Kävijöiden tallipäiväkirja

Muutto & Kentällä käppäily 8.2

---

Oli tulossa hyvin lämminpäivä, Vaihtelin kotonani hermostuneena vaatteita. Lopulta päädyin siniharmaisiin mini shortseihin sekä harmaaseen toppiin. ylipitkät hiukseni jötin auki ja painoin päähäni mustan stetsonin. Bart pyöri jaloissani ja hajamielisesti silloin tällöin rapsutin sen päätä. Kello alkoi uhkaavasti lähentyä sovittua aikaa joten lähdin autollani kohti Ranch O'Haraa johon hevoseni Taco olisi muuttamassa tänään. Entisen tallipaikan omistaja oli luvannut tuoda Tacon olimmehan olleet siellä jo 4 vuotta. Tila näkyi edessä päin ja tarhoissa oli monen väristä sorttia ja taisin nähdä kaksi aasiakin. parkkeerasin auton. sopivalle paikalle ja lähdin etsimään tallin omistajaa. 

Kiertelin tallia ja pakko sanoa oli se hienompi kun meidän vanha talli, Taco viihtyy varmasti täällä. Kävelin ajatuksissani ja melkein törmäsin Benjaminiin.
-Howdy howdy. Sinäkös olit tuomassa tamma tänne?  Benjamin kerkesi kysyä ennenkuin kerkesin esittäytyä.
-Kyllä olen Carolin Burn ja Taco olisi  kohta puolin täällä. vastasin hymyilen.
-Nonniin, jospa minä esittelen hieman paikkoja. tähän karsinaan meinasin tammasi majoittaa ja sit voisimme käydä tarhoilla. 
Lähdin seuraamaan Benjaminiä ja huomasin tarhoille saavuttua että eihän siellä ollut kun yksi aasi toinen oli muuli. Juttelimme Benjamin kanssa kaikesta kunnes tieltä päin näkyi pölypilvi ja sen keskeltä traileri. Siirryimme tilan etupuolelle ottamaan tammaani vastaan. Tervehdin entisen tallin pitäjää ja suuntasin trailerille nappasin Tacon narunpäähän ja ruunikkoni laskeutui alas trailerista. Taco hirnahti kimeästi ja saikin vastauksia kovastikkin. Kiitin entistä tallinpitäjää  ja talutin Tacon sisälle karsinaansa. kävin hakemassa autostani suitset ja puin ne tammalle jonka jälkeen talutin sen kentälle jossa nousin sen paljaaseen selkään.

Pyörimme kentällä kävellen 30 min kunnes laskeuduin tammani lämpimästä selästä alas ja talutin sen tarhaansa otin suitset pois ja taputin tammaa kaulalle,jonka jälkeen tamma suuntasi tutustumaan tarhanaapureihin. Minä suuntasin talliin ja tyhjensin varusteemme omalle paikalleen. 


Taco saapui

Käyntiä kentällä


---
Benjamin: olipas tämä kiva saapumistarina! Tervetuloa vielä kertaalleen oikein kovasti, en malta odottaa mitä kaikkea Caro ja Taco tulevat tulevaisuudessa tekemään! noi kuvat on ehdottomasti mun lemppareita, todella hienoja! Pisteitä tästä tarinasta ja kuvista saat yhteensä 8, lisään ne kaappiisi!

Ensinmmäinen maastolenkki 14.2

Hyppäsin Tacon paljaalle selälle ketterästi ja nappasin ohjat yhteen käteen. Annoin pohkeita ruunikolle tammalleni. Köpöttelimme pitkin kohti mererantaa. Benjamin oli kertonut että se olisi lenkki mikä kannattaa kokeilla ekoilla kerroilla. Keli oli mitä mainioin aurinko paistoi, aurinko hiveli ihoani luonto kukoisti. Taco tuntui reippaalta ja sillä oli selvästikin virtaa.

Siirsin Tacon kevyellä avulla raviin ja ravailimme teitä pitkin, ai että nautin näistä maasto lenkeistä. Ilmassa alkoi tuntua meriveden haju. Saavuimme rannalla ja ohjasin tammani lähelle rantaviivaa. Nostin lauka. Ja kiisimme pitkin meren rantaviivaa. Välillä kävimme meressä syvemmälläkin. Taco pärski innokkaana ja sen häntä oli tötteröllä. Hetken päästä aloin hiljentää tammani vauhtia ja lähdimme takaisin tallia kohden.

Laskeuduin alas ruunikon valkopäisen hevosen selästä. Lähdin taluttamaan hevostani kohti tallia Benjamin käveli vastaan.
-aivan mahtava lenkki toi merenranta ja se ranta on luotu laukkapätkälle. Hihkuin ja hymyilin kilpaa auringon kanssa
-No hyvä. Se on kyllä loistava paikka laukkailla. Benjamin vastasi ja nykäisi hieman stetsoniaan silmiensä edestä pois. Jatkoimme omia hommia, minä lähdin riisumaan tammaltani suitset ja taluttamaan sen takaisin tarhaan. Taco oli oikein tyytyväinen tarhaan päästessään.

Saavuin kotiin vihdoin ja viimein. Tallilla olikin mennyt kauemmin kun olin suunnitellut. Päästin ensitöikseni Bartin ulos. Koirani oli innoissaan se juoksi ja pomppi joka suuntaan. Heitin bootsit ja stetsonin pois ja nappasin jääkaapista kylmän juoman ja rysähdin sohvalleni makoilemaan. Bart tuli hetken kuluttua paikalle ja kerjäsi rapsutuksia.

---

Benjamin: tosi kiva miten otat Beninkin tarinoihisi mukaan! tästä tuli esille hyvin se innokkuus rannalla laukkaamisesta, tekee ihan itsekin mieli lähteä sinne! toivottavasti joku muukin innostuu pian muuttamaan O' Haraan niin Caro saa muutakin seuraa! tästä saat 1p!

Uudet maisemat

Astelin pitkästä aikaa tallin mutaista pihaa pitkin kohti rakkaan silmänteräni karsinaa. Oli kevät, ja lumi sekoittui hiekkaan jättäessäni jalanjälkiä taakseni. Enää lumi ei narissut jalkojen alla.

Astuin sisään talliin jonka olin viimeksi nähnyt loppusyksystä. Olin loukannut jalkanu jonka takia en ollut koko talveen käynyt ratsastamassa saatikka päässyt tallille. Tallikaverini olivat kuitenkin ihanasti huolehtineet pienistä kävelyistä ja muusta huolenpidosta poissaollessani. Nyt kuitenkin oli aika vaihtaa tallia jonnekkin missä olisi sopivammat olosuhteet sekä minulle että ratsulleni.
"Hei Senja!", kuului ääni tallikäytävältä. Katsoin ääntä kohti ja huomasin yhden tallilaisista, Even.
"Moi! Tulin hakemaan Brynen, traikku oottaa tossa ulkona", kerroin hieman haikeasti Evelle mutta samalla iloisena odottaen tulevaa.
"Joo mä kuulin. Tarttetko apua kamoissa?", Eve kysyi ja nyökkäsin hymyillen.

Pian tavarat olivat trailerissa ja halasin ystävääni vielä viimeisen kerran. Olin hyvästellyt muut tallilaiset jo edellispäivinä joten lähtö ei tuntunut enää niin pahalta. Ja sitä paitsi uusi tallimme sijaitsi Australiassa! En voinut kuin kuvitella kaikkia mahdollisuuksia harjoitella ja kisata ympäri vuoden. Samalla ihoni väristessä kiinnitin Bryanin tummiin ja siroihin jalkoihin kuljetussuojat ja lähdin taluttamaan sitä käytävää pitkin viimeisen kerran. Pihassa vilkutin vielä Evelle ja puristin käsissäni olevaa riimunarua tiukemmin. Minua jännitti lentomatka vilkkaan orini kanssa...

