutta uuden hevosen Yinin kanssa ja harjapakin kolahtaessa lattiaan uusi tamma säpsähti. "Shh shh anteeksi", hyssyttelin tammalle ja huomasin sen olevan sokea. Ymmärsin heti että hevonen oli miltei täysin kuuloaistinsa armoilla ja siksi pelästyi kovaa ääntä. Olympia kosketti tamman kaulaa turvallaan hörähtäen ja kaksi vaaleaa ystävystä jatkoivat tutustumistaan. Annoin kaksikon olla rauhassa ja siirryin Bryanin karsinalle. Avatessani oven nappasin mukaani nahkariimun jonka laitoin orin päähän. Talutin komeuteni käytävälle jonne Acekin saapui. Koira ja hevonen tervehtivät toisiaan ja minä jatkoin toimenpiteitäni aloittamalla likaisen orini harjaamisen. Bryan haisteli ilmaa innokkaana ja se tuntui lähtevän miltei lentoon. Naureskelin sen todella orimaiselle käytökselle ja pyysin sitä nostamaan jalkaansa putsatakseni kaviot. Kaavin turvetta irti jalkojen pohjista ja tarkistin kenkien kunnon. Sitten hain paikalle varusteet Acen seuratessa minua kuin hai laivaa kieli suusta roikkuen. Varustehuoneessa ottaessani Bryanin varusteita käsilleni koiran läähätys kuului kovempaa. Lähdimme takaisin orin luo ja Ace pysähtyi taas kuppinsa kohdalla. Jatkoin matkaani ja pian uros kipitti taas kintereilläni. Ratsuni luona laskin tavarat alas ja aloitin varustamisen suojista. Laitoin tälläkertaa jänne- sekä hivutussuojat jonka jälkeen satuloin orin. Kiristin satulavyön viimeiseen reikään ja levitin orin vanhan raidallisen loimen varusteiden ylle. Vaihdoin riimun tavallisiin nivelsuitsiin sillä en ollut hetkeen ratsastanut Bryania nivelillä ja pian olisi kisatkin tulossa joten olisi parempi mennä kaikki läpi pehmeämmällä kuolaimella. Taputin orin tummaa kaulaa Acen rapsuttaessa niskaansa. Heitin kypärän päähäni ja laitoin hanskat käteeni ja tartuin uudesta kouluraipastani kiinni. Kentälle päästyämme Ace juoksi kuin viimeistä päivää ja minä heilautin orini loimen aidan päälle odottamaan. Sitten pomppasin satulaan ja aloitin alkulämmittelyt. Huomasin heti että Bryan oli tottunut kankiin vaikken niillä kauheasti ratsastanut ollutkaan. Sain siis hetken työstää ratsuani jotta sain sen kantamaan itseään oikein ja muutama kosketus raipalla sai jalkoihin vähän tehoakin. Kun sain orin käynnissä kuntoon nivelillä, siirryin raviin ja niin edespäin. Kun olin käynyt kaikki askellajit lävitse otin muutamat pohkeenväistöt ja lisätyt sekä laukanvaihdot. Bryanin suusta tippuva vaahto ja tiheä hengittäminen kertoi minulle että nyt oli aika lopettaa. Olinhan kuitenkin työstänyt oria jo hieman yli tunnin. Kiitin Bryania ja taluttelin sitä kentällä kunnes lähdin kävelemään takaisin tallia päin. Pujotin karsinalla käteni ohjien läpi ja riisuin satulan jättäen sen karsinalle. Levitin loimen takaisin orin ylle ja lähdin taluttamaan komistustani tarhaa kohti. Matkalla Bryan käveli nätisti vierelläni vaikka omalla tavallaan vaikuttikin todella ylivireältä ja keppostelevalta. Ottaessani kuitenkin suitset, loimen sekä suojat pois tarhassa ori jatkoi lönkyttäen matkaansa heinäkasalle. Kohautin hartioitani palaten talliin. Pesin kuolaimet ja laitoin loimen sekä huovan kuivumaan ja siirsin satulan, suitset ja suojat paikoilleen. Sitten nappasin Olympian varusteet ja huikkasin Acea joka oli jäänyt uneksimaan varusteiden joukkoon. Karsinalla Olympia ei erityisemmin pitänyt että talutin sen käytävälle. Harjatessani sitä se kuitenkin piristyi ja antoi minun tehdä kaiken. Varustaessani sitä kaikki meni hyvin kunnes laitoin suitsia. Tamma päätti ettei halunnut kuolaimia suuhun ja nosteli päätään korkealle. No minkäs teet kun olet itse niin lyhyt? Hypin ja hypin kunnes erehdyksenä Olympia laski päätänsä juuri niin että sain niputettus suitset sen kauniiseen kuontaloon. Kaiken ollessa valmista talutin tamman ulos jossa aurinko tuntui porottavan entistäkin kovemmin. Olin noussut satulaan heti pihassa ja nyt yritin pitää kasassa räjähtävää pakettia joka tanssahteli allani ärsyyntyneesti. Kentän porttien sisäpuolella aloitin suoraan ravin ja laukan työstämisen ja kokosin jopa muutaman 110cm korkean esteen. Olympia katsoi puomeja innoissaan ja yritti ryöstää. Tiukasti istuin satulaan ja pidätin erittäin menohaluista ratsuani kunnes se rauhoittui. Nostin laukan ja valmistauduin ilohyppyihin. Olympian hypättyä kaikki kolme estettä se esitteli sen takakenkiä niin että meinasin maistella hiekkaa. Kun tamma rauhoittui hyppäsin esteet vielä etsien tälläkertaa yhteistä säveltä. Kun se muutaman kerran jälkeen löytyi aloitin askelten työstämisen. "Yy, kaa, koo", laskin ääneen ja tamma hyppäsi kevyesti pompaten ensimmäisen esteen ylitse. "Hyvä tyttö!", kannustin kimoa. "Yy, kaa, koo, nee", laskin taas ja ylitimme seuraavankin esteen mutkitta. "Yy, kaa... äh!", kiekaidin kuin mikäkin kukko kun Olympia hyppäsikin innostuksestaan askelta aiemmin. Hidastin vaudin käyntiin taputtaen tamman kaulaa. Se teki hyvöä työtä eise voinut sille mitäön jos se innostui tai sillä oli liikaa energiaa. Omat jalkani olivat jo maitohapoilla ja päätin antaa Olympian kävellä takaisin tallille. Ace käveli edessämme ja tallipihalla laskeuduin tömähtäen alas satulasta. Toista jalkapohjaani kirpaisi ja nieleskellen hikisenä raahauduin talliin. Riisuin Olympialta kaikki varusteet jättäen sen seisomaan käytävälle riimuun ketjut kiinnitettynä. Se tarkkaili ympäristöään kiinnostuneena minun pestessä kuolaimia ja viedessä tavaraa eestaas. Kun tavarat olivat paikoillaan ja kuivumassa annoin tammalle melassimehun ja lähdin viemään sitä tarhaan. Tarhalla Olympia näki heinäkasan ja alkoi hätäillä. Sain juuri ja juuri irroitettua riimun sen kauniista vaaleasta päästä kun se pinkaisi syömään. Nauroin hetken jatkaen matkaa tallille josta äiti saisi minut seuraavaksi hakea. Olimme juuri kääntymässä kotipihaan kun sain soiton Amylta että Olympia oli karannut tarhasta. Käskin äitini tehdä U-käännöksen ja painaa kaasun pohjaan, ja niin äiti tekikin. Tallin parkkipaikalle päästessämme pomppasin puoliksi liikkuvasta autosta ulos ja juoksin talliin hakemaan sokeripaloja ja Olympian riimun naruineen. Juuri silloin Ronjan saapui paikalle kertoen että kimoni oli juossut ja liittynyt Bryanin seuraksi tarhaan. Onneksemme tarhassa olivat vain ne kaksi ja Amy sanoi erottavansa hevoset mikäli jotain vakavaa sattuisi. Kiitin Ronjaa ja lähdin juoksemaan Bryanin tarhalle. Nähdessäni Amyn oloni helpotti hieman ja näin Olympian seisoskelevan Bryanin vieressä laiduntamassa. Huokaisin helpotuksesta ja juuri kun astuin tarhaan valmiina viemään Olympian talliin, se lähti karkuun kuin tuulispää. Jätin Amylle Bryanin riimun ja narun ja pyysin häntä tuomaan orin talliin. Hän teki työtä käskettyä ja Bryan antoi nätisti kiinni eikä välittänyt ystävänsä toilailuista. Itse juoksin tammani perään jonka hehkeä matka päättyi lammekle jonne se jäi vilvoittelemaan. Houkuttelin sen luokseni sokeripaloilla ja äkkiä kiinnitin riimun sen päähän. "Kuules nyt! Tällänen eioo mikään hirveen hauska juttu!", toruin tammaa ja laitoin loput sokeripalat taskuuni. Lähdin vetämään tammaa pois lammesta ja jatkoin matkaa suoraan talliin missä Bryan ja Aly jo odottelivatkin meitä. "Jalat ja kaikki kunnossa?", kysyin Amylta huolestuneena. "Joo on kaikki hyvin musta tuntuu että Bryan on vaan ollut se ei ole edes likainen!", nainen kertoi ja kiitin häntä pyytäen ottamaan orilta riimun vielä pois. Hänen sulkiessa karsinaa minä taas avasin Olympian karsinan ja päästin tamman sisään. Irroitin riimun jättäen sen oveen ja aloin samantien tarkistaa tamman jalkoja jotka olivat vain märät kaikkien hyväksi onneksi. Katselin kimoa joka oli kuin sen villiä reissua ei olisi ikinä tapahtunutkaan ja mietin etten voisi olla sille vihainen. Suukotin sen säkää ja jätin hevoseni talliin loppuillaksi. Kiitin vielä Amya sekä Ronjaa ja hyppäsin takaisin äitini auton kyytiin missä Ace teki pusuhyökkäyksen kimppuuni samantien. Bryan matkalla treeneistä tarhaan Olympia Bryanin kanssa tarhassa Olympian reissun viilennyspäätös
