Diary of 𝓩𝓪𝓭𝓪

Zadan päiväkirja, osa 1
Minä näen sinut
10.5.2019

En tosiaan tiennyt mitä odottaa, kun katselin miten puolelta toiselle heilahtelevaa traileria peruutettiin tallin pihaan. Normaalisti ulkomailta tulevat hevoset kuljetetaan satamasta tai lentokentältä uusiin kotitalleihinsa ison hevosrekan kyydissä, mutta Dineo oli suomen päässä hoitanut kuljetuksen niin, että Zada saisi kulkea yksin. Nyt ymmärsin miksi, kun kuulin miten trailerin sisällä oleva ori elämöi kuin itse helvetti olisi irti.

Hetken verran mietin, mihin olinkaan ryhtynyt.

Niin, mihin tosiaan?

Dineo oli suomessa päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä Zadan matkaa silloisen uuden omistajansa kanssa. Poika oli kuulemani mukaan nuori ja melkoisen hankala persoona, ja se yhdistettynä voimakastahtoiseen hevoseen.. Niin, ei kai ole yllätys että ongelmia syntyi. Dineon sanojen mukaan poika oli yrittänyt vääntää orin kanssa useamman kuukauden, kunnes Zada oli karannut tarhastaan rytinällä, keplotellut tiensä tammojen tarhaan ja ilmeisesti ainakin yksi tamma oli sen seurauksena tullut kantavaksi. Äärimmäisen huonoa tuuria, tai niin voisi ainakin luulla. Kuultuani lisää orin historiasta selvisi, että se taisi ennemminkin olla sen bravuuri.

Kenties se oli orin tapa ilmoittaa, että nyt riittää, hankkiutukaa minusta eroon.

Eroon siitä hankkiuduttiinkin sitten lopulta, kun suomen omistaja totesi että joko lihoiksi tai uuteen kotiin kuukauden sisällä. Dineo, tuo pelastava enkeli, lupasi puolestani että minä ostaisin sen. Yleensä luotan Dineon arviointikykyyn, mutta nyt kieltämättä mieleeni hiipi epäilys. Mikään hevonen ei ole tavoittamattomissa, sen tiedän, mutta epäilin mahtaisiko niin paljon työtä vaativa hevonen sopia ranchin hektiseen elämään..

Sillä hetkellä kun Zada viimein astui tilan pihaan päätin, että se oli päässyt kotiin.

Näin nurkkaan ahdistetun eläimen. Näin hevosen, jota ei oltu kenties koskaan sen elämässä kuunneltu tai yritetty ymmärtää. Sen katse oli villi, silmät sinkoilivat paikasta yhä uuteen, epätoivoisesti yrittäen sisäistää uutta tietoa ja päätellä missä se oikein oli, jälleen kerran. Näin hevosen, joka oli ajan kanssa puhumisen sijaan oppinut huutamaan, jotta se kuultaisiin, ja yhä tuloksetta.

Ori oli surkeassa kunnossa. Sillä oli vasta arpeutumaan alkaneita haavoja jaloissa, sekä vanhoja jälkiä suupielissä kaiketi liian kovasta kuolaimesta. Se ei ollut varsinaisesti laiha, mutta erittäin lihakseton ja hoitamattoman näköinen. Karun ulkokuoren takaa näin kuitenkin uljaan orin, jolla on viisas katse. Katse, jota en tule ikinä elämässäni unohtamaan.