Lentokentälle päästyämme annoin ammattilaisten hoitaa hommansa. Bryan sai terveen paperit ja se lastattiin koneeseen muiden hevosten kanssa. Ori ei piitannut mekkalasta ja uudesta paikasta. Löydettyäni oman paikkani koneesta istuin hermostuneena alas toivoen että matka sujuisi nopeasti ja ongelmitta. Pian kone lähtikin matkaan ja mietin miten Bryan suhtautuisi kokonaan uuteen maahan.

Australiassa huomasin olevani todella väsynyt. Silti soitin äidilleni lentokentältä ja kerroin matkan menneen ainakin minun osaltani nukkuen.
"Bryanista en ole vielä varma", selitin äidilleni ja kuulin hänen käynnistävän auton. Pian hän kurvaisi pihaan ja lähtisimme uutta tallia kohden. Lähdin hakemaan matkatavaroitani ja sitten suuntasin hevosten luo.

"Kaikki on normaalia", totesi eläinlääkäri rauhattoman ja ärsyyntyneen oloisen orini vierellä. Kiitin häntä ja silittelin ratsuni otsaa. Hetken kuluttua äitini saapui ja lastasimme tavaramme hevosia myöten kyytiin ja hurautimme kohti O'Haraa.

Tallin pihaan saapuessamme olin kuin ällikällillä lyöty. Tilavat pihatot laitumet ja kauniit hevoset saivat ihokarvani nousemaan. Vaikka ilma olikin todella lämmin, olin silti hetken varma että tunsin kylmien väreiden virtaavan lävitseni. Tallin suuret ikkunat kiilsivät ja hevoset olivat onnellisen ja erittäin terveen näköisiä. Parkkeerasimme ja avasin hevosauton varoen. Tunsin Bryanin ja tiesin että se tulisi ulos joko ryminällä, tai kuin keijukainen. Ja kuten arvelinkin se pakitti ulos hevosautosta kuin pikajuna. Se seisoi isona korvat höröllä ja sieraimet laajana tutkien ympäristöään. Pian se hirnahti kovaäänisesti ja nuuhkaisi hiekkaa. Taluttelin oriani pihalla jotta se rauhoittuisi ja saisi tutkia piha-aluetta rauhassa. Hetken kuluttua pihaan saapui mies.
"Hei! Anteeksi että tulen vähän myöhässä, te taidatte olla uudet asukkaat?", mies kysyi.
"Joo just vasta tultiin ei mikään kiire", vastasin ja kättelin häntä samalla kun orini katseli vilkkaasti ympärilleennykien hieman riimunarusta.
"Nimeni on Benjamin O'Hara", hän jatkoi ja vastasin kertomalla oman ja hevoseni nimen.
"Onpas se hieno!", Benjamin tokaisi ja kierteli oria katsellen. Kerroin hänelle matkan kulusta ja yleistietoa Bryanista samalla kun siirryimme tallin puolelle.
"Tässä on Bryanille karsina", Benjamin sanoi osoittaen yhtä vapaista karsinoista. Talutin orin karsinaan ja suljin ovea niin ettei se ihan ollut kiinni. Riisuin Bryanilta loimet ja kuljetussuojat ja vein ne varustehuoneeseen paikkaan jonka Benjamin minulle näytti. Järjestin tavarat äitini kanssa pikaisesti ja palasin harjapakkini kera karsinalle. Otin häntäsuojan pois ja harjasin tummanruunikon karvaa niin että se kiilsi. Puhdistin kaviot ja tarkistin jalkojen kunnon ennenkuin lopuksi selvitin harjan sekä avasin hännän letiltä. Laitoin vielä viimeiseksi "Mane & Tail" nimistä suihketta joka sai harjan, hännän sekä muun karvan kiiltämään. Otin mustan nimikyltillä varustetun pehmusteriimun pois ja laitoin sen oven hakaseen roikkumaan. Suljin karsinan oven ja vein käyttämäni tavarat omalle paikalleen.

Hoitaessani Bryneä äitini ja Benjamin saivat hoito- sekä muut suunnitelmat valmiiksi ja löimme ne lukkoon. Benjamin toivotti meidät tervetulleeksi ja ilmoitti että apua voisi kysyä keneltä vain. Tallin ilmapiiri vaikutti iloisemmalta kuin uskoinkaan. Äiti kiitti tallin omistajaa ja suuntasi autolle ajaakseen kotiin. Vilkutin hänelle ja ilmoitin soittavani kun olisin valmis lähtemään. Äitini nyökkäsi ja pian hiekkapilvi riehui ilmassa.

Suuntasin askeleeni takaisin talliin ja etsin tavaroistani käsiini nivelsuitset, sekä mustat hivutussuojat jotka olin juuri ostanut. Kävelin takaisin komeuteni karsinan luokse ja hivuttauduin sen massiivisen olemuksen vierelle. Taiteilin aikani suitsia päähän sillä Bryan oli huonolla tuulella edelleen, ajattelin pienen verryttely piristävän sitä hieman. Sujautin hivarit sen takajalkoihin ja talutin sen ulos karsinasta auringon leikitellessä sen karvalla. Pihassa ponnahdin vaivalloisesti selkään ja kiristin ohjia sen verran ettei ori temppuilisi höyryspäissään niinkuin sillä oli tapana. Annoin sen mennä omaan tahtiin rauhassa eteenpäin kohti kenttiä jotka olin nähnyt jo autosta. Päätin mennä verryttelemään sinne hetkeksi ennenkuin päästäisin orin iltapuuhille.

"Whoaa", sanoin orin alkaessa tepastelemaan hermostuneesti. Pian se kuitenkin rauhoittui ja lampsi eteenpäin kuin mikäkin laiskimus. Kentällä annoin Bryanin mennä miten se halusi, mutta jos se meinasi pysähtyä annoin sille lisää pohkeita. Pian se tajusi ettei pysähtyminen ollut vaihtoehto ja käveli pitkin poikin haistellen uusia tuoksuja väsyneenä. Minäkin syyllistyin haukottelemaan keinahdellessani ratsuni askelten tahtiin rauhallisesti. Kun olin kävelyttänyt Bryania tovin aikaa, ohjasin sen takaisin tallia kohden. Tallipihassa laskeuduin alas korkean orin selästä ja talutin sen takaisin talliin. Siellä otin siltä suojat pois ja laitoin sille ylle ötökkäloimen ja jalkoihin ötökkäsuihketta, ja vaihdoin suitset mustaan nahkariimuun. Laitoin loimeen lisäksi myös kaulakappaleen ja letitin hännän jottei se sotkeutuisi. Kiinnitin ketjuriimunarun orin riimuun ja lähdin viemään sitä kohti sille varattua tarhaa.

Tarhalla päästin Bryanin sisään ja irroitin riimun sen päästä. Tarkistin vesiastian ja se oli juuri täytetty. Olin kiitollinen sillä olin matkasta jo itsessään aivan rättipoikki. Astuin ulos tarhasta ja suljin portin perässäni jättäen riimun ketjunaruineen aitapaaluun missä se pysyisi tallella. Kipaisin vielä takaisin talliin ja tein silmänterälleni iltaruoat sekä aamuruoat valmiiksi. Mielessäni mietin 'ilta mustaan, aamu keltaiseen sankoon' ja lopulta hain vielä uuden mustan vadin. Siihen menisi jokainen Brynen päivän vaihtoehtoinen ruoka. Laitoin sen keltaisen sangon alle. Hain vielä kannet joihin kirjoitin sanat Bryan ilta ja Bryan aamu, sekä vadin pohjaan Bryan pv2. Kun kannet oli suljettu ja ruoat olivat karsinan edessä odottamassa, varmistin vielä että karsina oli puhdas ja että vettä olisi tarpeen tullen. Sitten laitoin karsinan oveen vielä lapun että Bryan oli ulkona, ruoat olivat karsinan edessä ja se olisi vielä yön ulkona. Kun olin valmis soitin äidilleni joka olikin matkalla tuota pikaa ja minä pääsin uuteen Australian kotiimme ensimmäistä kertaa.