|
|
Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 24, 2019 12:15:59 GMT 1
Kouluvalmennus 10.5 (tummennettu kohta valmennushetki)
Astelin talliin kihisten innosta. O'Haraan tuli pitämään kauan odottamaani koulutuntia jonka pitäisi Dineo Badillo, tutummin Dini. Tallikäytävällä rapsutin ohimennen Purria joka painoi päätään kättäni vasten. Lopettaessani rapsuttamisen naaras kääntyi katsomaan minua kuuluisalla pistävällä katseellaan. En kiinnittänyt karvakasaan enempää huomiota vaan marssin suoraan varustehuoneeseen josta nappasin Bryanin ratsastustavarat. Karsinalla tervehdin miltei mustaa oriani ja käytin hetken sen hellimiseen. Rapsutuksien ja pusujen sekä ehkä muutaman porkkanan päästä avasin harjapakin ja tartuin tuumasta toimeen. Harjasin orin sileää karvaa kunnes se näytti mielestäni riittävän puhtaalta. Sitten tarkistin kaviot samalla putsaten ne. Kaikki näytti olevan hyvin joten aloitin varustamisen. Laskin valkoisen satulahuovan orin selälle ja asettelin karvaromaanin sen ylle. Viimeisenä kyseisestä paketista junttasin koulusatulan kiristellen vyötä ja säätäen hieman jalustimia. Sitten laitoin mustat pintelit joiden alle ensin tietenkin patjat. Viimeisenä taiteilin mustan hupun ja kankisuitset orille ja kiinnitin viimeisetkin soljet. Sitten suihkautin ötökkäsumutetta ja suukotin ratsuni turpaa. Olin jo kotona vaihtanut itselleni jalkaan saappaat joten enää puuttui kypärä ja hanskat. Kun olin valmis vilkaisin kelloa joka näytti olevan puoli kaksitoista. Valmennus alkaisi tasalta joten minulla olisi hyvin aikaa verrytellä ja saada Bryan lämpimäksi.
Suljin kentän portin ja nousin satulaan. Annoin ohjien ensin roikkua löysinä ja orin kävellä vielä hetken ennen kuin aloittaisimme itse työskentelyn. Pian kokosin hieman ohjia ja aloitin siirtymisillä. Pyysin ravia ja Bryanin vauhdittaessa tahtia annoin sen venytellä päätään eteen ja alas. Tätä jonkunaikaa tehtyäni siirryin laukkatyöskentelyyn. Bryne laukkasi hieman jopa laiskanpuoleisesti ja sain tehdä hieman töitä että sain sen kuulolle. Kun se vastasi apuihini hidastin käyntiin ja tervehdin juuri saapunutta Diniä. Nainen hymyili ja antoi samantien hieman vinkkejä alkulämmitelytyöskentelyyn. Kiitin häntä ja annoin Bryanin hengähtää vähän. Muut ratsukot alkoivat kerääntyä kentälle ja aloitimme tunnin. Hölkkäilimme hetken vielä hakien oikeaa muotoa ja rentoa mutta eteenpäinpyrkivää ravia. Kun kaikki ratsukot saivat ratsastettua ohjeiden mukaan alkoivat varsinaiset tehtävät. "Ensin otetaan hyvä ja energinen keskikäynti johon lisätään pitkillä sivuilla askeleenpidennystä ja kokoamista", Dini kertoi meille korvanappiemme kautta. Ensimmäiset ratsukot lähtivät suorittamaan tehtävää ja pian oli minun ja Bryanin vuoro. Annoin pohkeita orille ja pidin käynnin temmon hyvänä ja tasaisena. Pian pidensin askelta ja lopulta kokosin oria. Maltillisesti suoritimme tehtävän muutamia kertoja Dinin kommentoidessa ja antaessa ohjeita. "Pidä Bryan suorana pohkeiden välissä Senja!", nainen ohjeisti ja yritin suoristaa ratsuani. Tullessamme uudestaan Bryan pysyikin suorana ja Dineo kannusti kehuillansa. Seuraavaksi jatkoimme tehtävää mutta herätellen hevosemme raviin. Ravissa kuului tehdä pääty-ympyröitä jolloin hevosen täytyi edelleen pysyä suorana. Uralla hevosen täytyisi taipua uran ulko- sekä sisäpuolelle niin pyytäessä mutta ei vain kaulasta vaan koko rungosta. Mietin tehtävää hieman aivot kimurantissa solmussa mutta seurasin muiden mukana tehtävää ja nostaessani ravin jouduin hieman pidättelemään oriani. Aloittaessani pääty-ympyrän Bryan teki juuri kuten pyysin mutta uralle päästessämme meni ori miten itse halusi. Taivutti kaulaansa eikä koko vartaloaan. "Pidä enemmän pohkeella kiinni ettei se livahda omien halujensa mukaan", Dini neuvoi ja keskittyneenä kokeilin uudestaan. Tälläkertaa Bryan harasi ensin vastaan mutta lopulta saimme hienon ympyrän jonka jälkeen myös hienon taivutuksen uralla jossa ori käytti koko kehoaan. Myös ravi oli pysynyt suhteellisen tasaisena. Seuraavaksi tehtäväksi ilmoitettiin suunnanvaihdos joka ei minua ja Bryania hetkauttanut. Olimme päässeet vauhtiin ja homma sujui kuin vettä vaan. Seuraavaksi teimme avo- sekä sulkutsivutuksia. Ensin käynnissä ja sitten ravissa. Bryan ja minä saimme kaiken käynnissä toimimaan mutta nostaessamme ravin alkoi ongelmia tulemaan. Sulkutaivutuksessa sain ohjeet pitää oria topakammin pohkeella ja ohjalla jottei se vain kiemurtelisi ja jotta se liikkuisi rehellisesti oikeassa muodossa. Kun olimme saaneet sulut toimiviksi oli vuorossa ne pahemmat. Nimittäin avot. Avotaivutus oli aina ollut Bryanille hankala toteuttaa mutta lihasten kasvaessa se oli helpottunut. Nyt taas lihasten surkastuessa olin varma että tehtävä tulisi olemaan vaikea. Kuitenkin ohjasin oria kohti tehtävää ja plörinäksihän se meni. Dini antoi neuvon meille kaikille: "Miettikää että lähdette tekemään volttia mutta jatkattekin siitä suoraan". Mietin lausetta hetken ja vuoromme koittaessa kokeilin ohjetta. Käänsin sisäohjalla ja tuin Brynen liikettä ulko-ohjalla samalla antaen hieman painetta ulkopohkeellani takaosaan ettei se leviäisi ja koko homma kaatuisi. Saimme avon suoritettua ja vieläpä oikein mallikkaasti. Hymyilin ja taputin ratsuni kaulaa kiitollisena jatkaen lyhyelle sivulle jossa kuului nostaa laukka ja tehdä pääty-ympyrä. Bryan vastasi apuihini hienosti ja saimme paljon kehuja. Pian vaihdoimme suuntaa ja sain avotaivutuksen korjattua myös siihen suuntaan. Olin onnellinen niin että ihan nauratti! Valmentaja huomautti ravin epätasaisuudesta mutta hymyili kehuen onnistumista. Laukka toiseen suuntaan varsinkin ympyrällä oli hieman päänviskelyä ja voimatonta mutta lihasten kasvaessa takaisin kaikki helpottuisi taas. Kävellessämme uraa pitkin viimeinenkin ratsukko suoritti tehtävän ja siirryimme keskihalkaisijalle jossa hevonen ei saanut tukea aidasta. Olin vuorossa kolmantena ja aloittaessani sulkutaivutuksen se sujui rennosti ja energisesti. Bryanin suusta tippuva vaahto kertoi rankasta työskentelystä ja lähtiessämme tekemään sulkua toiseen suuntaan tuntui Bryan jo tahmealta ja sain taas antaa pohjetta enemmän. Annoin löysät ohjat orille ja kävelimme takaisin valmistautuen avoihin joita jännitin vähän. Vuoromme koitti ja koitin miettiä samalla tavalla kuin aiemminkin. Siirsin hieman ulkopohjettani enemmän taakse ja sain korjattua orin takaosan mukaan liikkeeseen. Ravasimme takaisin ja teimme avon myös toiseen suuntaan missä liike oli vaikean ja tahmaisen oloista. Dini kehui meitä ja saimme lähteä kävelemään lopoukäyntejä. Kiitin naista hyvästä tunnista ja lähdin kohti tallia.
