|
|
Post by Benjamin on Jun 11, 2021 18:52:39 GMT 1
Euhri tai iti koi "Euhri" Andravida - ruuna - asiakaskäytössä - omat sivut
Tähän mennessä tapahtunutta: |
|
|
|
Post by Benjamin on Nov 15, 2022 13:47:59 GMT 1
Toukokuu, 2020
Kaksi päivää. Kaksi päivää siinä meni uudella tilalla ollessa, ennenkuin Euhri alkoi todella näyttää persoonaansa. Muuten melko kylmänviileä ori oli tasainen ja melko mutkaton käsitellä, mutta auta armias kun näköpiirissä oli muita hevosia - tarkalleen siis tammoja. Sillä ei siinä tilanteessa ollut väliä oliko orilla päässään naruriimu vai kuolaimet, se oli meinaan menoa silloin.
Dineon vastuulle tyrkätty Euhri oli tallin sisällä käsiteltävissä niin, että se oli jopa mukavaa. Ori ei paljoa välittänyt rapsutuksista tai ihmisen hellyydenosoituksista muutenkaan, mutta kuivaa leipää se näytti rakastavan. Siksipä Dini oli alkanut kantaa sitä aina taskussaan mukana kun Euhrin kanssa oli mentävä jonnekin. Tallista ulos astuessa oli pakko ottaa tiukka ote narusta ja välillä turvautua jopa pieneen takanojaan, kun ori lähti polvet notkuen marssimaan ihan omaa määränpäätään kohti. Vain silloin kun Dini laittoi käden taskuun Euhri havahtui toiveikkaana, jospa sieltä olisikin leipää tulossa.
No, se taktiitta ei tietysti kauaa toiminut...
"Ben!"
...
"BEN!"
Silloin Benjamin havahtui. Kerrakin mies oli oikeasti tekemässä töitä toimiston pöydän ääressä, eikä loikoilemassa milloin minkäkin hevosen tarhassa.
Joku oli selvästi huutanut häntä. Ennen kuin Benjamin kerkesi edes kohottaa katsettaan ikkunasta ulos, alkoi ulkoa kantautua rytmikästä kavioden takomista ja seuraavassa hetkessä ikkunan ohi vilahti auringossa kultaisena hohtava hahmo.
Silmänräpäyksen verran Ben joutui prosessoimaan mikä se siinä oikein olikaan, mutta jo seuraavana hetkenä mies ampaisi ylös niin että pöydän vierellä nukkunut Ripper ponkaisi säikähtäneenä jaloilleen haukkumaan.
"Ben! Ben! Hemmetti, Ben!!" Dineon ääni lähestyi ensin ulkoa, sitten tallin ovilta käytävälle. Kaksikko oli lähes törmätä toisiinsa ovensuussa, mutta yhteisymmärryksessä he juoksivat ulos minkä jaloistaan pääsivät.
"Euhri tuli aidoista läpi", Dineo ehti läähättämään hengenvetojensa välissä. Naisen kasvot punoittivat ja hikipisarat valuivat pitkin hänen ohimoitaan.
"Mitä?!" Ben älähti, ennemminkin pettyneenä kuin vihaisena. Ei se ollut kerta eikä ensimmäinen kun hevonen tuli O'Haran tiluksilla aidoista läpi, mutta kun ne oli juuri vasta maalattukin...
Ripper vanavedessään Dineo ja Benjamin lähtivät vapaana rellestävän orin perään, joka suuntasi kaviot viuhuen metsänreunassa sijaitsevaa tammalaidunta kohti. Onneksi - onneksi - se tuntui unohtaneen matkan varrella, aivot hormoneista höyryten, että vain hetkeä aikaisemmin se oli pistänyt samanlaiset aitalaudat säpäleiksi. Sieraimet lautasen kokoisina ori nimittäin pysähtyi aidan vierelle ja jäi siihen polkemaan jalkaansa määrätietoisesti, kun tilanteesta uteliaana paikalle tulleet tammat pysyttelivät turvallisen välimatkan päässä. Vasta kun ne rohkenivat lähemmäs tekemään tuttavuutta Euhri alkoi ravailla edestakaisin aidan viertä parin metrin säteellä, eikä edes Galan kipakka kiljaisu saanut oria häkeltymään. Päinvastoin, se tuntui suorastaan lisäävän bensaa sen liekkeihin.