//pisteet virtuaali€//

Ace, Bryan, Amy ja Belle

Heräsin aamulla kelloni huutaessa kuin viimeistä päivää. Otin sen käteeni ja vilkaisin paljonko viisarit tälläkertaa näyttivät. Kymmentä vaille kuusihan se oli. Huokaisin ja astelin vaatekaapilleni etsien lenkkivaatteitani. En löytänyt kuin juoksuhousuni sekä vanhan kisapaidan joka oli onnekseni lyhythihainen ja hengittävä. Kiskaisin valkoisen puseron pääni yli ja pistin sen helman mustien juoksuhousujeni sisään. Sutaisin hieman ripsiväriä ja kietaisin hiukset nutturalle ja suuntasin hiljaa alakertaan. "Ace, istu", sanoin koiralle joka istui maahan jo ennen kuin olin kerinnyt sanoa lauseeni loppuun. Auringonsäteet leikittelivät sen karvalla paljastaen pieniä kullanruskeita alueita. Niitä ei nähnyt ellei katsonut läheltä. Sujautin valjaat uroksen ylle ja kiinnitin hihnan ensin pantaan ja sitten valjaisiin. Lopuksi heitin lenkkitossuni jalkaan ja lähdin hölkkäämään kohti tallia.

Tallipihalla otin hihnasta tiukemman otteen. Vaikka Ace olikin hyvin koulutettu, oli tämä sille uutta aluetta. Se haisteli ilmaa ja maata vuorotellen ja kuunteli pystykorvillaan tarkasti kaikki hiljaisimmatkin äänet. Aurinko paistoi taivaalta ja koska kyseessä oli musta koira annoin komennon liikkua ja suunnistimme talliin. Ace ei inahtanutkaan vaan kulki kuuliaisesti vierelläni. Uskalsin jopa löysätä hihnaa ja Ace teki silti niinkuin siltä pyysin. Lopulta vein sen Bryanin karsinan viereen ja riisuin siltä valjaat. Jätin ne roikkumaan Bryanin karsinan ovesta ja niksautin hihnan kiinni koirani K9-pantaan. Nakkasin toiseen käteeni keltaisen ämpärin jossa oli Bryanin aamuruoka ja liina. Päästessämme Acen kanssa tarhalle, hirnahti Bryan ja laukkasi portille. Se oli iloinen nähdessään eläinystävänsä. Pidin Acen visusti lähelläni astuessanu tarhaan ja kun portti oli kiinni irroitin hihnan koiran pannasta. Hetken aikaa kaksikko juoksenteli ja leikki tarhassa ja sillävälin sain laitettua ruoan valmiiksi esille ja kaivettua orini riimun naruineen. Kun oli aika lähteä sisään, kutsuin Acea ja se hyppeli luokseni kieli heiluen. Hihna pantaan kiinni ja hetken kuluttua Bryan seurasi ystäväänsä ja ruoan tuoksua ja pian sen tumma pää iskeytyi ämpäriin. Sain laitettua sen ylle riimun tälläkertaa ilman vastahakoisuutta. Heilautin riimunarun Bryanin sään ylitse ja kiinnitin liinan riimuun. Annoin sen pudota käsistäni ja Ace kävi siihen kiinni kuin kissa hiireen. Tartuin riimunaruun ja tyhjään ämpäriin ja läksin tarhasta ulos eläintarhani kera.

Tallissa Benjamin käveli meitä vastaan ja katsoi huvittuneena.
"Ketäs taluttaa ketä?", hän naurahti ja hieraisi tummia hiuksiaan.
"Mä talutan Bryania ja Ace pitää kiinni ettei se eksy", tokaisin ja käskin Acen makaamaan karsinan oven viereen. Se laski päänsä jaloilleen mutta tarkkaili tekemisiämme taukoamatta. Ojensin Benjaminille Bryanin riimunarua ja hän tarttui siitä kiinni irroittaen samalla liinan ja tiputtaen sen Acen viereen. Koira ei hievahtanutkaan.
"Ootko ite kouluttanu?", Benjamin kysyi minulta ottaessani kärpäsloimea pois orini päältä.
"Joo mä ja iskä koulutettiin aluks ja sit mä. Ja edelleen jatkan ei se vielä valmis oo", naurahdin ja Ace nosti päätään ja heilutti häntäänsä. Tai sitä mitä siitä oli jäljellä. Monet katsoivat pahalla typistämistä, mutta he eivät tienneet että saimme pelastettua Acen vasta kun häntää ja korvia oli muokattu. Emme voineet muuta kuin antaa sille enää kaiken muun mahdollisen sekä parhaan elämän.
"Hieno koira se silti on", Benjamin jatkoi ja kyykistyi silittämään koiran sileää mustaa karvaa.
"Ja hienon värinen kans ku ei tavallinen muttei myöskään ihan musta", hän jatkoi rapsutellen Acea. Sen silmät painuivat kiinni nautinnosta enkä voinut olla hymyilemättä. Kiinnitin Bryanin käytävälle ja hain harjapakin sekä kouluvarusteemme. Sitten muistin vielä että olin unohtanut "Summer Spray":n kaappiin. Kun tulin takaisin Bryan kuopi lattiaa ja komensin sitä napakasti. Tiesin että kuumilla keleillä sitä ei huvittanut seistä paikoillaan, joten aloitin harjaamisen pikimmiten. Benjamin oli lähtenyt jo jonnekkin, kenties törmäisimme häneen uudestaan.

Harjasin Bryanin kunnolla ja tomu pöllysi. Avasin myös hännän letiltä ja setvin sen sekä harjan käyttäen apuna "Mane & Tail" suihketta. Kun ori kiilsi, puhdistin kaviot ja tarkistin jalkojen sekä kenkien kunnon. Kengät oli juuri vaihdettu ennen Australiaan tuloa, mutta minulle oli kehittynyt rutiini tarkistaa kaikki hoitaessa ja varustaessa.

Kun olin putsannut kaviot laitoin valkoisen satulahuovan Brynen selkään. Siihen päälle laitoin karvageeliromaanin ja sen päälle satulan. Sujauttelin satulavyön huovan lenkeistä ja kiristin sen. Bryan ei pullistellut ikinä, mutta oltuaan talven kevyellä liikunnalla se oli menettänyt lihasta ja lihonut. Vyö oli työläämpi saada oikealle kireydelle kuin yleensä. Saatuani vyötä kireämmälle avasin riimun ja sujautin sen orini kaulalle. Nostin tavalliset nivelsuitset vahvemmalla kuolaimella kädelleni ja puin ne pienellä vaivalla ratsulleni. Kiristelin vielä viimeiset remmit ja irroitin lopuksi riimun kaulalta. Laitoin sen karsinan oveen odottamaan. Laitoin itselleni kypärän päähän ja hanskat käteen ja lopuksi Acelle valjaat sekä hihnan virkaa korvaavan liinan. Ace seurasi minua kiltisti tallin pääoville missä ponnistin Bryanin koulusatulaan. Pidin liinan sopivan kireällä mutta niin että koira saisi kulkea hieman erillään. Annoin orille pohkeita ja se lähti liikkeelle pätään viskoen. Nähdessään kentän Ace alkoi villiintymään joten kiristin liinaa vielä hiukan. Kentällä Asetin Acen makaamaan aidan ulkopuolelle pois uralta katsoen että siinä olisi jonkinnäköistä varjoa suojana. Kieputin liinan solmuun aitapaalun yläosaan niin että Ace ei pääsisi uralle. Bryan kuopaisi hiekkaa ja se pöllysi pilvenä ilmassa. Annoin orille luvan liikkua ja se miltei hypähti eteenpäin.
"Mitäs sanot poju jos vaikka mentäs vähän rankemmin jo tänään?", kysyin ratsultaki ikäänkuin se osaisi vastata. Ainut mitä irti orista sain oli pärskäisy ja pään heilautus. Bryan oli selkeästi ulkoyön jälkeen mukavan virkeä.