Tallissa riisuin orini varusteet samantien jättäen ne karsinan eteen. Sitten kiinnitin riimunarun riimuun ja lähdin taluttamaan Bryania ulos.
Tullessamme takaisin Bryan asteli laiskasti talliin missä levitin sen ylle hoitavan loimen sekä suojat jättäen sen hetkeksi karsinaan. Sillävälin vein varusteet paikoilleen ja pustasin satulan sekä suitset ja laitoin hevosteni aamuruoat valmiiksi. Olympiasta minun ei tarvitsisi tänään murehtia sillä äitini halusi ratsastaa sen tänään ja lupasi hoitaa myös muut toimenpiteet. Pyyhkäisin hikeä otsaltani ja laitoin ruokaämpärin karsinan viereen vilkaisten samalla kelloa. Se tuli jo kolme. Päätinkin siksi riisuin loimen ja suojat orilta laittaen tarhasuojat tilalle ja kiinnitäen riimun sen päähän. Hetkeä myöhemmin olimme matkalla tarhaan jossa kaksi muuta oria jo huutelivatkin kaverustaan. Bryan käveli päätään ravistellen ystäviensä luo ja siirtyi syömään ruohoa. Hymyilin näkemälleni ja jätin riimun naruineen aidantolppaan. Sitten lähdin hakemaan pyörääni ja polkemaan kotia kohti
|
|
Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 27, 2019 10:06:39 GMT 1
VALMENNUS Senja Peltonen - White Darling, valmentaja Heidi Rissanen (598 sanaa) Aina Australiasta saakka saapunut ratsukko verkkaili kentällä. Kimo tamma puhisi vilkuillen uutta paikkaa ja reagoi säpsähtäen ratsastajan jalkojen hipaistua sen kylkiä kevennyksen lomassa kerran jos toisenkin. Selässä keikkunut suomalainen Australiaan muuttanut Senja oli kertonut hevosestaan hieman etukäteen valmennuksen alussa kun sitä olin pyytänyt. Omistaja oli ratsuaan kuvannut oikein meneväksi, itsevarmaksi ja rohkeaksi. Se olisi erittäin varma hyppäämään esteillä, mutta haasteena olisi vauhdin hillitseminen ja kontrolli esteiden välillä minkä osasinkin kuvitella jo alkuverryttelyn perusteella. “Kokeile heti alkuunsa ottaa jalustimia reiän tai kaksi lyhyemmiksi. Jalkasi heiluvat nyt hieman ja hevonen näyttää häiriintyneen turhan aktiivisesta jalasta. Se liikkuu lennokkaasti ja hyvin omalla moottorillaan ja kaipaa varmaan passiivisempaa jalkaa tukemaan kyljille “rummuttamisen” sijaan”, neuvoin heti alkuunsa ratsastajaa istumaan napakammin selässä ja Senja pysäytti ratsunsa keskemmälle kenttää muille ratsukoille tilaa antaen ja lyhensi kumpaakin jalustinta hieman jolloin istunta selässä näytti heti silmissäni tukevammalta. Annoin ratsukolle luvan jatkaa verkkailua ja säpsähtely loppui kierroksen jälkeen kuin seinään siitä huolimatta että kimo hevonen tuijotteli yhä innoissaan esteitä ja kiinnostuneena uutta ympäristöä puhisten kuin höyryjunan veturi. Ratsukko sai jatkaa muiden tavoin verkkaamista tukkiesteelle joka lepäsi yhä paikallaan maneesin toisella seinustalla. Olympia lähestyi esteelle valtavilla askeleilla ja täten reippaalla vauhdilla ja Senja istui selässä erittäin tottuneesti suuressa askeleessa myödäten hyvin itse hypyn aikana. Esteen jälkeen Olympia jatkoi matkaa voittavaa laukkaa lennokkaasti ja kevyenä. “Tulkaapa heti perään uusiksi sama este”, sanoin ja niin Senja ja Olympia tekivätkin. “Nyt istu napakasti satulassa ja ota kunnolla kiinni ennen estettä. Jännitä vatsalihakset ja koko torso ja tule käytännössä istunnallasi laukkaa vastaan hidastaaksesi sitä. Rytmitä, rytmitä, rytmitä”, ohjeistin ennen estettä mitä ratsukko lähestyi. “Istuminen voi tuossa isossa laukassa olla haasteellista, mutta alkuverryttelyssä osoitit ottavasti askeleet selkeästi haltuusi. Pyri samaan”, lisäsin, sillä oli pakko myöntää ettei askel ollut varmaan helpoimmasta päästä istua. Ratsukko meni esteen yli, hyppy lähti hieman liian ajoissa, mutta se ei vaivannut hyppyä saati ratsastajaa. Lankku lisättiin mukaan eikä se tuottanut mitään ongelmaa ylittäessä Olympian hoitaen hypyn varmasti ja silkalla taidolla. Tukille lähestyminen tuli nopeasti ja hyppy meni jälleen helposti yli vaikka Senja jäi tällä kertaa hypyssä jälkeen. “Hyppy tuli vähän liian aikaisin, ota taas enemmän kiinni ennen estettä - tiedäthän, älä anna lupaa lähteä omine aikoineen jotta kerkeät mukaan.” Ei ollut hankala arvata että vauhti tuotti hankaluuksia tarkkuusesteelle joka jäikin ensimmäisellä lähestymisellä kokonaan hyppäämättä Olympian tehtyä sivuloikan juuri ennen estettä saamatta hyvää paikkaa tai askellusta hyppyä varten. Senja pysyi yllättävästä loikasta huolimatta selässä vaikka vasemmasta jalasta jalustin olikin pudonnut omille teilleen tasapainon ymmärtäen petettyä. “Nyt ymmärrän mitä tarkoitit vauhtinne ongelmalla. Olen sitä mieltä että etenkin tällaiselle esteelle mentäessä tee mieluummin se pieni voltti vauhtia hidastaaksesi kuin kokeilet onneasi menettekö yli vai ohi. Etenkin kiinteillä esteillä hevosen täysivaltainen kontrolli on kaiken A ja O mikä ei nyt toteudu täysin. Nuo ekat lankku plus tukki menevät kivasti, mutta tälle esteelle tarvitsee jo tarkkuutta. Voltilla kokoat oikein napakasti Olympiaa saadaksesi vauhtia vähän hitaammaksi ja hevosta keskittymään muuhun kuin sata lasissa painamiseen, kokeilkaa uusiksi”, selitin ratsukkoa seuraten lähempänä kaarevaa tietä tarkkuusesteelle, penkille. Toisella kerralla Senja yritti taas ratsastaa esteelle ilman volttia: ratsukko meni esteen yli muttei kovin siististi silmissäni. Kolmannella kerralla Senja sai Olympiaan kerrassaan hyvän otteen voltilla ja hyppykin siistiytyi vaikka aikaa siinä minimaalisesti hävisikin. Rata ei tuottanut juuri ongelmia 3. estettä (penkkiä) lukuun ottamatta, sillä tiet oli suhteellisen helppo ratsastaa kovemmassakin vauhdissa. Olympia hyppäsi kovaa ja korkealle eikä epäröinyt mökkiä saati oransseja kartioita metrin pystyn alla. “Kotiin hommaksi opetella kontrollin hakua olan takaa. Esteillä pyri napakkaan kokoamiseen ja tee niitä voltteja treeneissä vaikka se pahalta tuntuisikin. Parin sekunnin ajan häviäminen on aina parempi vaihtoehto kuin tehdä turvattomia ratkaisuja. Treenaa kanssa omaa lihaskuntoa keskivartalolla jolloin istunnalla tahdittaminen helpontuu - isoissa askeleissa vaaditaan äärimmäisen hyvää lihaskuntoa! ” Olympia valmennuksen jälkeen