Hetken verran tilan seesteinen tunnelma oli kaikkea muuta, mutta lopulta sekä Dineo että Benjamin saattoivat huokaista helpotuksesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tammat olivat päässeet jatkamaan aamupäivän lounastamistaan ilman aidan puolelle pelmahtavia kosiskelijoita, ja kyseinen kosiskelija oli laitettu arestiin tallin puolelle karsinaan heinäkasan ääreen palvelusväen korjatessa aitoja.
"Voi, voi voi..." Benjamin vaikersi ruuvatessaan uutta ruuvia toisen perään lautoihin, jotka olivat raahattu paikalle jostain varaston takaa.
"Älä valita siinä nyt", Dineo puuskahti ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan kämmenselällään.
"Oli just maalattu ja kaikkea. Katso nyt", Benjamin jatkoi ja kääntyi katsomaan Dineota silmät surkeina.
Niin, olihan ne laudat jo elämää nähneitä ja ankeita rapsituneen vanhan maalikerroksensa kanssa. Ne pitäisi hioa ja maalata uudelleen jotta niitä kehtaisi katsoa, mutta ainakin ne nyt ajaisivat asiansa toistaiseksi.
"Katson. Siinäpä sinulle kuule pientä iltatekemistä", Dineo virnisti ja painoi Benjamin stetsonin miehen silmien päälle.
|
|
|
|
Post by Benjamin on Nov 15, 2022 14:09:43 GMT 1
Kesäkuu, 2020
"Joko sä viet sen, tai mä vien."
Dineon ääni ei oli määräävä, josta Benjamin tiesi ettei nainen joustaisi mielipiteessään mistään hinnasta. Tai voiko sitä edes mielipiteeksi sanoa, kun sillä ei ollut väliä mitä Ben itse oli siitä mieltä.
"Mutta mieti nyt", Benjamin yritti sovitella. "Se on kuitenkin andravida, niitä ei ole liikaa.. Ja nuorikin."
"Niin?" Dineo pudisti päätään haastavasti.
"Niin että jos nyt vielä mietittäisiin, kyllä se siitä rauhoittuu..?"
Dineon kulmakarvat painuivat uhkaavasti alas. Nainen kietaisi käsivartensa puuskaan rintansa eteen ja keikautti lantionsa sivulle niin, että nyt Benjaminin piti valita seuraavat sanansa hyvin tarkkaan.
"Mietitäänpä. Kuukaudessa se on tullut aidoista läpi neljä kertaa, ja kerran hypännyt tammojen laitumelle. Saanut potkun niin että lihasvauriot vaivaavat vielä varmaan seuraavan vuoden, juurikin niiltä tammoilta. Montako kertaa sä olet sitä taluttanut, hm? Ootko nähnyt millaista vetokisaa se on?"
Benjamin nyökäytti päätään.
"Jatkuvasti se näpsii naruja tai käsiä kun pitäisi kokoajan olla jotain suussa. Leikit on laitumella niin rajut että Milo meinaa jäädä jalkoihin. Mitä sä oikeasti nyt kuvittelet, että siitä voisi vielä tulla turvallinen tuntiheppa? Sellainen tätipuksutin? Haloo nyt! Se ruunataan, piste."
Ja sillähän se oli sitten sovittu. Vain neljä päivää myöhemmin klinikalta matkasi kotiin tokkurainen, vielä miehisyytensä tilasta tiedostamaton Euhri, joka passitettiin suoraan karsinan lepoon.
Benjamin jäi seurailemaan tuoreen ruunan heräilyä karsinan toiselle puolelle ja myönnettäköön, ettei mies siinä kohtaa vielä osannut oikein iloita tapahtuneesta. Tottakai hänkin sen ymmärsi, että näin olisi ihan kaikille helpompaa - eniten Euhrille itselleen - mutta ajatus potentiaalisen andravidajalostuksen ylläpidosta oman orin kanssa oli vain niin hieno ja houkutteleva. Nyt se ei enää olisi mahdollista.