Alkulämmittelyiden jälkeen nostin ravin. Mahdollisimman rennon ja pitkän sellaisen. Aluksi Bryan yritti ryöstää mutta pidin sen aisoissa. Jos vauhti yltyi liian suureksi, siirryimme takaisin käyntiin. Pian Bryan alkoi keskittymään ja kevensin satulassa onnellisena hymyillen. Ace seurasi meitä tiiviisti makoillessansa viileällä hiekalla. Painoin pohkeeni hellästi orin kohoileviin kylkiin ja se nosti laukan. Vaahto tipahteli sen suusta ja sekoittui hiekkaan askelten sekaan. Lenkkikenkäni, ratsastussukkani ja juoksuhousuni sekä itse Bryan olivat aivan vaahdossa. Olin tyytyväinen että sain treenin onnistumaan.

Tehtyämme aikamme perusasioita taputin orin kaulaa. Se oli hiestä märkä kuten varmaan koko hevonen. Olihan asteitakin miltei 30 ja tumma hevonen suorassa auringossa. Kyllä siinä hiki tulee pienessäkin treenissä! Laskeuduin alas satulasta ja avasin satulavyön. Liu'utin satulan huopineen ja karvageeliromaaneineen käsilleni ja vein sen aidan päälle varjoon. Kävelin takaisin orin luo ja otin suitset siltä pois. Päästin sen kentälle vielä vähän juoksentelemaan jos se haluaisi. Juuri silloin Amy käveli ohitse ja tervehti minua Paint-tammaa taluttaen.
"Hei Amy!", huudahdin toivoen että nimi oli oikea. Amy hymyili ja asteli kentän portin luo.
"Saanko kysyä pientä asiaa?", varmistin nojaten aitaan.
"Siitä vain", hän tokaisi ja hymyilin helpottuneena.
"Haluaisitko lähteä vaikka huomenna kanssani maastoon? Voimme käydä rannallakin kun on kuuma ilma", kysyin huohottaen jo itsekin.
"Joo eiköhän se onnistu mutta katsotaan nyt milloin tulen tallille ja millainen Belle on", hän katsoi tammaa. Hymyilin ja naurahdin. Annoin Bellen haistaa kättäni ja rapsutin sitä otsasta.
"Jaksatteko odottaa jos tulemme samaa matkaa?", kysyin äkkiä.
"Joo eimeillä kiire oo", Amy sanoi vilkaisten kelloa. Otin suitset käteen ja kaivoin taskustani valmiiksi namupalan Bryania varten jos se ei antaisi kiinni. Se kuitenkin oli niin poikki että sain suitset sujautettua sen päähän ja talutettua sen aidalle missä laitoin satulan sen selkään. Heilautin vyön vielä satulan päälle ja irroitin Acen liinasta käskien sitä istumaan. Se istui ja irroitin liinan aitapaalusta ja laitoin sen kieritettynä olalleni. Kytsuin Acen viereeni ja lähdin portista ulos kirien tahtini Bellen ja Amyn viereen.
"Yleensä tollaset koirat on vähän agressiivisia eikö olekin?", Amy huomautti.
"Joo jos niitä ei kouluta ja hoida kunnolla", kerroin ja silitin uroksen päätä. Amy hymyili ja kehui Acea hienoimmaksi dobermanniksi jonka se tiesi. Ylpeys koirasta kasvoi sisälläni.
"Ja unohtamatta tätä sun orias tässä!", Amy jatkoi.
"Brynekö se oli?", hän mietiskeli.
"Joo Bryan tai Bryne oikee nimi on 90's Miracle", selitin.
"Onpas se rauhallinen", Amy tokaisi.
"Kuumat kelit tekee sen treenin aikana ihan uupuneeks. Oisit nähny sen ennen ku alotettiin!", nauroin ja Amykin kikatti. Jopa Ace haukahti pienesti. Belle käänteli korviaan ja nyki riimunarusta. Olihan Ace uusi asia sille. Pyysin Acea hiljentymään ja rapsutin sitä korvantakaa jotta se tietäisi että pahaa se ei tehnyt, nyt vain ei suvainnut haukkua. Bryan hörisi Bellen kanssa ja loppumatka menikin hyvin. Belle ja Bryan olivat taitaneet jo aiemmin vähän ystävystyä, niin minä ainakin luulen. Talutin Bryanin pesukarsinaan kavioiden kopistessa lattiaa vasten. Laitoin liinan kiinni orin eteen niin että se toimitti oven virkaa. Amy oli jäänyt jo heti tullessamme ja vienyt Bellen karsinaan joten juttukaveria ei nyt ollut. Sensijaan otin satulan pois orilta ja vein sen paikoilleen jättäen huovan kuivumaan. Nappasin varustehuoneesta mukaani pehmustetun riimun, harjapakin jonka reunassa roikkui ötökkä-, selvitys- ja kiillotussuihkeet, kylmäsuojat ja häntäpintelin sekä verkkoloimen. Kannoin kaiken pesuboksille ja pyysin Acea siirtymään. Laskin tavarat alas ja menin liinan alitse ottamaan Bryanilta päitsiä sekä pinteleitä paitjoineen pois. Huuhtaisin kuolaimet hanan alla ja vein ne pinteleisen ja patjojen kanssa varustehuoneeseen. Tulin takaisin ja Ace ja Bryan juttelivat toisilleen ja Haistelivat toisiaan. Siitä oli pitkä aika kun ne olivat viimeksi nähneet. Ace oli silloin ollut vielä pieni pentu. Nyt se oli jo melkein aikuisen kokoinen. Sujahdin liinan ali ja irroitin liinan ketjuista ja laitoin ne kiinni Bryanin riimuun. Letitin hännän ja taittelin sen häntäruotoon asti niin ettei se kastuisi ja kieritin häntäpintelin siihen hellästi ympärille suojaamaan. Heitin liinan sivumpaan ja laitoin hanan päälle. Laitoin veden viileähkölle ja annoin sen virrata letkun kautta Bryanin selkään ja kaulaan. Sieltä se valui tummentaen karvaa entisestään jalkoihin, ryntäille, vatsaan ja lautasille. Orista näki että viilennys teki hyvää. Se energisöityi hiukan ja kuopaisi jopa maata hirnuen. Ace vastasi orin huutoihin.
"Noniin pojat rauhottukaa", nauroin hieroessani vaahtoa orin jaloista vielä pois. Kun olin valmis tartuin hikiviilaan ja vedin ylimääräiset vedet alue kerrallaan pois. Tästä osiosta pidin jostain syystä eniten.

Kun Bryan oli pesty heitin sen ylle tuomani mustan verkkoloimen ja avasin häntäpintelin sekä letin. Laitoin kylmäsuojat orin jalkoihin ja annoin sen hetkenaikaa seistä vielä boksissa ja pyysin Acen luokseni. Irroitin sen valjaat ja toin toiseen pesuboksiin. Laskin viileähköä vettä Acenkin päälle ja se roikotti kieltään ulkona ja haukahteli. Ace ravisteli karvaansa ja tanssahteoi iloisena takaisin Bryanin luo. Otin kylmäsuojat pois Bryanin jaloista ja laitoin ne muiden tavaroiden kanssa sivuun. Kliksautin riimunarun orin riimuun ja lähdin taluttelemaan sitä ulos Ace mukanamme.