|
|
Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on Apr 28, 2019 19:35:51 GMT 1
Ihan tavallinen tallipäivä Kävelin tallissa harjapakki kädessäni. Heiluin musiikin tahdissa tyytyväisenä ja laitoin Brynen karsinan eteen tuomaani radiota hieman kovemmalle. Bryan kuunteli musiikkia tummilla korvillaan tarkasti minun harjatessani sen karvan läpikotaisin. Kun olin saanut pölyt pyyhittyä sukaisin harjaa kumisualla. Etsin harjapakista käteeni pääharjan ja kävin Bryanin päänalueen lävitse huolellisesti. Sitten siirryin luonnollisesti kavioihin ja lopulta varustamiseen. Hain karsinalle tälläkertaa vain nivelsuitset sekä itselleni kypärän ja hanskat. Sitten talsin takaisin orini luo ja puin sen ylle hakemani suitset. Kovasti se tuntui ihmettelevän miksen laittanut satulaa tai suojia mutta tyytyväisenä suljin radion ja lähdin taluttamaan Bryania kohti auringonpaistetta. Pihalla talutin orin harjauspuomille josta epätoivoisena kiipeilin korkean täysiveriseni selkään. Annoin ohijien olla löysänä ja parantelin asentoani selässä Bryanin kävellessä rauhakseltaan eteenpäin. Kävelimme tallipihan lävitse kohti metsää ja matkalla tallin uusin tulokas Mia ja Yin kävelivät vastaan. "Moi!", tervehdin kaksikkoa pysäyttäen Bryanin. Mia tervehti takaisin ja huomasin Yinin tutkivan keitä edessäpäin oli. Ojensin käteni niin että se sai rauhassa haistella mutta Bryanin se taisi jo tunnistaa. Päättelin sen hörähdyksestä jonka tamma äänsi ja johon Bryan vastasi pärskähtäen. "Kiinnostaisiko sua lähteä kävelylenkille?", kysyin Mialta joka näytti hetken arvuuttelevan. "Kaipa mä voisin", hän vastasi ja kääntyi ympäri takaisin tulosuuntaansa. Lähdimme rauhassa astelemaan maastoa kohti. Metsäpolulla Yinin korvat kävivät tarkkana. Tamma luotti Miaan mutta kuunteli ympäristöään herkeämättä. Bryan taas jolkotteli tasaisesti eteenpäin minun keikkuessani sen paljaassa selässä. "Onko se ollut vaikeaa saada Yin luottamaan suhun?", kysyin hiljaisuuden rikkomiseksi. "Onhan se vienyt aikaa ja edelleen on paljon tehtävänä mutta se tulee ajan kanssa. Eise ole vaikeaa ollut". Hiljaisuus jatkui mutta pian saavuimme polulle mistä pääsi pellolle. "Haluatteko te tulla pellolta vai meettekö tietäpitkin?", kysäisin ohjaten Bryania jo pellon suuntaan. Mia sanoi kävelevänsä Yinin kanssa tiellä minkä ymmärsin hyvin. Nyökkäsin naiselle ja annoin Bryanille pohkeita. Ravasimme pitkin peltoa ja kun näin Mian kääntyvän merenrantapolulle lähdin laukkaamaan heidän luokseen. Hidastin orini käyntiin ja poukkoilimme takaisin hiekkatielle. "Onko Yin ikinä käynyt rannassa?", kysyin Mialta toivonsäihke silmissäni. Mia katsoi Yiniä hetken ja tamman vaikuttaessa rauhaliselta lähdimme tekemään tuttavuutta rantamaastoon ja veteen. Rannalla minun piti pidätellä Bryania melkein tosissaan sillä se oli juoksemassa täyttä laukkaa aaltoihin. Tarkoitus oli kuitenkin odottaa Yiniä jota Mia tällähetkellä totutteli veteen. Tamma aluksi kavahteli aaltojen koskiessa sen jalkoja, mutta pian se tottui siihen ja uskalsi tulla hieman syvemmälle. Loppujenlopuksi lopetime session lyhyeen ettei Yinille tulisi liikaa uutta asiaa kerralla, olihan mukana myös uusi hevonen ja maasto. Hymyilin leveästi Mian kehuessa tammaansa iloisena. Pian lähdimmekin jo talsimaan kotiinpäin samaa reittiä mitä olimme tulleetkin. Tallipihalla kiitin Miaa seurasta ja jatkoin orini kanssa matkaa vielä pihan lävitse kohti tarhoja. Portilla laskeuduin alas selästä ja irroitin suitset antaen Bryanin nauttia hetkenaikaa yksin tarhasta. Hymyillen kävelin taaisin tallia kohti ja nakkasin nivelsuitset paikoilleen pestyäni kuolaimet. Sitten tartuin Olympian harjapakkiin ja varusteisiin ja vein ne harauspuomille ulos lähtien hakemaan tammaani tarhasta. Olympia oli hirnahdellut mennessämme ohitse ja huomasin sen olevan hyvällä tuulella. Meinaten sitä ettei se oisi samanainen kuumakalle kuin normaalisti. Niinpä avasin reippaasti tarhan portin ja lähdin hakemaan kimoa joka lopulta käyskenteli minua vastaan. Kiinnitin riimun naruineen sen kauniiseen päähän ja lähdin taluttamaan hevostani tallille. Tallipihassa käänsin tamman niin että sain sen sidottua puomiin kiinni. WD alkoi nyhtämään samantien maasta ruohoa ja sain rauhassa harjailla ja varustaa ratsuni. Ensin harjasin tamman rungon ja katsoin ettei sillä olisi haavoja tai muita yhteenoton jälkiä kuten ennen. Kimo oli kuitenkin koskematon ja huokaisin ilosta sillä edellisten tarhakavereiden kanssa oli tullut ongelmia. Jatkoin harjaamista vielä hetken sillä Olympia rentoutui silminnähden. Lopulta minun oli pakko lopettaa ja laitoin harjan pakkiin. "Sori tyty, pakko", avasin asiaa vielä hevoselleni joka tuhahtaen jatkoi ruohon syömistä. Nappasin kaviokoukun käteeni ja tartuin kaviosta toiseen kaapien pakkautunutta hiekkaa ja multaa sekä ties mitä kavioiden pohjista. Sen jälkeen vein harjapakin sisään karsinalle ja palasin alkaen varustamaan tammaa. Ensin satula mustine huopineen, sitten y-martingaali ja vähän vyön kiristelyä jonka jälkeen etusiin ensin mustat karvasuojat sekä mustat karvareunusputsit. Lopulta takasiin vielä samaa sarjaa olevat mustat jännesuojat ja viimeisenä muttei vähäisempänä jump revolutionin suitset. Sitten pompahtelin tieni satulaan ja lähdin kohti O'Haran kenttää. Kentällä Olympia tuntui mukavan rennolta eikä ollut