Tai, ei aivan. Lopulta Dineo ja Benjamin päätyivät ihan sopuisasti kompromissiin, jossa Euhrilta otettiin pakasteita talteen vielä ennen ruunausta. Näinollen ainakin pari varsaa olisi mahdollista vielä tulevaisuudessa saada Euhrin nimiin, vaikka se itse pääsisikin viettelemään rennompia ruunan päiviä. Vain aika näyttää miten se tulee tasoittumaan, mutta ainakin tunnelma tilan kaksijalkaisten välillä oli jo selvästi parempi. Muutaman päivän, tai oikeastaan edeltävän kuukauden takainen kireys tuntui olevan välittömästi tiessään, ja Benjaminkin saattoi hengähtää helpotuksesta. Ehkäpä se olisikin lopulta ihan hyvä juttu. Ei Dineo ole aikaisemmin väärässäkään ollut näissä asioissa.
|
|
|
|
Post by Benjamin on Nov 15, 2022 15:32:08 GMT 1
Joulukuu, 2020
Ruunauksen jälkeen Euhrin kanssa oli tapahtunut ihan valtava ero.
Ihan parissa viikossa muutos oli niin huomattava, ettei Dineo ollut aina edes tunnistaa Euhria samaksi hevoseksi. Aikaisemmin narun päässä itsepintaisesti eteenpäin jyrännyt ori oli muuttunut löysällä narulla perässä lampsivaksi lampaaksi, joka saattoi maksimissaan yrittää ruohotupolle jos oikein oli ajatuksissaan. Tammat eivät saaneet Euhrilta enää muuta reaktiota kuin hetken mielenkiinnon ja korkeintaan hiljaisen hörähdyksen, jonka jälkeen se saattoi jatkaa ihan muina miehinä eloaan.
Erityisen onnellinen Dineo oli nyt siitä, millaisen harppauksen Euhri oli myös ratsun virassa tehnyt. Ruunasta oli tullut paljon letkeämpi ja rennompi myös ratsastajan alla kun hormonitoiminta oli tasoittunut. Ajoittain Euhri saattoi olla jopa aavistuksen hidas heräämään, mutta se lähti silti siitä huolimatta joka kerta motivoituneena mukaan. Jos jotain, niin mukavuudenhaluisen tosikon takaa löytyi ihan todellinen työmyyrä, joka antoi kyllä niin huikeita tuntemuksia ratsastajalleen että välillä oli vain pakko lopettaa alkuverryttelyyn ja hypätä selästä alas - niin hieno Euhri todella osasi olla.
Nyt kaksikolla oli takana mitä ihanin lenkki metsässä. Kummallakaan ei ollut kiire, mutta silti Euhri oli kävellyt eteenpäin reippaasti ja korvat hörössä. Sen askel oli ollut vetävä ja ajoittain se oli itse lähtenyt raville, ja Dineo oli antanut sen mennä. Vuoren kupeessa käyty kiipeilyreissu sai kunnon lopetuksen laukkaamalla merenrannassa, auringon porottaessa niskaan ja lokkien kirkuessa kauempana. Euhri eteni pitkää, matkaavoittavaa laukkaa ja Dineo seisoi jalustimien varassa maisemista nauttien.
Tallilla Dineo seisautti Euhrin harjauspuomille, joka oli sopivasti varjossa että ruuna pääsisi heti vähän viilentymään. Nainen sitoi narun harjauspuomiin kiinni ja Euhrin alkaessa nyhtämään ruohoa maasta Dineo kävi hakemassa ämpäriin viileää vettä. Sienellä hän pesi hionneen ratsunsa huolellisesti ja jäi vielä poikkeuksellisesti rapsuttelemaan ruunan kosteaa kaulaa hoitotoimenpiteen jälkeen. Yleensähän Euhri ei niin välittänyt rapsutuksista, mutta tällä kertaa ruuna jopa kohotti päätään ja siirsi sitä lähemmäs Dineota. Positiivisesti yllättyneenä nainen alkoi vuorostaan rapsutella Euhrin otsaa, mutta ruuna siirsi päätään vielä uudemman kerran niin, että Dineon käsi jäi sen turvan läheisyyteen. Huvittuneena hymähtäen Dineo painoi kätensä Euhrin turvan molemmin puolin ja painoi vieläpä suukon sen keskelle.
"Sähän ihan hassulla tuulella tänään olet", Dineo myhäili silitellessään hajamielisesti Euhrin nenää, ja kun nainen leikkisästi otti ruunan sieraimen reunasta kiinni Euhri tuntui suorastaan painautuvan Dineon kättä vasten.
Sinä päivänä Dineo oppi Euhrista jälleen kaksi uutta asiaa.
Silläkin on ne päivänsä, kun hellyydenosoitukset ja halit kelpaavat.
Sekä että se on siitä niin kummallinen, että tykkää kun sieraimia venytellään ja hierotaan. Kaikkea sitä.
|
|