Pihalla Ace otti välillä vähän etumatkaa ja välillä jäi jälkeen, välillä kierteli katsomaan muita hevosia ja tekemään tuttavuuksia. Aina se kuitenkin juoksi luoksemme energisenä ja iloisena. Bryankin oli piristynyt. Jäin syöttelemään oria tallin lähistölle aurinkoon jotta se kuivuisi. Kevyt tuuli palkitsi meitä ja nautin viileästä ilmasta täysillä. Ace juoksi pitkin nurmikkoa minkä jaloistaan pääsi mutta pian sekin asettui aloilleen. Bryan nyhti ruohoa vieressäni. Istuin maassa ja silitin Acea joka oli jo kuivunut. Se läähätti äänekkäästi. Pian Bryankin vaikutti kuivalta ja talutin sen takaisin talliin. Kiinnitin sen pesuboksiin ja otin verkkoloimen pois vieden sen kuivumaan satulahuovan kanssa. Tultuani takaisin harjasin ratsuni tummankiiltävän karvan vielä kertaalleen. Harjatessani sen päätä suukottelin sitä. Ace katsoi minua hiukan murhaavasti tässä kohtaa ja sai minut nauramaan. Kyykistyin ja koira tassutteli luokseni. Otin sen pään käsieni väliin ja suukotin sen otsaa niin että sen naama meni ruttuun. Päästäessäni irti Ace ravisteli itseään ja aivasti.
"Sellaista se rakkaus kuule on", nauroin ja jatkoin orini harjaamista.

Harjattuani Bryanin laitoin sille ötökkäsuihketta sen nostellessa jalkojaan silkasta sumuttimen äänen aiheuttamasta ärsytyksestä. Kun vihdoin olin valmis lähdin taluttamaan Bryania tarhoja kohti.

Päästin orin tarhaan ja suljin portin katsoen kelloa. Se oli jo yksi. Onneksi minulla ei ollut mikään kiire ja lähdin rauhassa koirani kanssa kävelemään pesuboksia kohti.

Nappasin Bryanin keltaisen sangon joka oli tyhjillään ja täytin sen kylmällä vedellä. Nappasin tallin varastosta myös toisen sangon ja täytin senkin. Täytettyäni ne lähdin talsimaan takaisin tarhoille missä kaadoin vedet vesiastiaan niin että se täyttyi miltei täyteen. Luulin että olisin joutunut tekemään ainakin kaksi tai kolmekin reissua mutta olin iloinen että yksi riitti. Joku oli varmaan aamulla ennen tuloani käynyt täyttämässä vesiä.

Talsin takaisin talliin ja siivosin tavarani omille paikoilleen. Pintelit ja patjat harjasin puhtaaksi ja vein patjat kuivumaan. Menin varustehuoneeseen ja kaivoin mukanani tuoman Acen juomakupin jonka täytin vedellä. Laskin sen maahan ja Ace upotti koko naamansa sinne. Istuin käärimään pinteleitä jakkaralle ja kun ne oli kääritty oli aika putsata muut varusteet.

Tartuin kankisuitsiin, sieneen ja satulasaippuaan ja aloitin putsaamaan suitsia osio kerrallaan. Purkasin suitset ensin ja hieroin satulasaippuaa niin että varmasti jokainen kohta tuli putsattua. Pian kanget kiilsivät ja laitoin ne kuivumaan pöydälle ottamalleni pyyhkeelle. Sitten otin tilalle nivelsuitset. Kankien vierellä ne näyttivät todella likaisilta ja harmailta. Purkasin ne toiselle pyyhkeelle ja aloin putsaamaan ahkerasti. Kun olin putsannut myös nivelsuitset jätin ne kuivumaan pöydälle. Kävin kaivamassa kaapistani nahkarasvan ja aloin rasvaamaan jo kuivuneita kankisuitsia. Kun olin rasvannut ne putsasin kaikki soljet sekä reijät sekä kuolaimet, ja kokosin suitset laittaen ne suitsipussiin kisakaappiin oven sisäpuolelle roikkumaan. Seuraavaksi rasvasin myös nivelsuitset jotka olivat myös kuivuneet pesusta. Putsasin niistäkin soljet ja reijät ja koottuani ne pesin kuolaimet ja laitoin ne suitsipussiin ja paikoilleen roikkumaan. Huokaisin ja kävin hakemassa satulan syliini. Sama rutiini jatkui satulassa, ja viimeisenä silauksena pesin jalustimet ja laitoin satulansuojuksen. Kun kaikki varusteet oli pesty huomasin kellon lähenevän jo puolta kolmea. Kaadoin Acen jättämät vedet lavuaariin ja laitoin kupin paikoilleen kaappiini ja tein Bryanille valmiiksi aamuruoat. Puin Acelle valjaat ylle ja lähdin vielä viemään päiväheinät orini tarhaan.

Kun tallipäivä oli pulkassa lähdin taluttamaan Acea kotia kohti. Mietin kuinka kävisin kotona viilentävässä suihkussa ja kuinka menisin sänkyyni lepäämään hetkeksi ennenkuin lähtisimme kaupungille äitini kanssa ostoksille. Illemmalla tulisin joko tallille tai menisin uimaan.

//pisteet virtuaali€//

2.3.2019 Lyhyeen päättynyt maastoretki

Autoni soitti menevää hittibiisiä aivan liian suurella desibelimäärällä, ja vasta kappaleen loppumetreillä maltoin loikata ulos autosta. Marssin suorinta tietä sisälle talliin ja annoin pikaisen suukon Bellen turvalle, sillä äkkäsin Brynen omistajan Senjan seisovan hevosensa karsinan edessä. Heilautin kättäni tervehdykseksi ja sainkin iloisen “moi”-vastauksen. Senja ilmeisesti kaipasi apukäsiä.
- Mikä on homman nimi? tiedustelin ja mittailin katseellani Senjan tummanruunikkoa oria. Omistajan sanojen mukaan melko omapäinen ja vauhdikas tapaus.
- Kaviot. Jos viitsisit pidellä tän vasenta takajalkaa ylhäällä kun puhdistan oikeaa etusta, Senja selitti. Hän mainitsi hevosensa temppuilleen aiemmin päivällä, ja totesi, että kaviosta tulisi mikäli en nyt auttaisi.
- Tietysti mä nyt voin olla avuksi! tokaisin vähän huvittuneena. Mielestäni se oli itsestäänselvyys, että tallilla autettiin omien taitojen mukaisesti. Tiimityöllä kaikki neljä kaviota oli nopeasti käyty läpi ja sopivan tilaisuuden tullen kipaisin Bellen luokse. Tamma toivotti minut hörähtäen tervetulleeksi karsinaansa ja rapsutin tätä otsasta. Kyllähän oma hoitohevonen ansaitsi olla oikean lellikin asemassa. Tavallista huolellisemmin poistin pienimmätkin likahiukkaset irti Bellen kirjavasta karvapeitteestä. Voisin jopa sanoa, että hiukseni eivät olleet koskaan yltäneet sille tasolle kuin Bellen harja kampakäsittelyn jälkeen. Tykkäsin, miten tamma oli aivan juonessa mukana ja uteliaana nuuhki harjaa, jonka nostin harjapakista hevosen turvan ulottuville. Nopealla käsiliikkeellä satula oli selässä ja ripeällä työskentelyllä myös suitset näperrettiin hevosen päähän alta aikayksikön.