dynamiittia satulan alla. Emme menneet normaaleja esteitä tänään vaan kävisimme enemmän omaa istuntaani läpi kuten edellisestä valmennuksesta oli kommenttia tullut. Olin tehnyt kotona enemmän lihaskuntoa ja nyt menisimme puomeja ensin ravissa ja sitten laukassa. Kävin ensin tammani kanssa kaikki askellajit lävitse ennenkuin nostin lennokkaan ravin ja pidätin kimoa hieman puomeille tullessamme. Heiluin hieman puolelta toiselle ja tullessani uudestaan keskityin painopisteeseeni enemmän. Tälläkertaa istuntani oli parempi ja annoin Olympialle laukka-avut jatkaen tehtävää samantien. Tulimme lennokkaassa laukassa pitkälle suoralle ja pidätin Olympiaa todenteolla. Tamma hiljensi hieman ja sain sopivan istunnan satulassa. Tehtävä meni todella hienosti! Olin iloinen vaikka tiesin että paljon olisi vielä tehtävä ennenkuin voisin onnitella itseäni. Lopetin kentällä pärräämisen siihen ja lähdin Olympian kanssa hölköttelemään maastoon. Maastossa villiinnyimme muutamaan kunnon laukkapätkään ja kisasimme kilpaa tuulen kanssa. Tullessamme takaisin tallipihaan olimme molemmat hyvällä tuulella. Tallissa kimo jaksoi seistä paikallaan ottaessani varusteet siltä pois. Lopulta lähdin taluttamaan kaunista nelijalkaistani tarhaa kohti jossa se saisi loikoilla loppupäivän nautiskellen ennen kisatreenien alkua. Olympia tarhassaan
|
|
Senja
New Member
Posts: 40
|
Post by Senja on May 2, 2019 12:59:01 GMT 1
Rentoa meininkiä
Heräsin aamulla puhelimeni herätysääneen. Nousin ylös väsyneenä ja haparoin käteeni vesilasin. Suussani oli kuivaa kuin Saharassa ja join vedet ahnaasti. Juotuani laskin mukin pöydälleni ja lähdin kohti suihkuhuonetta.
Suihkuhuoneessa riisuuduin ja käväisin virkistävässä aamusuihkussa. Sitten kietaisin hiukseni turbaaniin ja pesin hampaani. Riensin alakertaan jossa Ace innokkaana odotteli omaa ruokaansa tuijotellen kaappiin jossa se tiesi nappuloiden olevan. Rapsutin koiran päätä ja kaivoin pussin esiin annostellen ruoan kulhoon turpoamaan. Sitten tein itselleni aamiasta avaten television katsoakseni tuliko sieltä mitään kiinnostavaa. "Ei täältä mitään tietenkään tule", tokaisin ja sammutin television laittaen sensijaan alakertamme kaijuttimista musiikkia. Äiti oli aamulla lähtenyt jo matkoilleen joten sain rauhassa olla kotona. Vilkaisin kelloa ja se näytti vasta viittä. Haukkasin paahtoleipäni viimeisen palasen ja annoin Acelle ruoan ennenkuin juoksin takaisin yläkertaan kuivaamaan hiukseni.
Kun poistuin suihkuhuoneesta etsin käsiini vaatteet. Sänkyni jalkopäässä lattialla lojui likaiset vaatteeni jotka laitoin pyykinpesukoneeseen. Ohjelma päälle ja vaatteet sujahtivat pesuun. Näppärää!
Seuraavaksi hain vaatehuoneesta pesemiäni tallitavaroita kuten suojia huopia ja loimia. Nakkasin ikeakassin sängylleni ja tungin sen sekaan vielä omat putsatut ratsastussaappaani sekä herkkupussin hevosilleni. Kietaisin hiukseni kiinni ja vedin ylleni beiget ratsastushousut ja valkoisen paidan. Sitten läksin alakertaan tavarat mukanani.
"Acee!", kutsuin koiraani joka pian jolkottelikin luokseni. Kytkin hihnan sen pantaan ja lähdin ulos auringonpaisteeseen. Heilautin ikeankassia olalleni paremmin ja lähdin kävelemään kohti O'Haran tallia. Ulkoilutin Acen samalla. Uros käveli jo hihnassakin vetämättä julkisilla paikoilla, mutten vielä uskaltanut pitää sitä täysin vapaana muiden koirien takia. Nyt uros kuitenkin käveli vierelläni reippasti eteenpäin.
Pian olimmekin tallilla ja kello näytti puolta seitsemää. Vein kassini varustehuoneeseen ja laitoin tavarat paikoilleen. Päästin Acen vapaaksi ja ujutin samalla saappaani ja herkkupussin kaappiini jonka jälkeen lähdin kohti Olympian karsinaa harjapakki ja suitset mukanani. Kimo katseli minua pitkään ja tervehdin sitä kaataen samalla sen aamiaisen kulhoon. Sen syödessä annoin myös Bryanille ruoat jonka jälkeen huuhtelin ämpärit ja aloitin Olympian harjaamisen.
Harjattuani ja putsattuani tamman täysin laitoin sen karvaan ötökkäsuihkeen jonka jälkeen laitoin sen ylle vain suitset. Maanantaina oli lepopäivä ja tiistaina treenattiin kovaa, keskiviikkona Olympia oli äitini huomassa treenailemassa ja tänään olisi kävelypäivä ja huomenna taas treenipäivä. Lauantaina olisi sitten viimeiset treenit ennen kisoja ja ne mentäisiin enemmän läpiratsastuksena ja pyöröaitauksessa. Nyt kuitenkin otettiin rennosti ja huomasin kuinka Olympia nautti olostaan ilman satulaa taluttaessani sen pihalle missä aurinko lämmitti sitä mukavasti. Talutin kimon harjauspuomille jossa iskin kypärän päähäni ja kapusin korkean ratsuni selkään. Lähdimme rauhassa kävelemään kohti maastopolkuja.
Maastossa kävelimme rauhallisesti ja venyttelin kimon askelpituutta ja tein venyttäviä liikkeitä kyljille ja kaulalle. Kävelimme pitkän aikaa kunnes palasimme lopulta tallille. Liikuimme kohti lampea jota Olympia kuikuili jo tallista tullessamme. Ensin se nuuhki vettä ennenkuin käveli sinne reippaasti. Vesi viilensi sen jalkoja ja kahlailimme lammessa tovin ennenkuin jatkoimme matkaa.
Tallissa riisuin tammalta suitset päästäen sen syömään aamuheiniään. Se pärskähteli ja suljin sen karsinan oven ottaen molempien hevosteni aamuämpärit mukaani matkatessani varustehuoneeseen. Siellä pesin kuolaimet sekä molemmat ämpärit ja nappasin Bryanin harjapakin sekä varusteet. Talsin takaisin karsinoille ja aloitin harjaamalla mustan hevoseni läpikotaisin. Ori hamuili käsivarttani ja annoin sen tutkiskella taskuni rauhassa. Kun ei sieltä herkkuja löytynyt ori esitti pettynyttä ja kuopaisi maata korviaan luimistaen. "Noh herkkähipiä äläsnyt viitsi!", nauroin orille ja putsasin vielä sen kaviot. Seuraavaksi laitoin sen ylle varusteet ja lähdin käppäilemään kohti kenttää.