Senja ja Bryan tulivat pyöröaitauksen suunnilta, kun asetuin keskelle tallipihaa kiristämään vyötä ja nauttimaan lämpimästä auringonpaisteesta. Olin jo miettinyt, vaihtaisinko ratsastushousut shortseihin, mutta loppujen lopuksi vaatteiden kanssa pelaamiseen ei ollut aikaa. Vilkaisin vähän matkan päässä pyörivää dobermannia päättäväisyyttä katseessani. Tuo koira ei sitten järjestäisi mitään katastrofia retkemme aikana!

Bellen selkään noustessani minulla ei ollut aavistustakaan, oliko allani 5-vuotiaan ratsastettava pullaponi vai tämän vastakohta. Ihan rauhallisena tamma kuitenkin seisoi porottavan auringon alla, kun säädin jalustimet kutakuinkin sopivan mittaisiksi. Loin viimeisen silmäyksen O’ Haran tallirakennukseen ja annoin kävelyvauhdin aiheuttaman ilmavirran viilentää oloani satulassa. Keinuin hevosen käynnin mukana ja nautin täysin siemauksin tästä ensimmäisestä maastoretkestämme, kauniista luonnosta, jota näkyi silmänkantamattomiin edessämme metsäpolulle kääntymisen jälkeen.
- Otettaisko ravia? Senja ehdotti. Hevoset jättivät kengitetyn kavion jälkiä pehmeäpohjaiseen maahan, ja muutenkin polku oli sopivan leveä vähän vauhdikkaammalle menolle.
- Miksipä ei, vastasin ja pieni pohkeella annettu merkki sai jo Bellen singahtamaan Bryanin rinnalle. Ace totesi parhaaksi sännätä pois näiden isojen nelijalkaisten jaloista ja viiletti eteenpäin turvallisen välimatkan päässä, kun hevoset hölkyttelivät tasaisesti eteenpäin. Iloinen pälpätys kuului ratsastajien suusta: Senja kiitti maastoseuraksi lähtemisestä ja itse totesin, että eipä tässä mitään kiittelemistä ollut. Maastoon olisin lähtenyt joka tapauksessa - enemmin tai myöhemmin. Polku jatkui ja jatkui leveänä edessämme ja sen enempää aikailematta nostin laukan. Nousin jalustimien varaan ja kuin ajatukseni lukien, Belle ampaisi vauhdilla eteenpäin. Kuuntelin kavioiden rummutusta vielä hetken, mutta sitten minut täytti huolestuneisuus. Senja ja Bryne olivat kadonneet rinnaltamme kuin tuhka tuuleen ja puoliksi paniikissa hidastin ensin raville, sitten käynnille ja vilkaisin taakseni. Helpotuksekseni näin ratsukon matkaavan käynnissä minua kohti.
- Mitä kävi? kysyin, ja Senja vastasi, että ei itsekään tiennyt. Tyttö laskeutui ratsailta ja kävi hevosensa jalat läpi huolestuneisuutta katseessaan. Matka tallille tuntui jatkuvan loputtomiin, enkä normaalitilanteesta poiketen keksinyt mitään sanottavaa. Pidin vain katseeni tiukasti tallaamassamme polussa ja kuuntelin kavioiden tasaista kopinaa. Maastoreissumme ei ollut päättynyt ollenkaan odotetulla tavalla. Hymy oli kadonnut sekä minun että Senjan kasvoilta jalkautuessamme tallin edustalla. Sanaakaan sanomatta talutin Bellen perässäni karsinaan ja ryhdyin kiskomaan varusteita tämän yltä. Nihkeällä sienellä Bellen hikiset kohdat tuli käydyksi läpi, ja omat kuumudesta kärsineet käsivarteni saivat osan ämpäriin valuttamastani vedestä.

Oloni kuitenkin parantui kertarysäyksellä vasta sitten, kun Senja ilmoitti, että Bryanilta oli irronnut kenkä. Ei siis mitään pahempaa! Olisin voinut purskahtaa nauruun siinä tallipihalla seistessämme, mutta pidin varmuuden vuoksi naamani peruslukemilla.
- Mä ehdin jo säikähtää, totesin ja seurasin, kuinka Benjamin kaivoi kännykkänsä taskustaan. Kengittäjä oli henkilö, jota tässä tilanteessa tarvittiin. Kuuntelin puhelua puolella korvalla ja rapsuttelin Bryneä helpottuneena suuresti siitä, että mistään vakavasta ei ollut kyse. Kohta Benjamin jo ilmoittikin, että kengittäjä ehtisi jo tunnin kuluttua paikalle. Olimme yhtä hymyä ja jopa Ace yhtyi ilonpitoomme. Pelottavasta ulkokuorestaan huolimatta koira oli osoittautunut oikein mukavaksi kaveriksi ja uskaltauduin jopa rapsuttamaan tätä. Koirat eivät nyt olleet koskaan olleet suurimpia ystäviäni, mutta huomion keskipisteenä patsastelevasta Acesta ei voinut olla tykkäämättä.

Asetuin yläkerran tallitupaan hinkkaamaan Bellen suitsia puhtaaksi kaikesta liasta. Vaikka minua saattoikin pitää vauhtia janoavana energiapommina, äskeisen kaltainen vei minustakin kaikki mehut. Katselin ikkunasta tarhoissaan oleskelevia hevosia ja ilman turhia kiireitä kävin kaikki remmit huolella läpi. Tajusin vasta nyt kaiken härdellin päätyttyä, että olin todella nälkäinen, ja kohta evääksi valmistetusta leivästä ei ollut muruakaan jäljellä. Palautin puhtaana kiiltelevät suitset paikoilleen ja talsin kengitettävänä seisovan Bryanin ohitse ulos. Laitoin ensitöikseni autoradion soimaan ja ajoin suorinta tietä kotiin. En salille, vaikka se kävikin mielessäni. Soisin nyt itselleni sen lepohetken, jota tarvitsin. Mikä tv-kanava näyttikään jotain katsomisen arvoista ohjelmaa?

Omenamehua ja ystäviä

Kävelin talliin ja tervehdin Amya joka oli juuri harjaamassa Belleä. He olivat kuullemma menossa kentälle hieman treenaamaan. Suunnittelimme rannalle menoa mutta halusimme saada enemmän ihmisiä mukaamme joten se ei ollut vielä toteutettavissa. Tervehdin myös Benjaminia joka hoiteli muita hevosia tallissa. Hymyillen kävelin orini karsinalle ja nostin keltaisen sangon ruokakupin yläpuolelle kipaten hummani aamiasen tarjolle. Se alkoi tyytyväisenä mutustamaan ja samalla suljin karsinan oven lähtien varustehuonetta kohti. Otin käteeni harjapakin sekä valkoiset patjat ja mustat pintelit. Nakkasin myös verkkoloimen olalleni ja lampsin hieman takakenossa karsinalle. Tartuin oveen ja avasin sen. Bryan nautiskeli aamuheinistään eikä välittänyt aloittaessani harjaamaan sitä. Sen karva oli melkein puhdas joten pääsin helpolla. Tarkistin kaviot ja tunnustelin jalat mutta kaikki tuntui olevan normaalisti. Suukotin orin tummaa päätä ja suljin harjapakin. Nappasin nahkariimun käteeni ja ujuttelin sen Bryanin jykevään päähän. Kiinnitin riimunarun riimuun ja solmin orin kalteriin kiinni. Asettelin patjan paikoilleen ja lähdin napakasti kierittämään pinteliä sen ympärille. Bryan pysyi luojankiitos paikoillaan kunnes sain tarran kiinni. Silloin se vaihtoi asentoa ja pääsin juuri ja juuri livahtamaan pois alta. Pyyhkäisin hikeä otsaltani ja kuivasin käteni valkoisiin ratsastushousuihini jotka eivät olisi kauaa enää valkoiset. Päättäväisenä siirryin seuraavaan jalkaan.

Kun kaikki pintelit oli laitettu kävin huuhtelemassa aamuruokasangon ja laitoin sen karsinan eteen. Sitten irroitin riimunarun seinästä ja heilautin sen orin säälle. Sitten nappasin verkkoloimen ja levitin sen ehkä hiukan vaivalloisesti korkean orini selkään. Laittaessani vöitä kiinni säikähdin Bryanin vastatessa johonkin äänekkäästi hirnumalla. Taputtelin orin kaulaa ja tartuin riimunaruun. Lähtisin kävelyttämään orin kentälle koska sillä oli niin paljon virtaa että maastossa en saisi sitä enää hallintaan.

Astellessani kentälle huomasin Amyn laukkaavan juuri Bellellä. Vilkutin ja suljin portin.
"Eihän haittaa jos tullaan tänne vähän käppäilemään?" huudahdin Amylle.
"Ei haittaa! Voidaan pysyä tällä puolella kenttää ni saatte tilaa", hän vastasi ja käänsi Belleä. Tamman kaviot hakkasivat maata tasaisessa kolmen kumahduksen rytmissä. Minua harmitti nähdessäni toisen treenaavan kun itse jouduin kävelyttämään omaa ratsuani. Huomenna saisin kiivetä jo selkään mutta käynnissä menisimme loppuviikkoon asti. Olin kuitenkin iloinen sillä Amyn näkeminen keskittyneenä ja innostuneena helpotti omaa oloa. Ja vaikka Bryan olikin vain kevyellä liikutuksella pääsisimme pian takaisin tavalliseen treeniin. Olin jo soitellut eri valmentajille mahdollisista tunneista ja sovimme aikojakin jo. Kihisin taas innosta ajatellessani treeniin paluuta. Bryan tuuppaisi minua turvallaan. En ollut huomannut pysähtyneeni! En tiedä kauanko olin seissyt tolppana kentällä mutta pikaisesti jatkoin kävelyä pääty-ympyrän alueella. Bryan nuuhkaisi välillä kentän pohjaa ja välillä se hörähti matalasti pää korkealla korvat terävästi eteenpäin osoittaen. Kun se seisoi paikoillaan kävin avaamassa verkkoloimen vyöt ja heilautin loimen nätisti aidan lankulle roikkumaan. Amy ja Belle olivat juuri lopettelemassa ja he tulivat luoksemme kävelemään loppukäyntejä. Amy laskeutui satulasta ja hölläsi vyötä. Tamma suorastaan hengähti ihankuin se olisi pidättänyt hengitystään. Naurahdimme Amyn kanssa yhteen ääneen.
"Kauanko Bryan on vielä kävelytyksellä?", Amy kysyi.
"No tänään oikeastaan huomenna saan jo kiivetä selkään mutta käynnissä silti koko loppuviikon", selitin hieman murjottaen. Amy tönäisi minua olkapäähän.
"Ääh älä murjota kaikki on hyvin taas ennen ku huomaatkaan!", hän yritti piristää. Yritin saada hymyä kasvoilleni ja Amyn pelleillessä kanssani en saanut pian naurua loppumaan. Hän osasi todellakin piristää! Lähtiessämme kentältä kurotin Brynen loimen käsiini ja lähdin Bellen häntää seuraten tallia kohti. Talliin astellessamme kaviot kopisivat ja Bryan jäi katselemaan ystävänsä perään joka jäi heti alkumetreillä pois letkastamme. Vedin hiljaa riimunarusta ja mustanruunikko seurasi minua pesukopille jossa irroitin riimun ja kiinnitin kopin ketjut paikoilleen. Bryan hamuili vaaleanpunaisen t-paitani hihaa herkkujen toivossa ja rapsutin sen turpaa naurahtaen.
"Nyt et saa herkkuja kuules", selitin ja ori näytti selvästi loukkaantuneelta. Hymähdin ja kumarruin ottamaan pinteleitä pois. Kieritin ne takaisin pakettiin ja laskin pesukopin ulkopuolelle odottamaan loimen viereen. Avasin hanan ja väänsin veden viileälle, melkein kylmälle ja aloin valuttamaan vettä ensin vasempaan takajalkaan. Kylmäsin jalan kerrallaan, jokaista jalkaa noin viitisen minuuttia tunnustellen samalla. Kun kaikki jalat oli kylmätty kuivasin ne ja lähdin viemään pinteleitä, patjoja sekä loimea varustehuoneeseen. Samalla nappasin kaapistani porkkanapussista neljä porkkanaa sekö omenamehun mukaani. Kävelin kädet seläntakana orin ohitse ja kyykistyin iltaruokien luokse. Katkoin ensimmäisen porkkanan paloiksi ruoan sekaan, ja jätin kaksi porkkanaa mustan vadin päälle odottamaan. Yhden annoin Bryanille suoraan ja se rouskutteli silmät kiinni nauttien herkkupalastaan. Tällävälin nappasin keltaisen sangon ja mustan vadin kansineen mukaani ja suunnistin rehuvarastoon. Ensin tein mustaan vatiin toisen päiväruoan jonne pilkoin myös yhden porkkanan. Laitoin kannen vatiin ja otin aamuruokasangon eteeni. Tehtyäni mössön laitoin yhden porkkanan pilkottuna myös sinne, ja sitten annen sankoon ja aloin laittamaan isosilmäiseen heinäverkkoon heinää. Bryan saisi aamulla vapaan heinän ja pääsisi jopa tarhailemaan taas kunnolla joten laitoin verkkoon vain puolet normaalista heinämäärästä. Taituroin verkon olalleni roikkumaan ja tartuin sankoon ja toisella kädellä tuin vatia kehooni ja lähdin karsinalle.

Karsinalla Bryan kuopi maata pesukopissa ja komensin sitä. Ori luimisti muttei lopettanut.
"Uhmaikäiset", huokaisin silmiäni pyöräyttäen ja laskin aamuruoat karsinan eteen ja heinäverkon karsinan oveen roikkumaan. Kippasin toisen päiväruoan orin ruokakippoon ja hain levottoman Bryanin pesukopista. Se rynni karsinaan ja otin riimun pois vasta sisällä sen syödessä antaumuksella. Kun se söi kävin huuhtelemassa vadin ja täytin sen vedellä jonne kaadoin sekaan omenamehua. Bryan ei ollut juonut taaskaan riittävästi joten nestettä täytyi saada sen elimistöön, seuraava tapa olisi tiputus. Heiluttelin juomaa niin että mehu sekottuisi veteen kunnolla. Kannoin vadin karsinaan ja nostin sen oviaukolle. Ori nuuhki vadissa olevaa nestettä ja tiesin että se joisi. Omenamehu oli sen lempparia! Pian se hörppi juomaansa ja sain tyhjän vadin nostettua pois ja heinäverkon kiinni kalteriin. Bryan kävi makuulle lepäämään ja suljin alaoven jättäen sen rauhaan. Tulisin illalla vielä käymään juottamaan sekä kävelyttämään ja harjaamaan sen ennen nukkumaanmenoa.

//pisteet virtuaali€//

16.3.2019 Rodeotaidoissa parantamisen varaa

Irvistin käynnistäessäni auton jälleen kerran. Toinen etupenkki muistutti pitkälti kaatopaikkaa - olin käynyt ensin salilla, sitten ostamassa ne yli-ihanat korvikset itselleni ja nyt puolenpäivän aikoihin otin suunnan kohti tallia. Tavaramäärä oli sen mukainen.