Kentällä kapusin itseni satulaan. Annoin orini kävellä kentällä hetken itsekseen ja vain keikuin mukana, sen jälkeen aloitin kunnon lämmittelyn. Pidin ohjastuntuman hieman tavallista väljempänä ja työskentelin kentällä venytellen ja verrytellen. Menimme nyt nivelillä sillä kanget tuntuivat usein turruttamaan orin pienille avuille. Kun Bryan alkoi tuntua hyvältä siirryin käyntityöskentelyyn. Kokosin oria ja kävelin uraa pitkin rauhassa tempojs vaihdellen. Kokorata leikkaa menimme löysin ohjin niin että ori sai kierroksen jälkeen vähän hengähtää. Sitten jatkoimme taas kierroksen käynnissä toiseen suuntaan. Kun sain orin käynnissä mieluiseksi ja avuille kuuliaiseksi siirryin ravin pariin. Samalla tavalla kokosin ja tein temponvaihteluita. Bryan keskittyi täysillä ja toimi parhaansa mukaan apujani kuunnellen. Ravisssa kokorata leikkaa tehtiin pidennettynä niin että ori venytti askeltaan kunnolla. Treenasimme myös oman istuntani kannalta harjoitusravia ennenkuin siirryimme laukkaan. Bryanin laukka oli isoliikkeinen mutta todella pehmeä. Silti minulla oli vaikeuksia istua satulassa ilman että jalkani heiluivat kuin räsynuket jalustimissa. Nyt siis keskityin ensin orin läpisaamiseen ja sitten jalkoihini. Ajattelin pohkeiden rentoa puristusta mutta jalat vain heiluivat. Tovin treenailtuani kuitenkin otin vielä muutamat avot, sulut ja väistöt ennenkuin lopettelin ja lähdin kentältä maastoon kävelemään.
Maastossa kiikuskelin hetkenaikaa satulassa ja lopulta kääntyessämme takaisinpäin laskeuduin alas nostaen jalustimet ja hölläten vyötä. Sitten talutin rauhallisena seuraavaa hevostani tallia kohden.
Tallissa vaihdoin orini nivelsuitset riimuun ja kiinnitin silmänteräni käytävälle. Sitten riisuin varusteet ja lähdin taluttamaan Bryania tarhaan.
Tultuani takaisin talliin vein varusteet omille paikoilleen ja valmistin hevosteni ruoat. Laitoin tuomastani herkkupussista muutaman namupalan hevosteni aamu- ja iltaruokiin ja vein ämpärit takaisin rehuhuoneeseen. Sitten hain Olympian karsinasta ja talutin senkin tarhaan jossa se saisi nyt ottaa aurinkoa ja nauttia loppupäivän. Lopulta sain myös dobermannini käsiini ja matka kotiin saattoi alkaa: uusien IKEA-kassissa olevien pesua vaativien tavaroiden kanssa.
|
|
Chai
New Member
Posts: 5
|
Post by Chai on May 16, 2019 16:05:16 GMT 1
Kaikkea sitä Benjamin-paran on leipänsä eteen tehtävä (2. tarina ilman kenguruita)"Sen nimi on Hero", Benjamin O' Hara oli päättänyt esittelynsä. Hän oli taputtanut ruskean ja valkoisen väristä, osin pilkullista hevosta kaulalle ja ojentanut pehmeäksi kulunutta oranssia riimunarua minua kohti. "Mä varmasti mokaan", olin kuiskannut silmiäni räpytellen ja tyhjää nieleskellen, mutta tarttunut kuitenkin naruun ja ojentanut epävarmasti käteni hevoselle nuuhkaistavaksi. "Et varmaankaan mokaa", isäntä oli sanonut hymyä sinisissä silmissään, ja vaikka hän oli minua varmasti vain päätä pidempi, olin tuntenut oloni jotenkin niin tosi pikkuiseksi ja lapselliseksi. Olin pohtinut, oliko vika huonossa englannin ääntämisessäni vai uskottavuudessani, kun olin yrittänyt kertoa, etten osaa mitään. En oikeasti mitään. Olin kuitenkin saanut sen Hero-nimisen hevosen seuraamaan itseäni jonkun irrallaan olevan aidanpätkän luo, jonka nimi oli harjauspuomi. Sen isäntä oli vahtinut, ettivät sen tarhakaverit päässeet minulta karkuun. Sen mustan nimi oli ollut Bono. Sen toisen nimeä en muista enää millään. Siitä huolimatta istuin nyt vieraan, Hero-nimisen hevosen selässä ratsastuskentällä ja jännitin niin kovasti, että vatsaan sattui ja hengitys meinasi salpaantua. Monen kuukauden ajan olin ratsastanut ainoastaan Minillä -- itse asiassa koko lyhyen hevosharrastukseni ajan olin ratsastanut lähinnä Minillä. Sen kanssa oleminen ei pelottanut minua enää yhtään, ja hetken olin kuvitellut olevani jo aikamoinen hevosmies. Miniin verrattuna tämä hevonen oli olemattoman pieni. Se ei tuntunut lohdulliselta, vaan kamalalta. Olin melko varma, että olisin liian painava pikkuhevosen selkään. Sen ohuet pikkuiset jalat katkeaisivat. Sen selkään sattuisi, kun istuin siinä. Kaiken lisäksi hevonen oli niin ohut, että se osaisi varmasti juosta lujaa. Se lähtisi altani kuin salama, ja minä putoaisin, löisin pääni, kuolisin... Kaduin aivan kauheasti sitä, että olin yrittänyt vedota hevosiin, ettei minun tarvitsisi lähteä lomalle. Hevosten takia olin päätynyt tänne. Tämän liian pienen ja heikon hevosparan selkään. Ekkukin oli missä lie, varmaan siellä eukalyptusmetsässä -- tai hitsi vie näkemässä kengurun ilman minua. Ei ollut ketään, joka olisi katsonut minua tyynenä ja hymyillyt. Olisipa Ekku ollutkin siellä. Hän olisi ratsastanut vierelleni ja kutittanut minua niskasta. Halusin niin kauheasti, että joku kutittaisi minua niskasta... Yritys nimeltään Ranch O' Hara taisi saada elantonsa meikäläisistä: tällaisista lomailijoista, jotka halusivat ratsastella. Ainakin tämä Benjamin O' Hara vaikutti siltä, että oli pitänyt ratsastustuntia monesti ennenkin minunlaisilleni. Hän antoi minulle saman tien kolmen virkkeen verran ohjeita, ja aloin heti nauraa, sillä en ymmärtänyt niistä ensimmäistäkään. "Mitä nyt?" hän kysyi huvittuneena, ja sen sentään ymmärsin. "Sun pitää puhua hitaammin! Mä en osaa mitään!" "Okei Nitthan. Mä sanoin, että menet käyntiä aluksi vaan. Ooksä paljon ratsastanu? Englantilaista tyyliä?" Auoin hetken suutani ennen kuin sain vastattua. Ymmärsin kaikki sanat kyllä, mutta en vieläkään viestiä. Mitä ihmeen englantilaista tyyliä? Vartin kuluttua uskalsin istua jo suorassa ja laskea hartiani korvista. Hero lähti liikkeelle, kun nojasin eteenpäin ja annoin pohkeilla merkin. Mini ei olisi lähtenyt. Se oli aika laiska, ja minulla oli ikävä sen selkään, vaikka se tarkoittikin kahden metrin korkeudessa istumista. Toisaalta tämän hevosen kanssa tunsin puhuvani jotenkin samaa kieltä. Kun siirsin kättäni oikealle ja nojasin oikealle, hevonenkin meni oikealle. Sitä sanottiin epäsuoriksi avuiksi. Ne olivat minusta helpompia ja loogisempia kuin Minin avut. Jos halusin oikealle, nojasin kyllä oikealle, mutta ikään kuin siirsin käsiä vasemmalle, siis kiristin oikeaa ohjaa. Se oli sitä englantilaista tyyliä. Ainakin olin oppinut pari uutta sanaa. Puolen tunnin kuluttua tein elämäni ensimmäisiä raviharjoituksia. Olin tosissani kuvitellut, että silloin osaa ravata hevosella, kun ei pelkää koko ajan putoavansa enää. Heron ravi oli toisenlaista kuin Minin: paljon siedettävämpää. Benjamin sanoi sellaisia asioita, kuin että selkä suoraksi, katse eteen, leuka ylös, hartiat alas, ja niin edelleen. Aina välillä minä puolestani sanoin, että mitä, kun en saanut selvää. Sellaisia hetkiä oli paljon. "Hartiat", isäntä sanoi kerrankin hartioitani taputtaen, kun olin taas kerran yrittänyt sanoa, etten ymmärtänyt. "Alas", hän oli jatkanut ja näyttänyt mallia. Seuraavalla kerralla tunnistin sen englanninkielisen sanan, joka oli ollut minulle täysin outo. Hartiat. Kun kolme varttia oli kulunut, osasin sellaiset sanat kuin flexion, working trot, jog, opening rein ja flat work. Käsitin niiden merkitykset, mutta minulla ei ollut suomenkielisiä sanoja niille. Se oli ensimmäinen kerta, kun joku oli oikeasti opettanut minulle ratsastusta ja käyttänyt sellaisia sanoja millään kielellä. Kun oli kulunut tunti selkäännoususta, luisuin alas satulasta. Olin jo tarttumaisillani jalustimeen vetääkseni sen ylös, mutta sen sijaan otinkin ohjasta kiinni. Ai niin. Eihän tuollaisen satulan jalustimia edes saanut ylös. Kun kävelytin Heroa tämän Benjaminin vierellä kohti talleja, yritin kertoa Ministä peruskoulun tasolle jääneellä englannillani. Kun epäröin, isäntä tarjosi kolmea tai neljää sanavaihtoehtoa, joista jatkaa, ja sain valita aina eniten oikean. Hän yritti kertoa minulle jonkin vitsin, joten en tajunnut, ja hätääntynyt mitäh-äännähdykseni tuntui olevan hänestä vielä huvittavampaa kuin se vitsi. Hän hinkkasi silmiään peukalollaan ja etusormellaan ja nauroi, ja minä pelkäsin, että kielipuolisuuteni kävisi ihan kohta kaikkien hermoille.