Sen lisäksi kaupan valmisruoka ei ollut minun käsitykseni terveellisestä lounaasta ja mietin jo, pitäiskö heittää koko sapuska ikkunasta ulos. Kirosin typerät radiokanavat, jotka pitivät viiden minuutin mainostuokioita musiikkina ja äksyily jatkui vielä tallillakin, vaikka Belle ei muuta yrittänytkään kuin hellästi kaivaa taskuni pohjalla olevat namit esille. Desibelejä irtosi varmasti tarvittavaa määrää enemmän, kun tömäytin harjapakin maahan, ja Bellen karvapeite olisi varmasti lentänyt taivaan tuuliin, mikäli olisin jatkanut samalla harjausvoimakkuudella vielä kauankin.

Onneksi Senja ilmestyi tallille iloisen olemuksen kera, ja huono tuuleni kaikkosi samalla silmänräpäyksellä. Rapsutin Acea muistaen kuitenkin pitää riittävän välimatkan tämän hampaisiin, ja kyselin siinä sivussa tytön ja tämän hevosen kuulumisia. Tärkein kysymys kuitenkin odotti yhä:
- Ehtisitkö tänään lähteä maastoon? Jospa nyt päästäis sinne rannalle asti! kajautin iloisesti, kunnes muistin, kuinka huolissaan Senja oli ollut huomatessaan muutoksen hevosensa liikkumisessa. Hups! Senja kuitenkin vain naurahti vastaukseksi:
- Toivotaan näin! Kyllä mä luultavasti pääsen lähtemään.
- Mahtavaa! totesin ja harpoin sitten Bellen karsinalle. Minua vastassa oli ystävällisin katsein varustettu hevonen, joka tuskin edes kantoi kaunaa äskeisestä. Ja eihän se nyt hevosen vika ollut, että hoitajaa nyppi tavanomaista kehnompi urheilusuoritus ja työhakemus, jonka deadline oli uhkaavasti sijoitettu huomiseen iltaan. Kirjoitushommat olisi tietysti voinut hoitaa pois päiväjärjestyksestä aiemminkin, mutta viimeisen illan puurtaja oli ja pysyi sellaisena.

- Ootsä Senja pian valmis? Meinaan kun mä rupeen pikkuhiljaa olemaan, tiedotin. Senja nyökkäsi käytävältä. Lähdimme peräkanaa ulos, ja auringon porottaessa niskaamme pohdin, pitäisikö vaihtaa ratsastuskamppeet bikineihin. Ratsastuskypäräkin tuntui tavallista vastenmielisemmältä tänään.

Matka taittui käynnin- ja ravinsekaisissa tunnelmissa. Kyselin, pitikö edessämme poukkoileva Ace uimisesta ja Senja pitkän tuumaustuokion jälkeen totesi, että sai luvan pitää, kun rannalle oltiin menossa.
- JOS me ollaan menossa. En oo kovin kummoinen suunnistaja enkä tullut ajatelleeks että meillä olis ollut sellanen tietolähde nimeltään Benjamin. Mutta kato, en mä koskaan ajattele mitään. Olis ehkä kannattanut… juttelin kilpaa kohisevan meren kanssa. - Heh, tulipa taas selitettyä. Mutta no, päästin sentään perille ehjin nahoin.

Meri oli sanoin kuvaamattoman upea ja ranta näytti levittäytyvän äärettömiin molemmille sivuillemme. Piiitkän laukkapätkän hiekkaranta tulisi varmasti tarjoamaan.
- Senja otetaanko laukkaa? pyysin. Äänestäni paistoi kärsimättömyys, ja yleensä niin rauhallinen Bellekin hyöri ja pyöri paikallaan seisomisen sijaan.
- Sopiihan se! tyttö nyökytteli ja paukauttaessa pohkeeni kiinni Bellen kylkiin, sain vain yrittää pysyä kyydissä räjähtävässä lähdössä. Maisemat kiisivät ohitsemme huimaa vauhtia ja ranta jatkui, jatkui ja jatkui. Belle ja Bryan vaihtelivat kärkipaikkaa vähän väliä, ja hevosilla ei näyttänyt olevan aikomustakaan jäädä viimeiselle sijalle.
- Otetaanko uusiksi? hihkaisi lähinnä vitsillä nelistyspätkämme päätyttyä jonnekin eykalyptuspuiden tuntumaan. Belle kun puuskutti lopen väsähtäneenä ja omatkaan jalkani eivät olisi jaksaneet enää kannatella minua jalustimien varassa. Ace hölkytteli luoksemme aivan yhtä väsyneenä kuin nämä kaksi ensimmäiseksi mainittuakin.
- Mentäiskö sen sijaan vaikka kahlaamaan tonne? Senja osoitti sinisenä kimmeltävää merta.
- Mikä ettei! oli vastaus, jonka hän sai.

Seuraavaksi opin, että Belle vihasi, tai vaihtoehtoisesti pelkäsi, vettä. Matkamme tyssäsi vesirajaan ja ratsuni ilmaisi koko olemuksellaan, että “turha luulo, tuonne et minua saa vaikka maksettaisiin!” En ollut kuitenkaan luovuttajatyyppiä ja Brynen polskutellessa menemään, yritin kaikin mahdollisin keinoin suostutella tammaa kastelemaan jalkansa. Se yksi pohkeiden painallus oli sitten viimeinen niitti, ja parin lennokkaan pukin saattelemana sukelsin pää edellä veteen. No, pääsin sinne minne halusin, mutta en aivan haluamallani tavalla.
- Ei kai sattunut? Senja kysyi, mutta häntäkin taisi lähinnä naurattaa koko juttu.
- No ei! tokaisin ja kahlasin hakemaan Belleä. Ja nythän voisin rauhassa yrittää vaikka täältä maan tasalta maanitella Bellen veteen, sillä olin aivan läpimärkä jo valmiiksi.

Etenimme rauhallisessa käynnissä leveää metsäpolkua pitkin. Juttua riitti niin retken tapahtumistakin kuin meidän kahden ratsastushistorioistakin. Tämäkin reissu olisi kohta historiaa - tiesin tallin sijaitsevan muutaman mutkan päässä. Belle oli lopulta ottanut pari askelta viileässä meressä ja nypännyt ohjatkin käsistäni loikatessaan takaisin kuivalle maaperälle. Laukkaa oli yritetty mahduttaa paluumatkankin ohjelmistoon, mutta lopputulos oli ollut kaksi ryöstävää hevosta ja muutos suunnitelmiin.

Yhtäkkiä Belle höristi korviaan ja otti pari pelonsekaista sivuaskelta, Ace puolestaan loikkasi metsän puolelle. Minäkin olin havainnut liikettä pusikossa ja huomasin sydämeni hakkaavan tuhatta ja sataa. Joku eläin? Krokotiili kenties? Mitä Benjamin oli sanonut, täyttä laukkaa pakoonko? Polkujen risteyskohdassa törmäsimme kuitenkin vain kirjavaan hevoseen ja vihreillä rastoilla varustettuun naiseen, joka moikkasi meitä iloisesti.
- Moi! vastasin helpotuksesta huokaisten. - Keitäs te olette?
- Mä oon Ronja, nainen kertoi. - Ja tämä tamma tässä on Twisti, hän taputti hevosensa läikikästä kaulaa.
- Mä ehdin jo säikähtää… mut onneksi kyseessä olitte vain te, selittelin, mistä johtui valkea väri kasvoillani.
- Haha, Ronja naurahti ja minäkin hymähdin hieman.
- Mentäiskö joku päivä yhdessä maastoon? ehdotin hänelle, ja taisin vahingossa oikein yllyttää Senjaa kertomaan retkemme kulusta ja kenen tasapaino oli jossakin vaiheessa ottanut ja lähtenyt. Tyydyin vain pudistelemaan päätäni ja toteamaan, että kivaa oli. Liu’utin ohjat pitkiksi ja venyttelin jalkojani Bellen käynnin tahdissa. Tästä hoitohevosestani oli kuoriutunut aivan uusi puoli.