|
|
Chai
New Member
Posts: 5
|
Post by Chai on May 16, 2019 17:44:18 GMT 1
Viikko 20-21
Ihana vauva (3. tarina ilman kenguruita)
Aamuja kului. Aurinko nousi samanlaisena joka aamu. Ensimmäinen, mitä näin, olivat aina Ekun hiukset. Harvoin maltoin nousta heti, vaikka ihan vain rivitaloasuntomme takapihallakin oli vaikka mitä tutkittavaa. Ekku veti minua puoleensa paljon voimakkaammin kuin omituiset sisiliskomaiset olennot, joita vilahteli pihassa lämpiminä hetkinä. Ujutin usein käteni Ekun paidan alle. Hänen ihonsa oli lämmin, ja oikeastaan vielä nukkuen hän aina silitti käsivarttani paidan läpi. Joskus nukahdin uudestaan siihen, heräsin pian uudestaan, näin Ekun hiukset ensimmäisenä uudestaan.
Kahvi maistui kuulemma erilaiselta. Ei totta tosiaan ollut mitään Juhla-Mokkaa. Googletin, mistä saisi kunnon kahvia, ja kuulemma jossainpäin lähistöllä olisi Suomi-seura. Suomalaisia. He pitivät Suomi-kauppaa, josta saisi ostaa Juhla-Mokkaa, Vaasan Ruispaloja ja Turkinpippuria. Ekku nauroi, että ei tänne olla tultu mitään Ruispaloja syömään. Olin ihan samaa mieltä, haroin hänen hiuksiaan niin että hän sulki silmänsä, ja lupasin, että haetaan pelkkää kahvia sieltä. Ekku varoitti, että jos minä hänen kaulaansa jäljen puren, niin se on viimeinen tekoni. En ottanut uhkausta ihan vakavasti, mutta vedin hänet kuitenkin jalkeille sohvalta ja ojensin hänen käteensä tupakka-askin televisiotasolta. "Tuu, mennään kattoon olisko niitä kenguruita", ehdotin sitten, ja niin taas mentiin, Ekku hymyillen minulle niin kuin minäkin olisin jotenkin hyvä tai arvokas.
Galalla on neljä valkoista jalkaa, melkein keltaiset kaviot ja hauska tapa paiskoa etujalkojaan maahan. Se hymyilee minulle aina haasta, ja minä hymyilen takaisin. Ekulle se luimisti aluksi korvia, ja niin Ekkukin sille. "Toi on sitte Chai vähemmän turvallinen hevonen", Ekku huomautti ensimmäisen kerran Galan nähdessään. "Hei vauva", minä taisin sanoa siihen, sillä en hirveän hyvin kuunnellut. Se hevonen oli keltainen, haloo, ja tyttö. Ei sen värinen ja näköinen hevonen voinut olla mitenkään vähemmän turvallinen. Se oli söpö, niin kuin Mini, mutta eri tavalla. En tiennyt sen nimeä pitkiin aikoihin, joten sanoin sitä vain vauvaksi, kun se oli niin vauvaisen oloinen värinsä ja kevyen rakenteensa vuoksi.
Monta kertaa heräsin auringon noustessa ja näin ensimmäisenä Ekun hiukset. Joka aamu tuntui seikkailulta, ja silti makasin sängyllä aina hieman pidempään. Aloin miettiä, miten tyttöjen kanssa aloitetaan vakava keskustelu. Ekku. Meidän pitää puhua. Ekku, voitaisiinko puhua. Ekku mä haluan muuttaa sun kanssa yhteen. Ekku, mä haluan herätä tällä tavalla sun vierestä aina. Ekku, ota tästä näitä huumeita, niin menet sekaisin ja sanot että joo, muutetaan yhteen Chai, mä voin olla sulle rouva Paithoonbuathong. Vaikka mielummin olisin kyllä Meesang... Harjoittelin niitä keskusteluja yksin hiljaa mielessäni aamuisin suihkussa.
Ja aamuisten suihkujen jälkeen menimme aina tallille, ja tallilla vauva hymyili minulle haastaan, ja minä sille. Se pyöritteli jännästi ylähuulellaan toisen kämmeneni pohjaa, kun sitä rapsutteli niskasta toisella kädellä. En ollut ikinä nähnyt sellaista, vaikka olinkin nähnyt hevosen jo monta kertaa. Ajattelin, että ehkä sekin yrittää rapsuttaa minua, ja tunsin olevani ilkeä sille, kun nauroin. Mutta ei vauva suuttunut. Aivasti vain.
Eräänä aamuna hiukseni eivät olleet ehtineet kuivaa ennen kuin tulimme tallille. Olin harjoitellut niin kauan aloitusrepliikkejäni suihkussa. Hieroin silloinkin vauvan turpaa tervehdykseksi. Sillä kerralla myös itse isäntä oli mukana. Hän sanoi Ekulle jotain, ja Ekku nauroi.
"Mitä?" kysyin epävarmasti hymyillen. "Arvaa mikä sen sun vauvas oikea nimi on", Ekku sanoi. "No?" "Tyhmä idiootti", Ekku tulkkasi, ja minun suuni jäi auki. "Et sä ole yhtään tyhmä idiootti", mutisin sille hevoselle ja tunsin itseni itse asiassa loukkaantuneeksi. "Vaan hieno vauva." "Mitä?" oli Benjaminin vuoro naurahtaa. "Se sanoo ettei se oo tyhmä idiootti, vaan hieno vauva", Ekku kertoi ja katsoi minua silmät tuikkien niin kuin olisin ihana, hassu ja ehkä vähän tyhmä, eikä minua haitannut sen nähdessäni ollenkaan, että Benjamin nauroi.
|
|
ekku
New Member
Posts: 3
|
Post by ekku on May 17, 2019 19:40:36 GMT 1
Red and brown?
Kävelin tallin käytävää pitkin hitaasti ja luin karsinoiden ovissa olevia kylttejä. En ollut iskenyt mihinkään hevoseen silmääni Minun oli kova ikävä omaa oriani kotona. Käteni oli puuskassa, kun etenin hitaasti eteenpäin. Ikävöin kotiin. Minun olisi tehnyt mieli heittäytyä maahan makaamaan ja vetää itkupotkuraivarit - halusin Nasun luokse, Ukin luokse, Osiriksen luokse ja kahvia. Oikeaa kahvia. Huokaisin laskien samalla käteni shortsien takataskuihin. Koti-ikävää on ikävä potea, koska eihän sille oikein voi mitään.
Kuulin Chain iloisen hymähtelyn, kun hän avasi oven ja käveli luokseni. Hän kaappasi minut syleilyyn ja vaikutti onnelliselta. "Mulla on ikävä Nasua ja Osirista. Ja kahvia" sanoin ja kiersin käteni poikaystävän ympäri. "Viimeiselle voi jotain! Käydään siellä Suomi-kylässä" Chai sanoi ja katseli minua. Hymyilin; eihän tuon seurassa voi kamalan kauaa olla surullinen. Enkä minä edes ollut surullinen, vain vähän alakuloinen. Laskin käteni irti, sillä Chain perässä oli astellut Benjamin. Moikkasin tallin omistajaa ja kysyin kuulumiset. Ben kertoi, että hänelle kuuluu hyvää ja nyt olisi minun vuoroni näyttää taitoni. Hän viittasi, että Chai on jo näyttänyt kyntensä ja nyt olisi minun vuoroni. "Oh, no no no. Ei minä osaa kuin englantilaista." "Hyvä. Dope on enkkuratsu. Mukava nähdä, miten kunnon ratsastaja ratsastaa enkkua. Chai on kertonut, että oot maailman paras ratsastaja" Ben hymyili. Hymyilin takaisin. Dope se siis on. "En minä nyt maailman paras, Chai liiottelee. Onko Dope minkälainen?" "Jääräpää, mutta oikein mukava ruuna." "Australialainen? Se punainen-ruskea?" En tiennyt mikä punaruunikko on englanniksi, joten päädyin vain sanomaan 'punainen' ja 'ruskea' peräkkäin. Tarvitsisi tarkastaa heti kun pääsisin puhelimeen käsiksi. Ben nyökkäsi vastaukseksi ja viittasi ulos. Vai että ratsastamaan. Eihän se olisi sama asia, kun alla ei olisi oma rakas orini. Osaisinkohan nauttia yhtään?
Tartuin Chaita kädestä ja lähdimme tarhoja kohti. Minua jännitti pitkästä aikaa rehellisesti paljon.
|
|
Amy
New Member
Posts: 10
|
Post by Amy on May 20, 2019 6:14:54 GMT 1
19.5. Uusia kasvoja
Kevyt tuuli puhalsi kasvoilleni, kun kiersin Bellen tarhaa kottikärryjä lykäten. Tänään ei tainnut olla keskittymiskykyäni ajatellen parhaimpia päiviäni. Mielestäni jokainen neliösentti oli jo syynätty läpi, mutta uusia lantakasoja osui aina silmiini. Milloinkohan joku oli viimeksi vaivautunut raahautumaan talikon kanssa paikalle? Pikasilmäyksellä näytti, ettei ainakaan aivan viime aikoina.
Kengänkärkiäni apuna käyttäen sain vaivoin haalittua lantapallerot talikkooni. Benin henkilökohtaista opastusta minä tarvitsin! Olin liian äkkiä tuominnut lannan lapioimisen äärettömän helpoksi, joskin tylsäksi ja ikäväksi hommaksi, mutta löytyi talikon heiluttelustakin omat haasteensa. Avun pyytäminen ei kuitenkaan sopinut kuvaan, olinhan jo kertaalleen saanut leveän hymyn Benjaminin kasvoille lupautuessani tähän hommaan. - Moi! lettipäisen tytön yllättävä esilletulo sai minut hätkähtämään, ja sen myötä lantakikkareetkin vierähtivät ohi kottikärryjen. - No voi v… anteeks, h-hei, henkäisin ja kohtasin tytön päättäväisen katseen. - Ei toi oo mitään tarhojen siivoomista! hän tokaisi. - Miten niin ei… - Ei se hyödytä mitään et sä heität lantakikkareet takaisin maahan, tyttö vastasi varsin tyytyväisenä tietäessään olevansa oikeassa. - Ei tietenkään, ei tietenkään, vakuuttelin kerätessäni sinne tänne putoilleita kikkareita kasaan. - Minkä ikänen sä oot? lettipää vaati tietää. Hän nojaili aitaan ja mittaili minua katseellaan. - 26, kohta 27, muistin. Näin, kuinka tytön kasvoille ilmestyi tyrmistynyt katse. - Ihanko tosi? Mä luulin et sä oot jotain kolmetoist! hän hämmästeli. - No sit sä oot varmaan se Amy josta setä mulle jotain puhuikin. Mä oon Holly. Ja sä vissiinkin hoidit Belleä? No ihan hyvä että sitä etkä Woodoota tai Donnaa… Haluutko tulla joku päivä kattoo kun mä meen niillä? - No mikä ettei, suostuin. - Ootko sä ratsastanut kauankin? - Aiiiika kauan, Holly totesi. - Ja oon hypännyt jonkun tän kokosen esteen, tytön käsi oli reilun metrin korkeudella. - Et sä nyt varmaan ihan… - No en mä nyt ihan varma siitä ole! Holly huomautti ennen kuin liukeni paikalta. - Mä muistin just et Woodoon karsina on vielä siivoomatta!
Tuuppasin täydet kottikärryt aidan toiselle puolen ja huokaisin raskaasti. Tyttöhän pälpätti kuin papupata! Välitin asian Senjankin tietoon, ja hän sen enempää miettimättä naurahti vastaukseksi: - No teissähän on sitten paljon samaa! - Tarkemmin ajateltuna kyllä taitaa ollakin, myönsin. - Ei mutta pakko päästä moikkaamaan Belleä!
Karsinaan pujahtaessani Belle havahtui päivätorkuiltaan ja kurotti turvallaan kohti taskujani. - Jos sä niitä Rosien namipaloja jahtaat niin siitä vaan, tirskahdin Bellelle. Koiran tultua taloon taskut täyttyivät huomaamattani niin makupaloilla kuin kakkapusseillakin ja karvoja löytyi jokaisesta vaatekappaleesta, myös niistä, jotka oli tarkoitus laittaa ylle kaupungille lähtiessä. Pikkupentu oli oppinut sisäsiistiksi aikoja sitten, ja istumisenkin se jo hallitsi, mutta haukkua sillä oli tapana kaikelle - tutulle ja tuntemattomalle. Siispä lykkäsin koiran tallille tuomista vielä, joku herkempi hevonen saattaisi saada hermonromahduksen.
Pyörittelin kumisukaa Bellen lautasilla ja hyräilin jotakin mieleen juolahtanutta biisiä. Kaviot kopisivat tallin lattiaa vasten, ja Bellen katse valpastui. Itsekin kurkistin tallikäytävän puolelle. Vaalea minulle ennestään tuntematon hevonen katosi peremmälle talliin, ja soimasin itseäni siitä, etten ollut ehtinyt käymään tallilla useammin.
No, koskaan ei ollut liian myöhäistä selvittää, millainen tämä tallille muuttanut ratsukko oli. Jätin Bellen odottelemaan karsinaanasa ja astelin kohti tallikäytävän päätyä. - Moi! Onpa kaunis hevonen tuo Yin! totesin. Ei, en ollut ajatustenlukija, näin vain karsinan ovea koristavan nimikyltin. - Hei, samaa mieltä. Kiva nähdä sinuakin täällä! Senja kertoi, että hoidat Belleä, Mia-niminen nainen vastasi. Katseeni kiersi vuorotellen Miassa ja hänen hevosessaan, ja sitten se pysähtyi niille sijoilleen. - Onko se… yhtäkkiä sanat juuttuivat kurkkuuni. Saiko tällaista edes kysyä? Mia kuitenkin rikkoi kiusallisen hiljaisuuden: - Yin on sokea. Sitä sä varmaan olit kysymässäkin, hän hymähti. - Mut kyllä se pärjää vallan mainiosti ilman näköaistiaan. Sen sokeus täytyy vaan ottaa huomioon ihan vaikka tarhasta hakiessa. Että juttelee sille rauhallisesti niin se tietää sun läsnäolon eikä sitten säikähdä, Mia selitti.
Nyökyttelin naisen sanoille ja vilkaisin taakseni. Bellen karsinan ovi oli apposen auki, ja kirjava hevonen näytti harkitsevan siirtymistä käytävän puolelle. Huikkasin epämääräiset moikat ja puoliksi juosten palasin hoidokkini luokse. Matkaa huolelliseksi hevosenhoitajaksi oli vielä.
|
|